Kirjaudu ▼
 

Piti tulla väliaikainen vero – jäi pysyväksi

Heini Karjanmaa
Piti tulla väliaikainen vero – jäi pysyväksi
Hallitus perustelee vastaleivottua solidaarisuusveroa sillä, että vero on väliaikainen ja tarpeen vaikeina aikoina. Onko väliaikainen vero kuitenkin tullut jäädäkseen? Näin on käynyt aiemmin.
Saara Vartiainen
24.3.2012 06:01
480

Kiistelty solidaarisuusvero on yksi uudistuksista, jotka hallitus hyväksyi kehysriihessään. Vero herätti ennakkoon eripuraa siitä, kertyykö siitä valtion kassaan rahaa vai pelkkää symboliikkaa. Uusi vero kohdistuu yli 100 000 euron vuositulot tienaaviin kansalaisiin, ja heitä on Suomessa rajallinen määrä.

Solidaarisuusveron läpimenoa lienee edesauttanut se, että veron on tarkoitus olla väliaikainen.

Mutta kun vero on kerran asetettu, raaskitaanko siitä enää luopua, vai jääkö vero pysyväksi? Se ei olisi ainutkertaista Suomen historiassa.

Esimerkiksi nykyiset autovero ja ajoneuvovero ovat alunperin väliaikaisia veroja. Ne ovat täysissä voimissaan tänä päivänä.

Autovero astui ensi kerran voimaan vuonna 1958 yhden vuoden väliaikaisena verona. Kun eduskunta silloin hyväksyi lain, se ilmoitti Autoliiton mukaan "edellyttävänsä, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva".

Verosta oli tarkoitus pyrkiä luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden. Autoveron kantoa kuitenkin jatkettiin pätkä pätkältä, kunnes siitä tuli pysyvä 1960-luvun lopulla, kertoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Myös ajoneuvovero on soljunut autoilijoiden arkeen pikku hiljaa. Niemisen mukaan vuonna 1976 ajoneuvoveroa maksettiin niin sanottuna tarraverona. Sen jälkeen vero jäi pois käytöstä, kunnes vanha konsti keksittiin uudelleen lamavuosina. Vuonna 1994 astui voimaan niin sanottu auton käyttömaksu eli ajoneuvovero. Perusteena oli autoveron tuoton alentuminen sen jälkeen, kun uusien autojen autoveroa oli laskettu edellisenä vuonna.

Eurokriisin tuomat
korotukset voivat pysyä

Suomen Yrittäjien veroasiantuntijoiden mukaan yrittäjiin ei ole viime vuosina kohdistunut merkittäviä uusia veroja, jotka olisi ensin asetettu väliaikaisiksi, mutta muutettu sitten pysyviksi.

– En muista, että sellaisia olisi ollut, sanoo Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki.

Kurjen mukaan asiaan on vaikuttanut valtiosääntöoikeudellinen muutos muutos 1990-luvun alussa. Ennen vuoden 1992 syyskuuta voimassa ollut valtiosääntö kannusti säätämään uuden veron aluksi väliaikaiseksi, koska yksivuotisen verolain säätämiseen riitti yli 50 prosentin äänten enemmistö eduskunnassa. Jos verosta haluttiin pysyvä, tarvittiin 2/3-enemmistö.

Silloisen muutoksen tavoitteena oli, etteivät säätämisjärjestykseen liittyvät näkökohdat enää vaikuttaisi siihen, säädetäänkö jokin uusi verolaki pysyvänä vai yksivuotisena.

Myös Veronmaksajain keskusliiton pääekonomistin Minna Punakallion mukaan väliaikaiseksi säädetyt verot ovat olleet hyvin harvinaisia viime vuosina.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Toisaalta Kreikassa, Espanjassa ja joissakin muissa Euroopan maissa on viime vuosina käytetty väliaikaista tuloveronkiristystä säästötalkoissa yhtensä keinona, Punakallio sanoo.

Punakallion mukaan kiristykset ovat lähtökohtaisesti vain määräaikaisia, mutta riskinä voi olla kiristysten jääminen pysyviksi.

Säilyykö
solidaarisuusvero?

Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkisen mukaan vielä ei pysty arvioimaan, voisiko solidaarisuusverosta tulla pysyvä.

– Onhan julkisuudessa esitetty aika selkeä tavoite, että se olisi väliaikainen, Heikkinen sanoo.

Aikaisemmin verotuksessa on kuitenkin yleensä "poljettu yhteen suuntaan".

– Verotushistoriassa uuden veron säätäminen on ollut aika paljon helpompaa kuin veron poistaminen. Lisäeuroille on aina löytynyt käyttöä. Mutta varmasti niitäkin veroja on, joita on myöhemmin poistettu.

Heikkisen mukaan historiassa uusia veroja on usein asetettu suurissa murrosvaiheissa, kun rahaa on todella tarvittu.

Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen itsenäistymisen jälkeen asetettiin tulovero. Toisen maailmansodan aikana otettiin käyttöön arvonlisäveron edeltäjä liikevaihtovero. Se muuttui arvonlisäveroksi vuonna 1994.

– Näissä tilanteissa on yleensä haalittu kaikki mahdollinen, mitä on keksitty. Tulitikkuvero, tupakkavero, kaikkea tällaista, Heikkinen luettelee.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (480)


Anonyymi
Mutta se on satavarmaa, että Kataisen pääministeripesti on väliaikainen, onneksi. Kestetään vielä vähän aikaa.


Väliaikainen pesti, jonka minimi pituus asettui tällä viikolla täyteen 4 vuoteen kun hallitus kykeni kehysriihessä vaikeisiin päätöksiin.
Nimetön 24.3.2012 7:13

Anonyymi
Solidaarisuusvero?


Mielenkiintoinen vero. Ensin maksat ALV korotukset, sen jälkeen normaalit ansiotuloverokorotukset, sitten sen päälle solidaarisuusvero.
Nimetön 24.3.2012 7:16

Anonyymi
"Eurokriisin tuomat
korotukset voivat pysyä"

1990-luvun aikana kiristettiin ja säästetttin.
JÄI PYSYVÄKSI SUOMEN PÄÄTTÄJILLE.
esim. ELÄKELEIKKAUS
KUNNAT KIERRÄTTÄVÄT HARJOITTELIJOINA TYÖTTÖMIÄ .vaikka lainvastaista jos tarvetta vakinaiseen työhön.

RULETTI PYÖRII ja hallitukset vaihtuu
VAIN SELITYKSET JÄÄVÄT:

"kun näinä vaikeina taloudellisina aikoina"

Nimetön 24.3.2012 7:16

Anonyymi
Esimerkiksi nykyiset autovero ja ajoneuvovero ovat alunperin väliaikaisia veroja. Ne ovat täysissä voimissaan tänä päivänä.


Solidaarisuusveron verotuotto on ylioptimistisesti arvioitu. Jos on esim. iso perhe ja vaimo kotona, ei varmasti kannata enää tienata yli rajan. Näillä tuloilla kannattaa panostaa verosuunnitteluun.

Monikohan lähtee veropakolaiseksi? Jos on kansainvälisessä firmassa töissä ja työt ulottuu ympäri maailmaa, niin mitä järkeä on maksaa verot Suomeen?

Täytyy sanoa että hallitus osaa hyvin kannustaa työn leppoistamista.
Nimetön 24.3.2012 7:17

Anonyymi
Eikö voitais välillä leikata menoja... Ihan oikeesti?


EI VOIDA.

BOONUKSET TULTAVA BOSSEILLE AJALLAAN
MUUTEN LÄHDEMME ULKOMAILLE VAIKKAPA RUOTSIIN.
SIINÄS KUULITTE.
Nimetön 24.3.2012 7:18

Anonyymi
"Eurokriisin tuomat
korotukset voivat pysyä"

1990-luvun aikana kiristettiin ja säästetttin.
JÄI PYSYVÄKSI SUOMEN PÄÄTTÄJILLE.
esim. ELÄKELEIKKAUS
KUNNAT KIERRÄTTÄVÄT HARJOITTELIJOINA TYÖTTÖMIÄ .vaikka lainvastaista jos tarvetta vakinaiseen työhön.

RULETTI PYÖRII ja hallitukset vaihtuu
VAIN SELITYKSET JÄÄVÄT:

"kun näinä vaikeina taloudellisina aikoina"




Sama lama jatkuu jonka e.aho piilotti valtavaan velkaan 90 luvulla emu:un siiryttyessä.
Lopullinen niitti 9 lakipykälä velkaan.
Suomen suurin puhall 24.3.2012 7:21

Anonyymi
Vuokralaisen asemaa

ei kehysneuvotteluissa parannettu

vuokranantajan vuokratulosta maksaman

pääomatuloveron maksajana.

Vuokraisäntähän määrittää asunnon tuottotavoitteen.

Menopuolelle hän laskee myös vuokratulosta maksamansa veron.
Nythän se on 30 tai 32 prosenttia.

Siis vero sisältyy vuokraan ja vuokralainen maksaa sen.

Vuokraisäntä vain tulouttaa sen verottajalle.

Jo on aikoihin eletty, kun pääomaton joutuu maksamaan pääomatuloveroa.


SATO yritti mennä jopa PÖRSSIIN
tienattuaan niin hurjasti ylisuurilla vuokrilla.

Näin meillä nämä yleishyödylliset,
valtion yhtiöitten pomot haaveilivat
ennen suurta asuntoromahdusta amerikassa 2008.
Nimetön 24.3.2012 7:22

Anonyymi
Harkintaveroitus pidettiin syynä ettei yrittäjiksi
ollut tunkua se poistettiin epäoikeudenmukaisena
ja suurella julkisuudella,tilalle tehtiin salassa
arvioveroitus joka ajaa pienyrittäjät viroon.
Yrittäjä 24.3.2012 7:25

Anonyymi
Uskoisin, että on tullut jäädäkseen. Luulisin, että kun hallitus selvisi vähäisin kolhuin näissä veromuutoksissa, myös tässä solidaarisuusverossa.

Tämän veron nimeä tullaan muuttamaan ja tulee koskemaan laajempia piirejä tulevaisuudessa.

Mutta olisiko aika etsiä Suomi-veneen todelliset vuotokohdat ja pyrkiä tukkimaan ne, ettei veneemme uppoa.
Sitten vähän eri veroon.
Sain TV-maksulaskun ja liitteenä muistutus YLE-verosta.
"Sinun ei tarvitse tehdä mitään", kun saat tulevana vuonna YLE-verolaskun.
Tätä veroa en käsitä. Vero määritetään joko tulosta tai omaisuudesta, mutta mistä YLE-verossa on kysymys?
Olisiko aika ryhtyä kansankiihottajaksi ja saada tästä tuomio ja ulosotto YLE-veron maksamattomuudesta


Saat seurata ratkiriemukasta ja älykästä vuosikymmeniä veronmaksajien rahoilla,

valmiiksi naurettua tervon ja kummpaneeitten ohjelmaa jopa kaksi kertaa viikossa prime-time-aikaan.
Nimetön 24.3.2012 7:26

Anonyymi
Elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen...Ja heili joka helyt mulla ostattaa se on myös väliaikainen....
Siis edes jotakin reality-väliaikaista.
Välimyöhäinen 24.3.2012 7:26
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä