Kirjaudu ▼
 

Britannia keventää suurituloisten verotusta

Frantzesco Kangaris/Bloomberg News
Britannia keventää suurituloisten verotusta
Valtiontaloutta tasapainottava Britannia keventää suurituloisten verotusta, samaan aikaan kun veroruuvia kiristetään toisaalla.
21.3.2012 17:09
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Britannian hallitus laskee suurituloisimpien veroastetta nykyisestä 50 prosentista 45 prosenttiin, mutta kiristää samaan aikaa suurimpien kiinteistökauppojen varainsiirtoveroa.

Valtiovarainministeri George Osborne taipui konservatiivipuolueen riveistä kantautuneille vaatimuksille ja pudottaa yli 150 000 puntaa vuodessa ansaitsevien veroa ensi vuoden huhtikuusta alkaen.

Samalla myös suunniteltua yritysverotuksen kevennystä vauhditetaan. Prosenttiyksikön alennus tulee voimaan ensi kuussa. Vero laskee edelleen 24 prosentista 22 prosenttiin vuonna 2014.

Osborne perusteli suurituloisten veronkevennystä sillä, että kireä verotus ei tuonut verotuloja, mutta kannusti veronkiertoon ja ehkäisi yrittämistä ja ulkomaisten investointien maahantuloa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yli kaksi miljoonaa puntaa maksavien kiinteistöjen varainsiirtovero nousee viidestä prosentista seitsemään prosenttiin. Osborne esitteli myös uuden ohjelman, jolla veronkierto on tarkoitus saada kuriin.

Pääministeri David Cameronin hallitus yrittää säilyttää Britannian AAA-luokituksen kaventamalla budjettivajetta ja vauhdittamalla talouskasvua.

21.3.2012 17:09
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taas ilmiselvä esimerkki siitä että maitten hallitukset palvelevat yhä selvemmin rikkain 1% väestösta ja maksumiemeksi joutuu aina muu 99% väestöstä.

Britanniassa on Konservatiivipuolue ja Suomessa meillä on Kokoomus.
Anonyymi: Trickle down economi 21.3.2012 17:17

Anonyymi
Englanti on sairas yhteiskunta, Margaret Thatcher ajoi maan konkurssiin ja on siellä vieläkin, samaa tekee Kok ja Sdp nyt Suomessa, mallin on kopioinut Sailas kuin suoraan Englannista.
Anonyymi: Sisällissotaa Englan 21.3.2012 17:19

Anonyymi
suomenkin pitää keventää suuurituloisten tuloveroa mm. valtion virkamiesten ym jotka tienaa yli 50.000 ne on niin hyviä ne on aaarre tälle maalle niillekin pitäisi maksaa boonuksia että ne pysyvät töissä.

se voidaan rahoittaa nostamalla arvonlisäveroa ja pääomaveroa näin saamme kaadettua suomesta nuo riistäjät (yrittäjät) pois ja ajettua ne oikeisiin töihin ja sijoittaja saamme noin ajettua pois maasta.

Veronmaksajain keskusliittokin on tätä mieltä ja katainen myös

jos muualta ei raha riitä otetaan lisää lainaa ja sosiaaliavustuksia voisi pienentää myös
Anonyymi: on se kumma kun suur 21.3.2012 17:19

Anonyymi
´

Keiden antamilla vaaliavustuksilla parlamenttiin ja ministereiksi kiivitään? Ei ainakaan köyhien.

Keiden etuja siellä sitten ajetaan? Ei ainakaan niiden jotka eivät ole edunvalvontaa kustantaneet.
Anonyymi: vänrikki S. 21.3.2012 17:29

Anonyymi
No onhan se kohtuus että 150000 tienaava saa taskuun lisää saman verran lisärahaa kuin mitä samat tuntimäärät töitä paiskiva duunari saa koko vuodessa.
Anonyymi: Varsin oikeudenmukai 21.3.2012 17:29

Anonyymi
No onhan se kohtuus että 150000 tienaava saa taskuun lisää saman verran lisärahaa kuin mitä samat tuntimäärät töitä paiskiva duunari saa koko vuodessa.


Unohdin vielä lisätä että me kaikki voimme olla yli 150000 tienaavia. Se on oma valinta. Sille ei tietenkään ole mitään estettä että kaikki tienaisivat tuon verra.
Anonyymi: Me kaikki voidaan ol 21.3.2012 17:35

Anonyymi
Haistakaa Suomi köyhät kunnon konjakki pieru.
Anonyymi: Bonukset tuli just t 21.3.2012 17:36

Anonyymi
Samat virheet on tehty Suomessakin.
Anonyymi: Loisten loinen 21.3.2012 17:39

Anonyymi
Reaganismia, rikkaimmilta verot alas ja he lisäävät kulutusta ja talous elpyy. Miten kävikään? Juuri päinvastoin. Taloudet kasvavat silloin eniten kun tuloerot ovat pienimmät.

Esimerkkinä käy hyvin USA.
Anonyymi: Talonmies 21.3.2012 17:39

Anonyymi
POISTETAAN VERO, EI OLE VERONKIERTOA!

Sama malli suomen kansalaisille, niin pimeä työ loppuu seinään.
Samalla periaatteella voidaan hienoista autoista poistaa nopeusrajoitukset, niin ei ole ylinopeuksiakaan.

Pari tällaista laskua ja koko vero voidaan muutenkin poista, koska siitä tulee niin vähän tuloja.
Anonyymi: Nimetön 21.3.2012 17:47
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

11:59 Istanbulin lentokenttäisku herätti huolen – "Kynnys perua matkoja on hyvin korkea"
11:36 BP:n entinen johtaja: Öljy-yhtiöitä uhkaa konkurssi, mikäli ne eivät panosta uusiutuvaan energiaan
11:29 Fedin arvioidaan nostavan ohjauskorkoaan vasta vuonna 2018
11:22 Digitoday Varo tätä viestiä: Kohteena WhatsApp-, Mobile Pay- ja Google Play -käyttäjät
10:34 Digitoday Suositussa virustutkassa vakavia aukkoja: "Pahempaa ei voi ollakaan"
10:15 Stora Enso selvittää kymmenien miljoonien tehdaslaajennusta Ruotsissa
09:47 Biotie Therapiesin toimitusjohtaja ja talousjohtaja vaihtuvat
09:41 Ikea vetää 36 miljoonaa ”liian vaarallista” suosikkilipastoa takaisin – useita lapsia kuollut lipaston kaaduttua
09:09 Digitoday Viesti meni vihdoin perille: Windows 10 -päivitykseen kolme selkeää vaihtoehtoa
08:58 Nordea antaa 30 % mahdollisuuden sille, ettei Britannian EU-ero toteudu
08:32 MT: OP muuttaa viljelijöiden pankkitilejä – vuosikuluihin jopa 200 euron korotus
08:07 Merkel: Brexitiä ei voi perua – Cameron vieritti syytä muille EU-maille
07:12 Ilta-Sanomat Itsemurhaisku Istanbulin lentokentälle – 36 kuollutta, 150 haavoittunutta
06:04 Digitoday Kiristysohjelma salasi Nascar-auton tiedot: Tiimi teki vastoin kaikkia ohjeita
06:01 Nieleekö suuromistaja Elisa pohjalaisen Anvian?
28.6. Rikkaat köyhtyivät perjantaina ja maanantaina 196 miljardia dollaria
28.6. Dijsselbloem syyttää Faragea: "Elää omassa maailmassa"
28.6. Draghi varoittaa: Euroalueen talouskasvu voi tyssätä – taustalla Britannia
28.6. Lähteet: EU:n pankkivirasto jättää Lontoon Brexitin vuoksi
28.6. Metsä- ja finanssiyhtiöt palautuivat eilisen Brexit-syöksystä
28.6. Sirpa Pietikäinen: "Emme heitä jäsenmaita ulos"
28.6. Analyysi Näin "Ruotsin malli" vaikuttaisi eläkkeisiin
28.6. Digitoday Tältä näyttää kiristäjäviesti – älä todellakaan avaa
28.6. Nyt selvisi: suursijoittaja Soros löi vetoa Deutsche Bankin kurssilaskusta
28.6. KHO: Henkilö ei antanut selvitystä verottajalle – mätkyt sai määrätä silti
28.6. Helsingin pörssi elpyy – "rekyylipäivä ylöspäin"
28.6. EU:n valtasuhteet ovat koetuksella johtajien kokoontuessa Brysseliin – "Saksa on varovainen"
28.6. Keskuspankkikokous kutistui torsoksi – EKP:n Draghi kehotti yhtenäisyyteen
28.6. Digitoday Suomalainen virittelijän vimpain sai rahat kasaan 4 tunnissa
28.6. Video Brittiedustajalta suorat sanat Euroopan parlamentille – sai vastaansa buuauksia
Asiakastieto

Yhteistyössä