Kirjaudu ▼
 

Pysyvä vakausmekanismi saamassa rahansa nopeammin

Euroopan johtajat ovat sopineet nopeuttaa suunnitellun pysyvän vakausmekanismin EVM:n pääomittamista vastauksena kansainväliseen paineeseen velkakriisin ratkaisemiseksi.
Bloomberg
2.3.2012 08:36
41

Euroalueen hallitukset maksaisivat kaksi ensimmäistä vuosittaista osuuttaan 500 miljardin euron rahastoon jo tänä vuonna ja pääomitus olisi valmis 2015 eli vuotta ennen suunniteltua. Päätös asiasta on tulossa tänään.

Toiselle kaudelle eilen valittu Euroopan Unionin presidentti Herman Van Rompuy myönsi eilen EU:n huippukokouksen jälkeen, että kiihdyttämistä on tiedossa. Kiihdyttäminen voisi alkaa maksujen nopeuttamisella tänä vuonna.

Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka vielä viime vuonna ajoi pidempää maksusuunnitelmaa, on kääntänyt kelkkansa asiassa tässä kuussa.

Sen sijaan kriisirahaston koon kasvattamisesta ei löytynyt yksimielisyyttä erityisesti Saksan vastustaessa rahoituksen lisäämistä. Van Rompuyn mukaan päätös niin sanotun palomuurin kasvattamisesta, joka tapahtuisi väliaikaisen ja pysyvän kriisirahaston varojen yhdistämisellä on siirtymässä maaliskuun lopulle. 

EVM on tarkoitus muodostaa 80 miljardista eurosta käteistä. Korotusvaltuuksia olisi enintään 620 miljardiin euroon asti.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eli kaikki on todellakin kaatumassa. Nyt kannattaa nostaa päätä huimaava asuntovelka ja vakuudeksi rapistuvaa elementtiseinää.
huhhuh 2.3.2012 8:50

Anonyymi
Noo kunhan Jyrki pääsee Junckerin paikalle hääräämään on Euroopan kirjat sekaisin alta aikayksikön


Siilinjärven matikkanero on aivan ilmeisen sopiva henkilö viemään NWO-agenda maaliinsa.
Elämäntapajuutalaine 2.3.2012 8:53

Anonyymi
Siilinjärven lapsineron maanpetoksellisen toiminnan syy alkaa selvitä: junkkeriksi junkkerin paikalle.
Nimetön 2.3.2012 8:57

Anonyymi
Jygge pääsee kerralla pelaamaan tarpeeksi isoilla panoksilla, tässä pajatsossa voittaa varmasti, jos ei nyt niin sitä seuraavan seuraavalla kerralla.
kaikille kierros 2.3.2012 8:58

Anonyymi
Lobotomia-arpien selitykseksi keksittiin kukkapurkkiin kaatuilu.
hyvä alibi 2.3.2012 8:59

Anonyymi
Euromaiden ryhmän puheenjohtajaspekulaatioihin nousi kukkapurkkimiehemme Katainen. Nykyinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker olisi jättämässä tehtävän ensi kesänä.

Uusien laina-apupakettien lähettely ja EVM:n kasvattaminen ovat vastatuulessa. Niin vastahakoisen Suomenkin eteen tarjotaan porkkanaa asian eteenpäin saamiseksi. Ja aasihan tunnetusti tarttuu siihen?
Skepsis 2.3.2012 8:59

Anonyymi
Kiihdyttämisen nopeuttaminen, palomuurin kasvattaminen; kuulostaa jo ihan keskitysleirikaasutukselle ja itkumuurille.

Bankstereiden viimeinen ja lopullinen pankkiryöstö kertaiskulla tuhoaa kaiken elävän 1 000 km säteellä.
uhkapelikiksit 2.3.2012 9:03

Anonyymi
Noo kunhan Jyrki pääsee Junckerin paikalle hääräämään on Euroopan kirjat sekaisin alta aikayksikön


Ihmiset vielä enemmän.
täystuho-Pinokkio 2.3.2012 9:04

Anonyymi
Tulee lisää menoja ja lisää säästöjä. EU maiden kansojen kukkaroita koetellaan todella ankaralla matokuurilla.
Ihmeellistä että läpi menee isommin mutisematta.
ei tajua kun kukaan 2.3.2012 9:06

Anonyymi
WinCapita-taustakin olisi hyödyksi, kun pyramidia rakennellaan:)
Perseus 2.3.2012 9:08
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä