Kirjaudu ▼
 

Eduskunta äänestää Kreikka-paketista tiistaina

Eduskunnan odotetaan äänestävän uudesta Kreikka-paketista ensi viikon tiistaina. Hallituksen on huomenna torstaina määrä antaa tukipaketista tiedonanto eduskunnalle, joka keskustelee asiasta perjantaina.
22.2.2012 12:44
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomen osuus 130 miljardin euron suuruisesta lainapaketista on arviolta 2,3 miljardia euroa. Lainaohjelman lisäksi tukipakettiin kuuluu muun muassa yksityisten sijoittajien saamisten leikkaaminen, jota koskevaa tarjousta odotetaan Kreikalta tällä viikolla.

Euroalueen johtajat ja yksityiset sijoittajat pääsivät Kreikan toisesta tukipaketista yhteisymmärrykseen varhain tiistaiaamuna.

Viimeinen este Suomen hyväksynnälle kaatui maanantaina, kun Suomi ja Kreikka allekirjoittivat sopimuksen vakuuksista Suomen rahoitusosuudelle. Suomi oli ainoa euromaa, joka halusi vakuudet.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella on eduskunnassa 124 paikallaan ehdoton enemmistö. Hallituspuolueet ovat luvanneet tukensa sopimukselle.

∇ Mainos ∇
22.2.2012 12:44
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (104)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
ihanaa että esimerkiksi Jani T, Maria G ja Jaana P tietävät täsmälleen mitä tekevät kun noudattavat ryhmäkuria orjallisesti. Näiden ihmisten käsissä on kansalaisten, nuorison tulevaisuus.

Nuorison, jotka menivät itse näitä MainosTV mannekiineja sinne äänestämään.. Noh sitä saa mitä tilaa vanha sanonta sanoo. Muistakaa luku 1.9mrd euroa ja 1.8 miljoonaa työvoimapulan paikkaajaa.
Anonyymi: Nimetön 22.2.2012 12:47

Anonyymi
Vaikuttaako kunten pakkoliitoksiin?
Anonyymi: Liitossa hyvä. tv. J 22.2.2012 12:48

Anonyymi
Osinkot hyvät!
Anonyymi: Lääkkeet hyvät... 22.2.2012 12:50

Anonyymi
Takkiin tulee, mutta väkisin pitää antaa lisää. Kokoomuksen "vakauspolitiikka" todella kantaa hedelmää, huh huh. Kiitoksia kaikille äänestäneille, kannattaa alkaa keksimään selityksiä lapsillenne ja heidän lapsilleen, että miksi he saavat perinnöksi jättimäisen velkavuoren ja heikentyvät palvelut...
Anonyymi: Nimetön 22.2.2012 12:53

Anonyymi
iltalehti.fi/talous/2012022215237288_ta.shtml

Äänestäkää oikein....
Anonyymi: 7- 22.2.2012 12:55

Anonyymi
"Hallituspuolueet ovat luvanneet tukensa sopimukselle."

Selvähän se, suomalaiset ovat vastuussa kreikkalaisten ja muiden holtittomien ottamista veloista. Kivahan se on ottaa vastuu päälle toisten ottamista veloista, tämähän on sitä uusliberalisti-sosialistien solidaarisuutta. Viisaat ottaa velkaa enemmän kuin on maksuhaluja ja "tyhmät" ottaa mielellään maksuvelvollisuuden toisten puolesta.
Anonyymi: maksakaa, olkaa hyvä 22.2.2012 12:55

Anonyymi
Hylätkää Kreikka paketti.

Muuten en jatkossa äänestä niitä puolueita, jotka äänestävät nyt Kreikka paketin hyväksymisen puolesta.
Anonyymi: Tosi kyseessä 22.2.2012 12:55

Anonyymi
Miksei kansalle anneta äänestysoikeutta näin tärkeässä asiassa? Miten korruptoituneet kansanedustajat voisi äänestää lahjoitusta vastaan?
Anonyymi: Nimetön 22.2.2012 12:57

Anonyymi
Sosialistit ovat kääntäneet vaalien jälkeen takkinsa, niin että tuulikangas vain vähän suhahti. Saadaanpa nähdä, niin kyllä he ovat tätäkin lainapakettia nielaisemassa, eikä siinä kehnot takuut paljon kurkussa kakistele.

Siitä onkin sitten hyvä lähteä miettimään uusia keinoja huijata äänestäjiään seuraavissa vaaleissa.
Anonyymi: Armas Aallontie 22.2.2012 12:57

Anonyymi
Vastahan Iltalehti kertoi vuodetusta raportista, jossa kerrotaan rahojen valuvan kankkulan kaivoon. Kreikan romahdusta vain pitkitetään sen velkoja suuremmilla summilla - Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit kiittävät.

Jyrki, Jutta, Olli ja muut kettinkiselkäiset poliittiset broilerit suksikaa vihkoon.
Anonyymi: J 22.2.2012 12:57
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

14:28 Siemens ylitti odotukset – "Luvut ovat erittäin vahvat"
14:02 Digitoday Kiinalainen nahkafirma vei Applea kuin litran mittaa – saa myydä "iPhoneja"
13:15 Asiakastieto teki selvän tulosparannuksen
13:12 Kauppa kävi euroalueella odotettua vaisummin maaliskuussa
12:45 Anonymous hyökkäsi Kreikan keskuspankkiin – varoittaa uusista kohteista
12:32 Digitoday Suomi Pohjoismaiden vaarallisin: Tunnetun firman viesteissä voi piillä vaara
12:15 EK:n kysely: Yritysten näkymät edelleen varovaiset, ei vielä isompaa käännettä
11:55 Pankinjohtajan neuvo lapsilleen: Älkää ostako asuntoa täältä
11:07 Näistä malleista alkavat päästöhuijattujen autojen korjaukset Suomessa
11:00 Kehuja Suomelle: "Innovatiivisempi kuin keskimääräinen eurooppalainen talous"
10:37 Digitoday Väärä Chrome-päivitys runtelee puhelimen ja jättää uhrille kamalan vaihtoehdon
10:18 Posti hakee innolla uutta liiketoimintaa – kokeili vanhusten tapaamispalvelua
09:53 Fiskarsin tulos valahti, liikevaihto kasvoi
09:30 Pörssi-Tokmannin ensimmäinen raportti: Liikevaihto kasvoi ja tappio pieneni
09:23 Ilta-Sanomat Ammattiliitto Pro: Kilpailukykysopimus vakavissa vaikeuksissa
08:39 Nokian Renkaat myi aiempaa halvemmalla
08:29 HKScanin hankala alkuvuosi: Liikaa sikaa Suomessa, liian vähän nautaa Ruotsissa
08:26 Taas uusi yhtiö pörssiin: Privanet harkitsee listautumista First Northiin
08:19 Nokian Renkaiden tulos parani, alitti odotukset
08:10 Arvio Fedistä: Koronnosto voi olla asialistalla jo ensi kuussa
07:45 Philips vie valaisinyksikön pörssiin
07:04 Digitoday Wlan-verkolla pysäyttävä nimi – 40 poistui lentokoneesta
06:01 Analyysi Nato-kysymyksen kaksi jokeria: Brexit ja Trump
3.5. Apple haluaa myydä käytettyjä iPhoneja halvalla – Intia torjuu suunnitelmat
3.5. Superrikkaiden päätökset kärjistivät vuosituhannen rajuinta finanssishokkia
3.5. Lufthansa: Lentolippujen hinnoissa kova laskupaine
3.5. Digitoday Varo hämärää leffapalvelua: "Parempi kuin Netflix"
3.5. Epävarmuus otti ohjat – öljy painui selvään laskuun
3.5. Pohjois-Irlannissa iloitaan: "Game of Thronesin taloudellinen vaikutus on uskomaton"
3.5. Digitoday Mars-tehtävä kärsi uuden kolauksen: Mönkijä ei valmistu ajoissa
Asiakastieto

Yhteistyössä