Kumpula-Natri: Eduskunta hyväksyy Kreikka-paketin tällä viikolla
– Pääkohdat ovat paikoillaan, hän sanoo Bloombergin puhelinhaastattelussa.
Hallitus tuonee esityksen eduskuntaan jo huomenna ja äänestys asiasta järjestettäisiin myöhemmin tällä viikolla.
Viimeinen este Suomen hyväksynnälle kaatui maanantaina, kun Suomi ja Kreikka solmivat sopimuksen takuista Suomen rahoitusosuudelle. Suomi oli ainoa euromaa, joka takuut halusi.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksella on eduskunnassa 124 paikallaan ehdoton enemmistö. Hallituspuolueet ovat luvanneet tukensa sopimukselle.




















Kommentit (69)
Arvelen että kaikki Suomen Eu-tukipäätökset ovat mitättömiä. Jos kyse on EU-asiasta, niin päätökset ovat suoraan mitättömiä EU-perussopimuksen 125 artiklan vastaisena. Eu-perussopimuksessa on kielletty tukien antaminen muille jäsen maille. Eu-perussopimus on suoraan ja välittömästi sovellettavaa oikeutta ja sen vastainen kansallinen laisäädäntö ja sopimukset ovat automaattisesti mitätöntä.
Käsittääkseni Eu-tukihommeli on jotenkin järjestetty EU:n ulkopuolelle perussopimuksen 125 kiertämiseksi. Mutta jos kyse on muusta kuin Eu-asiasta, niin tällöin päätökset olisi pitänyt tehdä presidentti yhdessä eduskunnan kanssa, koska muissa ulkopoliittisissa asioissa kuin EU-tukiasioissa päätöntävalta on presidentillä yhdellä valtioneuvoston kanssa.
Presidentti ei ollut mukana päättämässä Eu-tuista, joten arvelen että ne ovat mitättömiä, oli kyse EU-asiasta taikka muusta ulkopoliittisesta asiasta.
Mielenkiintoista luettavaa perustuslakivaliokunnan jäseneltä, media voisi haastatella:
tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/75920-euroopan-vakausmekanismit-%E2%80%93-miksi-l%C3%A4hte%C3%A4-mukaan-h%C3%A4vittyyn-taisteluun
Jos päätäntävalta Eu-tuista oliskin kuulunut presidentille, niin mielestäni presidentinvaalit olisi uusittava, koska kansalle olisi annettu olennaisesti väärä kuva presidentin tehtävistä ennen vaaleja.
Perussopimus 125 artikla
1. Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla,
alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla
yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden
antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen
sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan
rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on palkannut oikeudelliseksi asiantuntijakseen oikeustieteen tohtorin, professori (emeritus) Erkki Havansin.
perussuomalaiset.fi/ajankohtaista?issue=992
Muutos tuohon perussopimukseen lienee tulossa, mutta vasta 2013 ?
finlex.fi/fi/esitykset/he/2011/20110012
Urpilaisen itsensäkin mielestä Eu-tuki oli Euroopan perustamissopimuksen vastainen, muitaakseni vetosi siihen useean kertaan Irlanti paketin yhteydessä. Eipä näytä enään menoa haittaavan
On ne ovelia, eikä kukaan huomaa mitään ;)
Urpilaisen itsensäkin mielestä Eu-tuki oli Euroopan perustamissopimuksen vastainen, muitaakseni vetosi siihen useean kertaan Irlanti paketin yhteydessä. Eipä näytä enään menoa haittaavan. Paikka vaan vaihtunut oppositiosta hallitukseen.
Rauha meidän aikanamme!
Toivotaan että lapsemme ja lastemme lapset jaksavat kiskoa velkarekeä omaan noin 80 vuoden eläkeikäänsä asti.
Kyllä on, kun saatiin RKP:kin mukaan koplaamalla poliittisesti Dragsvikin säilyttäminen hallitusohjelmaan, vaikka pääministeri muuta väitti.