Brax: Rakentajien ja poliitikkojen kytkökset julki
Kansanedustaja Tuija Brax haluaisi, että poliitikkojen olisi ilmoitettava sidoksistaan erillisellä verkkosivustolla. Asia nousi esille korruptiota vastustavan Transparency Finlandin maaraportin julkistamistilaisuudessa torstaina.
Brax toimii eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana. Hänen mukaansa hallituksen pitäisi ryhtyä kitkemään rakennusalan korruptiota sekä selvittää rakennusliikkeiden ja kuntapäättäjien sidoksia etenkin suurissa kaupungeissa.
Brax on pettynyt hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) loppuvuonna antamaan vastaukseen, jossa luvattiin ympäripyöreästi asian käsittelyä ja vasta kuntalain kokonaisuudistuksessa.
Hänen mukaansa on käsittämätöntä, että "aloitamme uudet kuntavaalit edelleen tilanteessa, jossa poliittisten päättäjien sidonnaisuuksia ei ole selvitetty", vaikka ongelmasta on puhuttu jo vuosia.
Keskustelu sidoksista nousi esille lokakuussa Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Christer Bengs syytti asuntotuotantoa monopoleista.
Professorin mukaan projekteja pitäisi pilkkoa, jotta pienemmät pääsisivät mukaan. Poliittista tahtoa ei kuitenkaan ole, koska "rakennuspuoli on edustettuna kaikissa suurissa puolueissa".
Ei erillistä
korruptiolakia
Brax ei kuitenkaan halua erillistä korruptiolakia Suomeen. Hänen mielestään riskinä on, että tällainen "väljä laki" kokoaisi yhteen muiden lakien, kuten rikoslainsäädännön ja kunta- ja hallintolain alta rikosnimikkeitä, joiden määrittely ei olisi riittävän tarkkarajaista.
Transparencyn Suomi -yhdistyksen valtavirta on niin ikään instituutioiden itsesääntelyn kannalla. Uusia lakeja tai virastoja ei haluta perustaa.
– Ei uutta virastoa, pidän sitä paitsi haihatteluna, myös vastuuntunnottomana, Brax sanoo.
Verohallinnon ylitarkastaja Jarmo Mielonen on eri mieltä.
– Lähtökohdiltaan on hyvä ajatus, että kuntapäättäjien sidonnaisuudet selvitetään, mutta se ei vielä riitä. Jos pääpäättäjä jäävää itsensä, seuraaja tulee paikalle, eikä tilanne muutu. Jos asia hoidetaan oikein, pitäisi lähteä liikkeelle korruption määrittelystä. Siinä tarvitaan nimenomaan korruptiolakia. Vakavampien rikosten osalta niitä voitaisiin viedä erillisen korruptionviraston tutkittavaksi, Mielonen sanoo Taloussanomille.














