Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa

Lakiesitys pysyvästä vakausvälineestä on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi ensi kuussa.
Taloussanomat–Bloomberg
10.2.2012 13:39
Kommentit 62

Hallitus aikoo antaa lakiesityksen Euroopan pysyvästä vakausvälineestä eduskunnalle maaliskuussa.

Ensi kuussa eduskunta saa käsiteltäväkseen myös takuista Suomen Pankin lainalle Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF).

Euroopan unionin johtajat sopivat IMF:n lisärahoituksesta joulukuun 9. päivän kokouksessaan.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (62)

Huono 0
Ja me kaikki Suomen köyhät toivomme, että esitys kaatuu.
Jygä riehuu taas innoissan kun pääsee takaamaan jotakin.
Merkel ja Sakozy esittelevät ja Olli hyväksyy. Ytimestä haetaan vielä kuittaus Jutalta ja Jykältä. Vaikea osuus on suomen kansalla. Mistä saada niin paljon luottoa, mutta se on taas toisarvoinen seikka.
Pankaa matalaksi vaan
Euroopan pysyvä varkausväline.
The Big S
Olemme ytimessä. Pimeyden ytimessä.
Where the sun don´t shine
Jyrki odottaa jo kynä kädessä.
rahat kreikkaan, kotimaassa leikataan
Vaikuttaa hyvältä :(

50 v. on lasissa ja siitä 25 v. yrittäjänä.
Ja koko ajan vahvistuu ajatus jättäytyä ulos tästä järjettömyydestä.

Kulut+verot kasvavat sitä mallia ettei järkeä.

Tämä maa NÄIVETTYY

Ja nämä kuvitteelee pelastavansa maan talouden tyrkkäämällä nimeä hallitsemattomaan paperiin meidän kaikkien puolesta.

Ei hyvältä näytä.
Kaikki pois ja ulos tästä maasta
BB-Sauli pääseekin ensi töikseen siirtämään lupaamansa rahavarat NWO-ystävilleen.
NWO ja pidot paranee (eliitillä)
Suomen saamiset velkamailta 2mrd,velkataakka 49mrd.Herätkää!
+50
Jygän ainoa kysymys: Mihin allekirjoitetaan?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tukholma
Selkeää ja poutaa 16
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949