Kuntauudistus ja lakkautettavat varuskunnat tänään julki
Kaksi paljon kohua ja tunteita herättänyttä valtiontaloutta koskevaa uudistusehdotusta saa tänään keskiviikkona päivänvalon.
Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä luovuttaa selvityksensä kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.) aamupäivällä, ja asiasta järjestetään tiedotustilaisuus kello 11.00.
Kuntauudistusta pohtineen työryhmän raportti on herättänyt närää julkisuudessa. Eri tietojen mukaan työryhmän ehdotus jättäisi Suomeen 65–100 kuntaa, kun tällä hetkellä Suomessa on kuntia 336.
Uudistuksen taustalla on näkemys siitä, että Suomen kunnat eivät selviä niille annetuista velvoitteista. Hallituspuolueet ovat perustelleet kuntien vähentämistä palvelujen turvaamisella, mutta oppositiopuolueet ovat pelotelleet uudistuksen johtavan pakkoliitoksiin ja kyseenalaistaneet näkemyksen, että kuntakoon kasvattaminen parantaisi tehokkuutta.
Puolustusvoimien ja puolustusministeriön valmistelema esitys varuskuntien lakkauttamisesta on puolestaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan käsiteltävänä. Hallitus pitää kokouksen jälkeen tiedotustilaisuuden asiasta. Puolustusvoimat järjestää asiasta joukko-osastoissa tiedotustilaisuuden kello 9.30.
Iltalehti kertoi eilen, että lakkautukset koskisivat kuutta joukko-osastoa, minkä seurauksena yhteensä 1 200 ihmistä menettäisi työpaikkansa. Esityksen mukaan puolustusvoimien sodan ajan vahvuus tulisi pudottaa 230 000 sotilaaseen nykyisestä 350 000:sta.
Myös varuskuntien mahdolliset lakkauttamiset ovat sähköistäneet hallitus–oppositio-vastakkainasettelun.




















Kommentit (63)
Kreikan tie on koko Euroopan tie.
Höh, tuohan on käytännössä juuri sama asia!
Se kokoomuksen ajama kuntauudistus tarkoittaa käytännössä juuri sitä, että erilaiset kunnan tarjoamat palvelut (mm. terveydenhoito, vanhustenhoito, poliisi, koulut) tulevat heikkenemään.
Nimenomaan tämän vuoksihan tuota kuntauudistusta onkin ruvettu vastustamaan.
Ihmettelen kyllä, ettei uutta kauniaisten tapaista kauppalaa ole vielä jeda/grani/westendjengille ehditty perustaa. No, eiköhän se veroparatiisi heille vielä järjestetä kompensoimaan oman kaupungin fuusiota erityisesti meidän massikaupunkimme kanssa.
siis 2015 tietysti