Kirjaudu ▼
 

Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoo, että hän ei aio kutsua euromaiden valtiovarainministereitä koolle Kreikka-keskusteluihin ennen torstaita.
Bloomberg
7.2.2012 19:43
23

Juncker sanoi luxemburgilaiselle RTL-radiolle, että hän ei ole vielä kutsunut kokousta koolle eikä aio tehdäkään niin, ennen kuin kaikki Kreikka-pakettiin liittyvät palat ovat paikoillaan.

Kreikka on jo useamman viikon yrittänyt saada aikaan sopua troikan vaatimista leikkauksista, ja viime päivinä neuvottelut ovat kiihtyneet ajan loppuessa kesken.

Tiistai-iltana pääministeri Loukas Papadimoksen ohjelmassa on puoli seitsemän aikaan alkanut tapaaminen velkojapankkeja edustavan IIF:n johtajan Charles Dallaran kanssa. Sen jälkeen yhdeksältä Suomen aikaa Papadimos tapaa hallituskumppaneitaan.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (23)


Anonyymi
Eurooppa,omilla toimillaan tulee vastenmieliseksi.Sen toimeenpanemat pakotteet ja kaikenlaiset sanktiot tulevat jyrätyksi.Se on niin heikko.Vanha manner nitisee ja natisee.

11 Kiinalaista pankkia on lopettanut mm. kaupankäynnin rahoituksen Euroopan maissa,Kiina myös vähentää kaupankäyntiä Euroopan maissa.Kehittyvät taloudet sen sijaan ovat se todellinen markkina-alue,sekä Kiinan oma kansa.Euro-alueen velkakriisi on myös syy,miksi Kiinalaiset yritykset vetäytyvät eu-alueelta.
Nämä toimet tietenkin edistävät Kiinan keskiluokan kehitystä.
Aasia vapauttaa itsensä länsimaisista pankeista.
globaalisti rikastun 7.2.2012 20:24

Anonyymi
Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita

Mutta teatteri se vaan jatkuu, kun kansalaisia hämätään tällä neuvottelu-huijauksella. Sehän on selvää, että Kreikalle rahaa lainanneet pankit eivät anna periksi. Kreikka pidetään letkuissa, jotta myös Suomen rahaa voidaan kierrättää Kreikan kautta pankeille, jotka ovat Kreikkaa rahoittaneet.
Neuvottelu on huijau 7.2.2012 20:25

Anonyymi
ISO RAHA JA EUROELIITTI VIE KREIKAN TAVALLISTA KANSAA KOHTI TEURASPAIKKAA VAROITUKSEKSI MUILLE KÖYHTYVILLE EUROKANSOILLE SUOMI NIIDEN JOUKOSSA.
ALASTON NAINEN 7.2.2012 20:53

Anonyymi
Säälittävä tämä euroryhmä puheenjohtajaa myöten.

Kuitenkin tekin kaikki äänestätte Kokoomusta


Minä äänestin kokoomusta mutta mitäs sillä on Junckerin kanssa tekemistä?

Sitäpaitsi valtionvarainministerimme joka kokoukseen on menossa on sossu.
Pakkomielle kokoomuk 7.2.2012 20:53

Anonyymi
Tämä neuvottelujen venyminen saattaa johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että nykyään osapuolet jo lukevat sopimuspaperiehdotuksia (toisin kuin joskus aiemmin, esim. Kreikassa).
Nimetön 7.2.2012 21:14

Anonyymi
Ennen torstaita, mutta missä kuussa ja minä vuonna?
sirkus pyörii, klovn 7.2.2012 21:19

Anonyymi
Se on ihan se ja sama mitä asialle täällä tehdään. Wall Streetillä on menossa pitkä veto, jonka mukaan Kreikka romahtaa tai on jo romahtanut sillä sökö. Mutta on turha luulla että pelit siihen pysähtyy. Espanjaa jo hypistellään ja Italiankaan asiat, sano Mario Monti mitä tahansa eivät ole kovin vakuuttavissa kantimissa, ja ne tahot etunenässä Goldman Sachs, jonka firman oppipoikia tämä Draghi vai miten se nyt kirjotetaan, tekee rahaa juur sillä että kaikki menee päin seiniä.
Nimetön 7.2.2012 21:30

Anonyymi
Kreikka pelastetaan hinnala ei väliä.
Valtiovaraiministeri 7.2.2012 21:47

Anonyymi
Kreikka pelastetaan hinnala ei väliä.

No mikäpä ettei, mutta mitäs tälle sitten tehdään:29.1.2012
"Kansainvälisen valuuttarahaston puheenjohtaja Christine Lagarde varoitti maailmaa uhkaavasta, 1930-luvun laman kaltaisesta tilanteesta puhuessaan kuluneella viikolla Berliinissä. Lagarden mukaan Italian ja Espanjan kaltaisille maille olisi mainitun tulevaisuudenkuvan ehkäisemiseksi löydettävä jostakin nopeasti biljoona (tuhat miljardia) dollaria. Asiasta kertoi The Sydney Morning Herald."
Nimetön 7.2.2012 23:14

Anonyymi
THE world will face a "1930s moment" of the kind that brought on the Great Depression unless money can quickly be found to support nations such as Italy and Spain, the International Monetary Fund says.
Before releasing dramatically downgraded economic forecasts early this morning Australian time the "IMF chief, Christine Lagarde, told an audience in Berlin $1 trillion would be needed to support ailing governments and stave off a deeper crisis - half of which would have to come from Fund backers such as Australia"


Read more: http://www.smh.com.au/business/world-business/imf-seeks-1-trillion-to-stave-off-1930s-moment-20120125-1qg7z.html#ixzz1ljXZJzff
Tässäpä sama enklanniksi linkkeineen!
Nimetön 7.2.2012 23:24
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä