Kirjaudu ▼
 

Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa

EPA
Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa
Kreikka vähentää 15 000 julkisen alan työpaikkaa tämän vuoden aikana. Ylimääräiset leikkaukset ovat Kreikan myönnytys velkojille.
Taloussanomat - Bloomberg - Reuters
6.2.2012 20:10 (päivitetty 20:30)
105

Kreikan väliaikaishallitus vähentää 15 000 julkisen sektorin työpaikkaa tämän vuoden aikana. Asiasta kertoi maan hallinnollisista uudistuksista vastaava ministeri Dimitris Reppas maanantaina.

Yksityisten velkojien lisäksi myös maan talousuudistuksia valvova troikka eli Euroopan keskuspankki EKP, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan unionin komissio ovat vaatineet Kreikalta lisää talousuudistuksia.

Troikka on asettanut leikkaukset seuraavan lainaerän ehdoksi. Kreikka tarvitsee sovun uudesta 130 miljardin euron tukipaketista, jotta se voi välttää maksukyvyttömyyden. Maan velkoja erääntyy maaliskuun 20. päivänä 14,5 miljardin euron edestä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan euroalueen ministerit olivat ilmoittaneet Kreikan valtiovarainministerille Evangelos Venizelosille, että he ovat valmiita hylkäämään Kreikan, jos maa ei kykene toteuttamaan budjettileikkauksia.

Kreikan pääministeri Loukas Papadimos tapaa maan talousuudistuksia valvovan troikan edustajat tänään kahdeksalta.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (105)


Anonyymi
2000e palkalla tuo tekee 360 miljoonaa plussaa viivan alle. Vaan riittääkö tuo muuttamaan tuloksen plussalle?
Eräs kommentti 6.2.2012 23:15

Anonyymi
Taitaa jäädä eläkkeelle vuodessa tuon verran juuri.
Mutta aivan sama, kreikka saa rahamme joka tapauksessa.
Nimetön 6.2.2012 23:33

Anonyymi
Edes kymmen kertaisella maaralla (150000) ei ole minkaanlaista vaikutusta konkurssikypsan Kreikan talouteen! Opetelkaa laskemaan, please!
Per S. Aukko 6.2.2012 23:33

Anonyymi
Erotetaan jo nyt kuolleet virkamiehet?
Epätietoinen 6.2.2012 23:40

Anonyymi
Edes kymmen kertaisella maaralla (150000) ei ole minkaanlaista vaikutusta konkurssikypsan Kreikan talouteen! Opetelkaa laskemaan, please!


Ai miksiko? No siksi, etta Kreikan valtio joutuu elattamaan nama pois potkitut tavalla tai toisella joka tapauksessa! Tosiasialliset saastot ovat yhta tyhjan kanssa! Kreikkalaiset vaan ku...ettaa niin pitkaan, kuin pystyy muita holmoja!
Anu S. Aukko 6.2.2012 23:41

Anonyymi
Edes kymmen kertaisella maaralla (150000) ei ole minkaanlaista vaikutusta konkurssikypsan Kreikan talouteen! Opetelkaa laskemaan, please!


Ai miksiko? No siksi, etta Kreikan valtio joutuu elattamaan nama pois potkitut tavalla tai toisella joka tapauksessa! Tosiasialliset saastot ovat yhta tyhjan kanssa! Kreikkalaiset vaan uunottaa niin pitkaan, kuin pystyy muita holmoja!
Anu S. Aukko 6.2.2012 23:42

Anonyymi
S..tanan kreikkalaissiat!
Uno"100K?" 6.2.2012 23:43

Anonyymi
Kreikassa siis maksettiin 16.000 kuolleelle virkamiehelle ja heidän perheenjäsenilleen palkkaa ja muita etuisuuksia?
Hölmistynyt 6.2.2012 23:44

Anonyymi
Kuka luulee että ne oikeasti tekee muuta kuin huijaa rahat muilta.Maaliskussa on jo drakmat käytössä ja lainmuutoksella mitätöidyt velat.Rosvokansa.
Uno"100K?" 6.2.2012 23:45

Anonyymi
Kreikkalaisten lainat on leivottu jo kursseihin sisälle.
Osinkko 6.2.2012 23:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä