Kirjaudu ▼
 

Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa

EPA
Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa
Kreikka vähentää 15 000 julkisen alan työpaikkaa tämän vuoden aikana. Ylimääräiset leikkaukset ovat Kreikan myönnytys velkojille.
Taloussanomat - Bloomberg - Reuters
6.2.2012 20:10 (päivitetty 20:30)
105

Kreikan väliaikaishallitus vähentää 15 000 julkisen sektorin työpaikkaa tämän vuoden aikana. Asiasta kertoi maan hallinnollisista uudistuksista vastaava ministeri Dimitris Reppas maanantaina.

Yksityisten velkojien lisäksi myös maan talousuudistuksia valvova troikka eli Euroopan keskuspankki EKP, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan unionin komissio ovat vaatineet Kreikalta lisää talousuudistuksia.

Troikka on asettanut leikkaukset seuraavan lainaerän ehdoksi. Kreikka tarvitsee sovun uudesta 130 miljardin euron tukipaketista, jotta se voi välttää maksukyvyttömyyden. Maan velkoja erääntyy maaliskuun 20. päivänä 14,5 miljardin euron edestä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan euroalueen ministerit olivat ilmoittaneet Kreikan valtiovarainministerille Evangelos Venizelosille, että he ovat valmiita hylkäämään Kreikan, jos maa ei kykene toteuttamaan budjettileikkauksia.

Kreikan pääministeri Loukas Papadimos tapaa maan talousuudistuksia valvovan troikan edustajat tänään kahdeksalta.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (105)


Anonyymi
Olisi kiva tietää miten paljon Kreikka on lyhentänyt velkoja omilla rahoillaan viime vuosina?

Suomi osallistuu uuteen 145 miljardin pakettiin taas innolla jotta muut maat tienaavat satojen miljardien korkovoittoja velkakriisistä.

Suomi on neuvotellut itselleen 25 kertaa suuremmat vastuut kun sille kuuluisi ja olemme niitä harvoja maita maailmassa jotka eivät tienaa näistä apupaketeista.
Talonmies 6.2.2012 20:45

Anonyymi
Taitavat olla nitä huonoiten palkattuja hommia.


näkymättömiä siivojia/?50 vuosi?

Korjaus: siis ?50k vuosi
karjahtaja korjaa 6.2.2012 20:47

Anonyymi
Taitavat olla nitä huonoiten palkattuja hommia.

näkymättömiä siivojia/?50 vuosi?

Korjaus: siis ?50k vuosi


Niin ja vielä se, että jotkut valuuttasymbolit laitetaan summan eteen, jotkut sen taakse.
Eli...? 6.2.2012 20:50

Anonyymi
olivat kuulleet Suomen kunta uudistus-ohjelmasta..
kunnanjohtajathan saavat 5 vuoden "takuupalkan"..

nyt näille 15000:lle muutenkin eläkkeelle jääville kreku virkamiehelle saadaan mukava viiden vuoden "kultainen kädenpuristus". LOL
Ukkometso 6.2.2012 20:51

Anonyymi
poliisit ja tuliirkailijat varmaan. ovat jo tarpeeksi tienanneet
Nimetön 6.2.2012 20:51

Anonyymi
Koko Kreikka-paska on vain työkalu, jolla eu-maiden veronmaksajien rahat ohjataan uberpankkiireille...
Nimetön 6.2.2012 20:57

Anonyymi
jo on sosialismi tiukassa, mitään ei anneta periksi vaikka oma kansa näännytetään nälkään mieluummin. eurooppa ei opi mitään vaikka pahin mahdollinen esimerkki oli naapurissa vuosikymmeniä, uskomatonta toimintaa...
orio 6.2.2012 20:59

Anonyymi
On kaksi eri asiaa leikata ja sanoa leikkaavansa. Tämä on Kreikan kohdalla nähty jo riittävän monta kertaa. Edellisestä 30 000 virkamiehen vähennyksestä on kuulemma saatu aikaiseksi jo vajaa tuhat. Että siitä vaan lupailemaan ja vähentelemään
Tietäjä 6.2.2012 21:00

Anonyymi
Lupaa leikata vuoden kuluessa? Miksi ei heti? Suomen verorahat kelpaa heti, ei vuoden kuluessa. Tämä on järjetöntä!
50 000 julkista suoj 6.2.2012 21:01

Anonyymi
Voisiko Suomen hallinto alkaa periä takaisin valehtelijoilta miljardeja joita on lainattu?
Nimetön 6.2.2012 21:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä