Google ja kiväärijärjestö rahoittavat teekutsuliikettä
Hakukoneyhtiö Google tukee rahallisesti republikaanipuolueen konservatiivisena siipenä tunnetun teekutsuliikkeen tapahtumaa Yhdysvalloissa.
Google on yksi teekutsuliikkeen perjantaina käynnistyvän konferenssin pääsponsoreista. Muita pääsponsoreita ovat muun muassa asejärjestö NRA ja ajatushautomo Heritage Foundation. Google on ainoa yritys tapahtuman yhdeksän pääsponsorin joukossa.
Hakukoneyhtiön sponsorointipäätös on herättänyt keskustelua, sillä yhtiön johto on esiintynyt aiemmin demokraattipresidentti Barack Obaman tukijoukoissa.
Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt muun muassa toimi Obaman edellisen vaalikampanjan epävirallisena neuvonantajana.
Nyt hakukoneyhtiö kertoo osallistuvansa sekä republikaani- että demokraattipuolueen tilaisuuksien tukemiseen. Tukeaan teekutsuliikkeen tapahtumalle Google perustelee konferenssin osallistujakunnalla: joukossa on paljon nuoria, jotka ovat innostuneita teknologiasta.












