Presidentti Halonen: Köyhyys noussut uudelleen ongelmaksi Suomessa
Yhteisvastuukeräyksen suojelija, tasavallan presidentti Tarja Halonen nosti keräyksen avauspuheessaan esille köyhyyden nousemisen uudelleen suomalaista yhteiskuntaa vaivaavaksi ongelmaksi.
– Köyhyys on noussut uudelleen yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi maassamme. Tästä kertovat entisestään pidentyneet leipäjonot ja ruokapankkien ruuhkautuminen, Halonen sanoi.
Halosen mukaan tilastoitu köyhyys on kaksinkertaistunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Puheellaan hän muistutti, että tavallisia ihmisiä vaivaava köyhyys jää usein vähälle huomiolle maailman suurten asioiden vierellä.
– Valtioiden ylivelkaantuminen, euron kriisi ja epävarmat tulevaisuudenkuvat ovat ajoittain jättäneet varjoonsa yksittäisten ihmisten arjen ja talousvaikeudet, Halonen sanoi.
Halosen mukaan kotitalouksen kaikkien aikojen korkein velkaantumisaste kertoo paitsi luottamuksesta talouteen, myös siitä, että perheet joutuvat rahoittamaan arkeaan yhä useammin lainarahalla.
– Monet ovat vaarassa pudota velkakuiluun, josta omin voimin nouseminen voi olla vaikeaa, hän sanoi.
Halosen mukaan taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia onkin suojeltava lainsäädännöllisin toimin. Hän muistutti pikavippien petollisuudesta ja sanoi, että ahdingossa olevaa ihmistä ei missään tapauksessa saa käyttää hyväksi.
– Perusturvan rinnalle tarvitsemme toimivan ja kattavan sosiaalisen luototuksen mallin. Myös köyhällä tulee olla oikeus ja mahdollisuus lainarahaan, jonka ehdot ovat inhimilliset luotonsaajankin kannalta, Halonen sanoi.




















Kommentit (237)
Nyt kun vielä tajuaisi mistä se vuoden takainen Jytky sai polttoaineensa, niin...
Jugner kehui Demari presidenttiaikaa "Suomen parhaimmiksi vuosiksi". Voiko enemmän pihalla olla?
(annetut äänet poistuu)?????
onko äänestetty väärin?
Mitä Täti punainen on tehnyt köyhyyden poistamiseksi Suomesta? Lennellyt ban kim moon perässä yksitysilenskarilla ilmastouskovaisena, viettänyt käsittämättömästi aikaa venäjällä, antanut valiton rahaa pietarin alueen köyhälle federaatiolle jätevedenpuhdistukseen ja ollut huolissaan vihapuheista (vitsi, vitsi oikeasti vain vasemmiston kannatuksen vähenemisestä..).. Siinä meillä oli 12 vuotta todellinen vienninedistäjä, hänen aikanaan on yrityksiä ja työpaikkoja lähtenyt maasta ennätysmäärä.