Presidentiksi ei enää pääse alle miljoonalla eurolla
Suomen tämän talven jännittävien presidentinvaalien tulos on varmistunut: sosialidemokraatti Tarja Halosen seuraajaksi Mäntyniemeen astelee nyt hänen edellisvaalien kilpakumppaninsa, kokoomuksen Sauli Niinistö.
Niinistö ohitti näiden vaalien vastaehdokkaansa, vihreiden Pekka Haaviston selvin lukemin. Niinistö sai peräti 62,6 prosenttia annetuista äänistä.
Pekka Haaviston tammikuun vaalitaistossa tekemä yllätysnousu muiden suurpuolueiden ehdokkaiden ohi ei kantanut enää kakkoskierroksella tarpeeksi. Silti yli miljoonan äänen saaminen Niinistöä vastaan näyttää vihreistä ainakin jonkinlaiselta voitolta.
Taloudellisesti ajatellen kumpikin kävi varsin kalliin ja epätasaisen kampanjan. Sauli Niinistö käytti jo vaalien ensimmäisellä kierroksella yli miljoona euroa, kun Pekka Haavisto pärjäsi rahoitusilmoituksensa perusteella noin 250000 eurolla.
Toista äänestyskierrosta edeltäneinä viikkoina kumpikin poltti rahaa useiden satojen tuhansien eurojen verran. Haaviston kampanjaan tuli pääosin yksityisiltä lahjoittajilta puoli miljoonaa lisäeuroa, Niinistö keräsi ja käytti uutta rahaa parisataa tuhatta.
Kumpikin sai loppuvaiheessa kampanjaansa runsaasti ilmaista talkooapua, jonka rahallista arvoa on vaikea arvioida. Ostopalveluina teetettynä monet maakunnalliset markkinointi- ja yleisötilaisuudet olisivat vieneet kymmeniä tuhansia euroja lisää.
Yksityiset tukijat antoivat
kummallekin paljon pikkurahaa
Niinistön tukiryhmän lauantaina julkistaman rahoituslistan mukaan suurimmat toisen kierroksen yksittäiset lahjoitukset hänelle tulivat liikemies Jussi Salonojalta sekä sisustustarvikeyhtiö Vallila Interiorilta. Kumpikin antoi kokoomusehdokkaalle kymppitonnin.
Muut Niinistön kannattajat antoivat selvästi pienempiä summia, ja valtaosa lahjoituksista jäi ilmoitusrajana pidetyn 1500 euron alapuolelle.
Myös Pekka Haaviston kansalaisilta keräämät tukisummat tulivat varsin pienistä yksityislahjoituksista. Tukiryhmän julkistamista, vähintään tonnin antaneista rahalahjoittajista löytyvät muun muassa taloustieteilijä Osmo Soininvaara ja TV-tuottaja Roope Lehtinen: heiltä heltisi Haavistolle 1500 euroa.
Muumi-dynastiaa hallinnoiva Sophia Jansson antoi kampanjaan tuhat euroa, saman verran kuin VR-yhtymän yhteiskuntasuhdejohtaja Otto Lehtipuukin.
Kokonaiskuluiltaan Haaviston kampanja jäänee silti hieman halvemmaksi kuin Paavo Väyrysen (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) vaaliurakat. Molemmat polttivat rahaa jo ensimmäisen kierroksen häviöönsä 700000–800000 euroa.













