EU:n ulkoministerit sopivat Iranin öljyn tuontikiellosta

Bloomberg News
EU:n ulkoministerit sopivat Iranin öljyn tuontikiellosta
Euroopan unionin ulkoministerit ovat päättäneet asettaa Iranin öljyn tuontikieltoon. Kielto astuu voimaan asteittain heinäkuun alkuun mennessä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat–Bloomberg
23.1.2012 15:28
Kommentit 39

– Neuvosto kielsi Iranin raakaöljyn ja öljytuotteiden tuonnin. Kielto koskee tuotteiden tuontia, ostoa ja kuljetusta sekä niihin liittyvää rahoitus- ja vakuutustoimintaa, EU:n tiedotteessa sanotaan.

Sen mukaan vanhojen, jo olemassa olevien sopimusten mukaisia öljytoimituksia voidaan jatkaa heinäkuun alkuun asti. Sen sijaa uusien sopimusten teko muuttuu välittömästi kielletyksi.

Talouspakotteilla Irania painostetaan keskeyttämään ydinohjelmansa, jonka tavoitteena uskotaan olevan oman ydinaseen kehittäminen.

Iran on uhannut sulkea Hormuzin salmen, jonka kautta kulkee noin 20 prosenttia maailman öljytoimituksista, jos EU tai Yhdysvallat asettaa tiukempia pakotteita. Muun muassa Saudi-Arabian, Iranin, Irakin, ja Kuwaitin raakaöljyn ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset liikkuvat Hormuzin salmen kautta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Voimme pitää reitin auki ja teemme kaiken, mitä sen saavuttamiseksi on tarpeen, Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Ivo Daalder sanoi tänään BBC Radio 4:n haastattelussa.

Öljyn hinta on tänään noussut Lontoossa samaan aikaan kun ulkoministerit ovat kokoontuneet Brysselissä. Pohjanmeren Brentin maaliskuun toimitusten hinta oli noin kello 15.15 aikaan 1,29 dollarin nousussa 111,15 dollarissa barrelilta.

Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
Se on sitten III maailmansota.
tyhmästä päästä kärsii koko ruumis
No niin neuvostoliitto sinetöi justiin oman kohtalonsa.
Nyt Iran suuttuu!
ei pitäisi ärsyttää ja provosoida
NWO Katainen tiesi tämän etukäteen siksi oli kiire korottaa bensaverotusta jotta valtion kassaan paukkuu entistä enemmän rahaa

Vai kuvitteleeko oikeasti joku säälittävä vellihousu että nyt lasketaan verotusta kun raaka-aineen hinta nousee? hahhahhaaa
sinisilmäiset gay lampaat
Huono 1
Syyllinen kunnes sodan jälkeen (taas) tosin todetaan.
Veikko69
Selvän teki! Menen lankkaamaan paraatisaappaita. Kohta marssitaan Teheranin vapautetuilla kaduilla.
Huono 0
Ajetaan me tandemilla...
Missä juhlat alkavat? Tarvitaanko tulivoimaa toivoo PS
Kait näkyy jo tänään pumppuhinnoissa?
Nyt herätys Neste!!!
Huono 0
Moni ei uskonut tähän tienaamiseen. Minä uskoin ja näin myös käy
Wise Kai
Kiina ja Intia eivät varmaan ole pahoillaan. On ne EU:n kalifit tyhymiä.

Peli on niin hävitty.
Aimo Nivaska
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 26
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949