Suomen Kuvalehti julkisti salaisen kuntakartan - ministeriö hiilenä
Suomen Kuvalehti julkisti tänään valtiovarainministeriön salaiset suurkuntakartat. Nykyisistä 336 kunnasta häviäisi suurin osa ja jäljelle jäisi vain noin 70 kuntaa.
– Suomen Kuvalehden saamaan karttaan liittyy edelleen ratkaisemattomia kysymyksiä yksittäisten kuntien tai kuntaryppäiden osalta. Siksi kuntien lukumäärä ministeriön lopullisissa suunnitelmissa tarkentunee vielä noin 70:stä ylös- tai alaspäin, lehti kirjoittaa.
Kaupunkikeskusten ympäryskunnat liitettäisiin keskuksiin. Esimerkiksi Turun ja Tampereen kehyskunnat pakotettaisiin liittymään osaksi suurkuntia. Pääkaupunkiseudulla Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa yhdistettäisiin. Kuntaliitoksia tapahtuisi myös maakuntarajojen yli.
Suomen Kuvalehti kirjoittaa, että kartta tuskin toteutuu, sillä kuntaministeri Henna Virkkusen edustama kokoomus on jäämässä yksin karttaansa puolustamaan. Muut hallituskumppanit ovat irtisanoutuneet mahdollisista pakkoliitoksista.
VM: Kartta ei ole valmis
Valtiovarainministeriön lähettämän tiedotteen mukaan Suomen Kuvalehden julkaisemat kuntakartat eivät ole Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän esitys.
– Työryhmän työ on kesken. Suomen Kuvalehdessä esitetty kuntakartta ei ole työryhmän esitys. Työryhmä jatkaa työtään ja kuntakartan valmistelua tammikuun loppuun saakka. Työryhmän esitys julkaistaan helmikuun alkupuolella, sanoo valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala.
Pakkoliitokset
punainen vaate
Oppositiopuolue Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoo puolueen tekevän kaikkensa kuntauudistuksen kaatamiseksi.
– Tulossa on juuri sellainen vieras keskittämis-, pakkoliitos- ja leikkausohjelma kuin Keskusta on koko ajan sanonut. Kuntakartan toteuttaminen ei onnistu ilman että suurin osa kunnista runnotaan pakolla yhteen.
Kiviniemen mukaan on hyvä, että suunnitelmat tulivat julki jo ennen presidentinvaaleja.
Kaupungeista esimerkiksi Espoo tiedotti, että se ei tule hyväksymään pääkaupunkiseudun pakkoliitosta.
– Espoon valtuusto tulee melko yksimielisesti asettumaan pääkaupunkiseudun pakkoliitosta vastaan, arvioi Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Mäkelän mukaan metropolialueelle tarvitaan oma ratkaisu, sillä kokoluokaltaan, elinkeinorakenteeltaan ja väestökehitykseltään se eroaa täysin muusta maasta.














