Katainen povaa kovia aikoja: Kansalaiset, ottakaa vastuuta
Myös päättäjillä on tänä vuonna erityisen paljon aihetta tehdä lupaus kaikille suomalaisille.
– On paikallaan luvata, että teemme itseämme säästelemättä ne lupaukset, jotka ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi, Katainen sanoo tervehdyksessään.
Valtion velanottoa on Kataisen mukaan vähennettävä, jotta velkojen korot eivät nousisi kestämättömälle tasolle. Valtio ottaa jatkossa vuosittain kuudesta seitsemään miljardia uutta velkaa. Pitkällä aikavälillä velkaantuminen uhkaa vauhdittua entisestään.
Velanoton sijaan talouden kestävyysvaje on pääministerin mielestä paikattava menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Verotuksen painopistettä on hänen mukaansa siirrettävä työn verotuksesta kuluttamisen verotukseen.
– Maamme hyvinvointi nojaa kansainvälisesti kilpailukykyisiin yrityksiin, joilla on varaa työllistää.
Talouskasvun vauhdittaminen edellyttää Kataisen mukaan kasvuyrittäjyyden, innovaatioiden ja vihreän talouden edistämistä. Hyvinvointivaltion säilyttämiseksi tarvitaan myös pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia, pääministeri luettelee.
– Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös kuntatasolla, Katainen puolustaa kuntauudistusta.
Tervehdyksensä pahaenteisestä sävystä huolimatta Katainen näkee Suomella vielä toivoa.
– Tulevaisuutemme on hyvin pitkälti vielä omissa käsissämme, Katainen lohduttaa, ja toivoo suomalaisilta vastuullisuutta.
– Tarvitsemme vähemmän puhetta ja enemmän tekoja ja yhteen hiileen puhaltamisen henkeä.













