EU: Portugali ei saa kompastua oppositioon

Portugalin hallituksella on edessään kova vääntö säästötoimista vaikutusvaltaista oppositiota vastaan, EU:n vuotanut raportti kertoo. Kertaluonteisilla toimilla kuitenkin saavutetaan tämän vuoden budjettitavoitteet.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
12.12.2011 19:23
Kommentit 29

Velkakriisiin ajautunut Portugali on saavuttanut kuluvan vuoden tavoitteet budjettialijäämänsä leikkaamisesta kertaluonteisilla toimenpiteillä. Taatakseen kestävän velkatason laskun Portugalin hallituksen on toteutettava esitetyt säästötoimet vaikutusvaltaisen opposition vastustuksesta huolimatta, Euroopan komissio sanoo.

– Hallitukselta edellytetään sisukkuutta ja päättäväisyyttä, jotta uudistusten tiellä olevat, vakiintuneet intressit kyetään ohittamaan, uutistoimisto Bloombergin haltuunsa saamassa Komission raportissa sanotaan. Joulukuun 2. päivälle päivätty raportti on laadittu Portugalin tukiohjelman toisen arviointikierroksen jälkeen.

Komission mukaan Portugalin pitäisi nopeasti ottaa käyttöön uudistustoimet työvoimakustannusten laskemiseksi ja talouden joustavuuden lisäämiseksi.

Portugalin hallitus on pääministeri Pedro Passos Coelhon johdolla leikannut menoja ja korottanut veroja EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 78 miljardin euron tukiohjelman ehtojen täyttämiseksi.

Hallituksen tavoitteena on leikata Portugalin budjettialijäämä viime vuoden 9,8 ja kuluvan vuoden 5,9 prosentista ensi vuonna 4,5 prosenttiin. EU:n kolmen prosentin katon alle on tarkoitus päästä vuonna 2013. Valtion velan odotetaan kasvavan tänä vuonna 100,8 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMiten ja milloin euro hajoaa? (30.11.2011 06:16)
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Millä oikeutuksella Unionin keskushallinto puuttuu itsenäisen maan demokraattisesti valittuun sisäiseen päätöksentekoon?
Tätä on eurooppalainen demokratia!
Viva la...?
EU: Portugali ei saa kompastua demokratiaan
korjasin
Portugali ja Kreikka osaavat tämän pelin. Ovat moninkertaisia konkareita velkojen maksamatta jättämisissä.

Ensin hinataan velat tappiin, sitteen ollaan opivinaan jotain, että saadaan viimeisetkin kymmenet ja sadat miljardit kotiin.

Lopulta velat annetaan anteeksi ja nyt kun ollaan EU:ssa voi aloittaa uusien velkojen ottamisen muiden piikkin samantien.
Talonmies
Portugalin hallitus on pääministeri Pedro Passos Coelhon johdolla leikannut menoja ja korottanut veroja EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 78 miljardin euron tukiohjelman ehtojen täyttämiseksi.

Portugali on myös SOSIALISOINUT yksityisiä eläkerahastoja, joilla on kertaluonteisesti paikattu valtion budjettivajetta. Sama Irlannissa. Ja TAAS kommunistikomissio puuttuu ITSENÄISEN valtion sisäisiin asioihin!!! Kukahan Goldman Sachsilta tulee Portugalin uudeksi "pääministeriksi"? Kommunistikomissiohan on jo syrjäyttänyt kaksi demokraattisesti valittua hallitusta ja täyttänyt nokkamiehen paikat vaaleilla VALITSEMATTOMILLA Goldmanin miehillä (Italia ja Kreikka). Uskomatonta touhua tässä Neuvostoliiton uudelleensyntymässä. Sydämestäni toivon, että Suomi irrottautuu mahdollisimman pian tästä taloudellisesta vankilasta ja epädemokraattisesta diktatuurista, jota euroksi/EU:ksi kutsutaan.
End ECB, End EMU, End EU. NOW!!!!
Onko demokratia EUssa kuopattu kokonaan?
rene
Miksi noita tavoitteita jatkuvasti uutisoidaan. Nyt jo tiedetään etteivät ne alkuunkaan toteudu velkamaissa.
väsyttää samat jorinat
EU:ssa oppositiopolitiikka on kielletty. Näinkö siis tulee käymään Suomessakin?

Mahdollissa vaaleissakaan ei enää saa äänestää väärin - muistakaa se! Eu tai ainakaan euroryhmä ei enää tule sallimaan sitä...
että se siitä
Huono 1
Millä oikeutuksella Unionin keskushallinto puuttuu itsenäisen maan demokraattisesti valittuun sisäiseen päätöksentekoon?

Money talks... velallinen kumartaa.
Lasku
Huono 0
Millä oikeutuksella Unionin keskushallinto puuttuu itsenäisen maan demokraattisesti valittuun sisäiseen päätöksentekoon?

Jos kerta haluaa kriisirahoitusta. Vai olisiko parempi, että Suomenkin takaamia rahoja jaellaan tosta vaan, vaatimatta seurantaa?!

Ei tässä ole mitään uutta, Suomellekin tuli 90-luvulla kansainvälisten sijoittajien ja IMF:n taholta aika rajuja ohjeita. Viinanen sai ympäri maailmaa pitää roadshowta, että saatiin valtiolle rahoitusta 90-luvun laman aikana.
Timppa
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:15OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949