Yle: Urpilainen uskoo IMF-tuen menevän läpi Suomessa

Lehtikuva/AFP
Yle: Urpilainen uskoo IMF-tuen menevän läpi Suomessa
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen uskoo, että eduskunta hyväksyy Suomen tuen Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Urpilainen sanoi Ylelle, että toivoo tuelle kannatusta yli puoluerajojen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.12.2011 17:19
Kommentit 215

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) uskoo Suomessa löytyvän vahvaa kannatusta Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tukemiselle.
 
Tämän viikon EU-huippukokous päätti vahvistaa IMF:ää 200 miljardilla eurolla, jotta se voi tukea velkaantuneita euromaita. Suomen osuus IMF-tuesta on 3,8 miljardia euroa, ja eduskunnan täytyy vielä hyväksyä se.
 
– Viime viikolla saimme ajettua sen [IMF:n tukemisen] euroryhmässä yksimieliseksi kannaksi ja nyt se tuli myös huippukokouksen päätelmiin, Urpilainen sanoi Ylelle.
 
Urpilaisen mukaan IMF:n vahvistaminen on siksi tärkeää, että sitä kautta myös euroalueen ja Euroopan ulkopuoliset maat tuodaan mukaan velkakriisin hoitoon.
 
– Sitä kautta muskelit ja voimat kasvaa. Minusta se on yksi tärkeä työkalu tämän akuutin kriisin hoitamiseen, Urpilainen sanoi.
 
Urpilaisen mukaan asiasta on tarkoitus päättää ennen joulua. Hän sanoi toivovansa IMF-tuelle eduskunnassa laajaa tukea yli puoluerajojen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (215)

Huono 0
eroa urpilainen
sijoittaja vastuuu hahahah
Toivoisin edelleen Urpilaiselta perusteluja. Jos Urpilainen ne jo esittää, toivon perustelut myöskin tuotavan julki median puolesta.

Urpilaisen mukaan IMF:n vahvistaminen on siksi tärkeää, että sitä kautta myös euroalueen ja Euroopan ulkopuoliset maat tuodaan mukaan velkakriisin hoitoon.

Millä tavalla siis se 3,8 miljardia oleva Suomen osuus auttaa tuomaan euroalueen ja Euroopan ulkopuoliset maat mukaan?
Kertokaa joku
Voisiko joku nyt vihdoin kertoa koska velkoja aletaan maksamaan takaisin ja sitä kautta tukia ei tarvittaisi?
tietoa janoava ei julkisen sektorin työntekijä
Mäneehän tuo läpite Kiinaan asti, kun kaevosta on ensin puonna pohja.
miljardi sinne miljardi tonne, paljonkos valtio on noita tukia jo jaellu? Omaki talous ihan kuralla ja vielä saa muille lainattua rahaa, vaan kauanko jokoha rupee luttoluokitus olee vaarassa
lol
- Sitä kautta muskelit ja voimat kasvaa. Minusta se on yksi tärkeä työkalu tämän akuutin kriisin hoitamiseen, Urpilainen sanoi.

Ei ei ei, sitä kautta VAIN VELKA KASVAA. Takinkääntäjä Urpilaisen ainoa tie ulos POPULISMINSA vankilasta on jatkaa tätä pyramidihuijausta IMF:n kautta, jolloin sijoittajavastuu poistuu. Urpilainen, euron lähtölaskenta on jo alkanut ja nyt viimeistään myös sinun! Älä koskaan ikinä milloinkaan luota kommariin, etenkään eurokommariin...
End ECB, End EMU, End EU. NOW!!!!
Voisiko joku nyt vihdoin kertoa koska velkoja aletaan maksamaan takaisin ja sitä kautta tukia ei tarvittaisi?

no ei varmaan koskaan, hyvä jos sais edes korot joskus takaisin. Lahjoituksiahan nämä on ei lainaa
jee
Ja joulupukki asuu Korvatunturilla.
Opposition urputtajasta tuli kivinemäkin pahempi kokoomuksen sylikoira. vuufff
J urpilainen ja EU
Kaikkien sellaisten poliitikkojen, jotka eivät ymmärrä sitä, ettei euro toimi, pitäisi erota?

Presidentiksi, pääministeriksi ja valtiovaraiministeriksi pitäisi valita sellaiset henkilöt, jotka ymmärtävät miksi euro ei toimi?

Sellaisia olisi ainakin Väyrynen, Soini ja Pekkarinen.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 22 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:15OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949