Uusi sopimus jakaa EU:n kahteen leiriin

Michele Tantussi/Bloomberg
Uusi sopimus jakaa EU:n kahteen leiriin
Euroopan unionin (EU) päättäjät ovat sopineet uudesta sopimuksesta, josta tulee luonteeltaan finanssipoliittinen. Sopimuksen taakse ei muun muassa Britannian vastustuksen takia saatu kaikkia EU-maita, vaan sen piiriin jäävät euromaat ja kuusi muuta vapaaehtoista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat-Bloomberg
9.12.2011 08:19 (päivitetty 09:52)
Kommentit 180

Euroopan unionin päättäjät ovat sopineet uudesta "finanssipoliittisesta perussopimuksesta" EU:n presidentin Herman van Rompuyn mukaan 17 euromaan välinen sopimus voidaan hyväksyä nopeasti.

Huippukokouksessa sovittiin EU:n talouskurin kiristämisestä. Kokouksen jälkeen annetun julkilausuman mukaan budjettisäännöistä lipsuvalle maalle tulee automaattisesti sanktiot, jollei sitä vastusteta kolmen neljänneksen enemmistöpäätöksellä.

Budjettialijäämien ehkäisemiseksi jäsenmaiden on toimitettava budjettinsa Euroopan komission tarkistettavaksi, jolla on oikeus pyytää niihin muutoksia. Jäsenmaiden on myös ilmoitettava etukäteen paljonko ne aikovat ottaa lainaa.

Saksan ja Ranskan alulle panemat suunnitelmat EU:n perussopimuksen muuttamisesta jakoivat jäsenmaat kahteen leiriin, minkä seurauksena EU-johtajat yrittävät saattaa uudet säännökset voimaan erillisen, euroaluetta koskevan sopimuksen avulla. Mukaan on tulossa lisäksi kuusi muuta EU-maata.

Lisäksi EU-johtajat ovat sopineet, että jäsenmaat antavat Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle 200 miljardia euroa velkakriisin torjuntaan, Rompuy kertoi varhain perjantaiaamuna EU:n huippukokouksen keskeydyttyä tauon ajaksi.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan uusi rahapoliittinen liittouma turvaa euron vakauden.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Luomme eurolle uuden rahapoliittisen unionin, joka toimii vakausunionina luomalla velkajarrun kaikille euromaille ja kaikille niille maille, jotka siihen liittyvät, Merkel sanoi yön yli jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen.

Sopimus syntyi 17 euromaan kesken, mutta se on avoin myös muille EU:n jäsenmaille, jotka haluavat siihen liittyä. Koko 27 maan unionia ei saatu mukaan, kun esimerkiksi Britannia ei hyväksy tiukempaa budjettivalvontaa. Myös Unkari on jäämässä pois sopimuksesta. Ruotsi ja Tsekki käsittelevät asiaa parlamenteissaan ennen osallistumispäätöstään.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy sanoi, että kaikkien 27 jäsenmaan välinen sopimus olisi ollut parempi. Euromaiden välinen sopimus, johon myös muut voivat liittyä muokkaa hänen mukaansa euroalueen tapaa toimia.

Sarkozyn mukaan sopimustekstin pitäisi olla valmis maaliskuussa. Esimerkiksi sanktioihin liittyvät yksityiskohdat edellyttävät kuitenkin vielä lisää työtä.

Lisää Aiheesta
UutinenUnkarin apuneuvottelut jäihin (16.12.2011 18:46)
Uutinen"Eurooppa tarvitsee uuden sokin" (12.12.2011 20:46)
UutinenUusi EU-päätös on copypastea (9.12.2011 14:13)
UutinenSarkozy: Cameron vaati mahdottomia (9.12.2011 09:44)
UutinenEurobondit ja pankki-EVM torjuttiin (9.12.2011 08:53)
UutinenTaloussanomat seuraa: Vaaran viikko (9.12.2011 19:26)
mainos

Kommentit (180)

Huono 0
No hyvä. Eurosta pääsevät siis päättämään vain asianosaiset.
Publius
Toi järjestelmä turvaa vaan Merkelin aseman ja Saksan pankit vähäksi aikaa. Homma on mennyt siihen, että isot maat ajattelee vaan omaa äässiä enään. Ketään ei kiinnosta miten Suomella menee parin vuoden päästä.
mike
Siis ei mitään uutta taivaan alla
ss
nainko Suomi myytiin? Ei loynyt selkarankaa pitamaan itsenaisyydetsa kiinni!!!
pain helvettia
Jos perussopimusta muutetaan, pitää järjestää kansanäänesty siitä, onko Suomi sopimuksessa mukana. Samalla kansalta voidaan kysyä myös, että haluaako kansa olla vielä mukana rahaliitossa tai ylipäätään koko EU:ssa.
xxx
Ketään ei kiinnosta miten Suomella menee parin vuoden päästä.

Suomalaisia kiinnostaa (pitsi Kimmoa) mutta sillä ei liene mitään väliä.
Tämä Saksan, Ranskan ja myös Italian ajama vallankaappaus on likaisin poliittinen temppu, jonka olen nähnyt (en ollut olemassa sotien aikaan). Temppuun on valjastettu mukaan pankkien miljardeilla voitelema S&P, joka toimii uhkailijana. Se ei riitä Saksalle ja Ranskalle, että ovat hyötyneet pankkien maksamista veroista, kun pankit ovat ottaneet ilmeisen tietoisesti liian suuria riskejä. Vielä pitää pakottaa muun maan kansalaiset maksamaan pankkien liian suurien riskien realisoituminen ilman, että näillä muun maan kansalaisilla on siihen vaikutusvaltaa. Meitä pelotellaan, että Eurosta eroaminen tulee kalliiksi. Kuinka kalliiksi mahtaa tulla se, että me veronmaksajat annamme avoimen piikin, jotta pankkimiesten bonukset pelastuu.

Suomen kansalaiset, jos teitä ei suututa suunnattomasti, te ette ymmärrä mitä on tapahtumassa. Kannattiko meidän itsenäisyydestä tapella, jos suostumme tällaiseen ryöstöön tappelematta...
Ei käy!
Nyt tarvittas pikaisesti uusi ajankohta super- huippukokoukselle, samoin pitäs perustaa uusi työryhmä pohtimaan näitä asioita. Ja tietysti paljon kahvia ja pullaa.
Järki käteen jo
Lisäksi EU-johtajat ovat sopineet, että jäsenmaat antavat Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle 200 miljardia euroa velkakriisin torjuntaan

Miten ihmeessä se nyt näin päin meni?

Viime päivinähän puhuttiin kyllä siihen suuntaan, että IMF tulee velkaisten euromaiden avuksi - eikä niin, että euromaat joutuvatkin antamaan rahaa IMF:lle!

Vai onkos siellä taas ollut joku Jutta neuvottelemassa sellaisia "takuuksia", että saamiset ovatkin käytännössä muuttuneet maksamisiksi.
Asioita seurannut
Nyt ei pida hamaytya. Pitaa muistaa mika on paamaara Saksalla. Yritetaan pienten askeleiden taktiikalla narrata maat mukaan. Ei lahde Ruotsi liittovaltioon se on varma.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 18 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:12OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949