Tanskanen SK:ssa: Päättämättömyys kaatamassa euron

Pekka Sakki/Lehtikuva
Tanskanen SK:ssa: Päättämättömyys kaatamassa euron
Ministeri Antti Tanskanen sanoo Suomen Kuvalehdessä, että poliitikot ovat kykenemättömiä tekemään euroalueen velkakriisin ratkaisemiseksi tarvittavia päätöksiä. EKP:lle Tanskanen haluaa täydet keskuspankin valtuudet, myös eurobondit.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.12.2011 09:05
Kommentit 98

Eurooppalaisten poliitikkojen päättämättömyys on johtamassa yhteisvaluutan tuhoon, sanoo ministeri Antti Tanskanen Suomen Kuvalehdessä tänään julkaistussa kirjoituksessaan.

Tanskasen mukaan euron pelastaminen vaatisi kovia päätöksiä rahaliiton laajentamiseksi myös talousliitoksi.

Tanskanen arvioi, että poliittinen tahto euron säilyttämiseksi on vaikeuksista huolimatta yhä vahva, mutta toimivan talous- ja rahaliiton edellyttämiin päätöksiin ei ole rohkeutta. Erityisesti Tanskanen kritisoi Saksaa.

Angela Merkelin puheet poliittisesta unionista ovat vailla sisältöä. Pikemminkin muutoksista puhuttaessa Saksa kieltää lähes kaikkien niiden keinojen käyttämisen, mitä nyt tarvittaisiin, Tanskanen kirjoittaa.

Tanskanen sanoo alijäämämaiden tasapainottumisen ensimmäisen ehdon olevan Saksan vaihtotaseen ylijäämän purkaminen, sillä sitä ei olisi ilman euroa koskaan syntynytkään.

Tanskanen peräänkuuluttaa myös Euroopan keskuspankin EKP:n muuttamista täysvaltaiseksi keskuspankiksi niin, että se saisi halpaa rahoitusta. Tähän tarvittaisiin Tanskasen mukaan jäsenvaltioiden yhteisvastuulliset velkakirjat ja yhteinen budjettikuri.

Tanskanen vertaa euroa dollariin ja sanoo, että kun Yhdysvaltojen keskuspankilla Fedillä on kaikki tavanomaiset keskuspankin valtuudet, EKP:ltä osa näistä on nimenomaan poistettu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Euro ei voi koskaan kilpailla dollarin kanssa kansainvälisenä valuuttana, ellei sillä ole vastinetta USA:n liittovaltion velkakirjoille, hän kirjoittaa.

Tanskasen mukaan ajatus yhteisistä velkakirjoista menee useimpien euron kannattajienkin mukaan liian pitkälle. Hän kuitenkin näkee, että jos haluaa euron, on hyväksyttävä kaikki se, mitä toimiva eurojärjestelmä vaatii.

Perimmäisenä ongelmana Tanskanen näkee poliitikkojen päättämättömyyden. Hän peräänkuuluttaakin päättäjiltä paasikiveläistä realismia.

– Realismin puute selittyy ymmärtämättömyydellä tai älyllisellä epärehellisyydellä. Jälkimmäinen johtuu uskalluksen puutteesta toimia muuten kuin äärimmäisen pakon edessä tai taktisista syistä, kun epäsuosittuja ratkaisuja halutaan siirtää kriisin varjolla tehtäväksi. Tässä uhkapelissä lopputulos voi yllättää pelurit.

Tanskanen on pitkän linjan vaikuttaja suomalaisessa elinkeinoelämässä. Hän toimi OP-Pohjolan pääjohtajana eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 2007 saakka.

Lisää Aiheesta
UutinenYhdysvaltain toipuminen EKP:n varassa (3.12.2011 16:54)
UutinenMiten ja milloin euro hajoaa? (30.11.2011 06:16)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (98)

Huono 0
Mistä näitä liittovaltiohaahuilijoita oikein tulee?
"Päättömyys" paremminkin!!!
Kääk!
Nyt jo SUOMESSAKIN uskotaan että euro hajoaa.
Buhahhah
Yhteisvelka-alue?
Ei kiitos, menköön nurin vaan.
ite
Vaan ei soisi keksivänsä, mitenkä eurovaltiot palaisivat vähitellen omillaan toimeen tuleviksi?

Ainoa kestävä ratkaisu olisi lopettaa euromaiden eurosidonta. Nykytekniikalla toteutus onnistuisi helpoiten laskennallisesti eli virtuaalivaluuttoina?

Palautetaan kansalliset valuutat virtuaalisina kelluvina valuuttoina, joiden alkuarvo on sama kuin eurolla.
Esim. Suomen uusi 1 markka = 1 euro.

Euro muutetaan kansallisten valuuttojen painotetuksi korivaluutaksi ja käteisrahana käytetään edelleen euroa. Tietotekniikka (älykännykät ja muut tietovälineet) hoitaa automaattisesti muunnokset reaaliajassa (ilman vaivaa ja kustannuksia).

Kansallinen talous siis hoidetaan kansallisissa valuutoissa, käteismaksuvälineenä euro.

Tällä tavoin saadaan siis purettua systeemivika, jota kiinteä eurosidonta on.

Heikon kilpailukyvyn maiden valuutat pyrkivät devalvoitumaan ja samalla palautuu niiden kilpailukyky ja vahvan kilpailukyvyn kuten Saksan revalvoitumaan?
Haluttaessa muutoksia voidaan pehmentää rajoituksilla, kun sallitun vaihteluvälin avulla.
Huono 4
Kyse on juuri siitä että ei osata päättää nyt että lyödäänkö piikki kiinni vai päätetäänkö elvytyksen ohella tehdä jotain muokkauksia perussopimukseen.

Kärjistettynä, liittovaltio tai sekalainen sillisalaatti ja paluu 1800-luvun Eurooppaan.
A vai B?
Hei Tanskanen, haistahan pitkä v*ttu. Onneks sun sanat ei vaikuta yhtään mihinkään.
mies
Kenen pöydässä tämä pelle syö?
Uuno
Se on totta, että kauppataseen ylijäämä vaatii jonkun toisen alijäämän.

Sitä en vaan käsitä, miksi hyvin pärjäävät haluaisivat muuttaa systeemiä.

Tärkeintä olisi saada EU:n alue kauppataseeltaan ylijäämäiseksi, ts. saada halpatuontia vähennettyä ja lisättyä teollisuutta EU:ssa. Tämä auttaisi myös velkaantumisen pysäyttämiseen.

Ilman protektionismia EU hajoaa sisäisiin ristiriitoihinsa.
Duski
Mikä halu ajaa tuhoamaan itsenäisen Suomen?
Mistä näitä sikiää
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:12OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949