Ensi viikolla ehdotus EU:n syventämiseksi
Eurooppa ja euroalue tarvitsevat nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Sen vaihtoehtona on yleinen taantuminen, Euroopan sirpaloituminen ja välinpitämättömyys muista maista.
Muutokset ovat Barroson mukaan välttämättömiä, koska talous on muuttunut entistä globaalimmaksi.
– Euroopan unionin täytyy voittaa uudelleen sijoittajien ja kuluttajien luottamus, Barroso sanoi Euroopan parlamentissa.
Sunnuntaina Barroso kirjoitti tiivimmästä integraatiosta The Observer -lehdessä. Hän painotti talousasioiden lisäksi myös Euroopan geopoliittista tulevaisuutta.
– Eurooppalaisilla on edessään suuri valinta: elää yhdessä, jakaa yhteinen tulevaisuus ja vaikutusvalta maailmassa; tai siirtyä epäyhtenäisyyden ja taantuman aikaan.
Barroson voimakas kirjoitus oli arvioiden mukaan suunnattu ennen kaikkea briteille, joista moni on eurokriisin myötä entistä epäluuloisempi koko unionia kohtaan.

















Kommentit (124)
Se on sama asia kuin jos 40-luvulla oltaisiin seisty tumput suorina ja annettu liittää itsemme Neuvostoliittoon.
Täsmälleen sama asia!
Täsmälleen yhtä ytimessä kuin Otto-Ville Kuusisen istuessa Neuvostoliiton ytimessä.
elää yhdessä, jakaa yhteinen tulevaisuus
...ja jakaa AAA -maiden verorahat etelään automaattisesti ilman turhia kyselyjä ja äänestyksiä.
Jo EUn isänä tunnettu Jean Monnet viitoitti "pienten askelten politiikan, jolle integraatio vuosikymmenten ajan rakentui tavoitteena liittovaltio.
"Jean Monnetin mielestä liittovaltiota pitäisi rakentaa niin hitaasti ja varovaisesti, etteivät Euroopan maiden kansalaiset oikeastaan edes huomaisi mitä on tapahtumassa, ennen kuin liittovaltio olisi jo tapahtunut tosiasia”. (Kohti Vuotta 1929? Risto Isomäki Like 2000 sivu 174). "