Kirjaudu ▼
 

Hautala: Suomen asevienti tarkkailuun

Lehtikuva
Hautala: Suomen asevienti tarkkailuun
Kehitysministeri Heidi Hautala lupaa, että Suomen asevienti kehitysmaihin "otetaan tarkasteluun". Hän kaipaa koko EU:n aseviennille tiukempaa valvontaa.
Topi Kanniainen
11.10.2011 08:01
40

Heidi Hautala (vihr.) sanoo, että aseviennin, kehitysyhteistyön ja ulkopolitiikan ”tulee toimia johdonmukaisesti”.

Tuoreen raportin mukaan Suomi myöntää asevientilupia maihin, joissa esiintyy ihmisoikeusloukkauksia.

Lisäksi vientilupia on myönnetty miljoonilla euroilla Egyptiin, joka oli kymmenien vuosien ajan Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaa.

– Eri politiikanalojen johdonmukaisuus tulee olemaan kehityspoliittisen ohjelman keskeinen periaate. Asevientiä ei juuri ole tarkasteltu aikaisemmin siinä katsannossa, Hautala sanoo.

– Läpinäkyvyyttä ja johdonmukaisuutta on lisättävä, että ristiriitaisuuksista päästään eroon, Hautala sanoo.

Hän ei halua nyt ottaa kantaa yksittäisiin vienteihin tai maihin.

Hautala ehdottaa, että ulkoministeriö voisi jatkossa myöntää asevientiluvat puolustusministeriön sijaan. Nyt puolustusministeriö tekee vientilupapäätökset, ja ulkoministeriön rooli on neuvoa-antava.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– EU:n yhteiset, jäsenmaita sitovat vientikriteerit ovat enemmän ulkoministeriön kuin puolustusministeriön toimialaa. Ei olisi mitään estettä harkita sitä, että ulkoministeriöstä tulisi lupaviranomainen.

Hautala haluaa, että EU perustaa yhteisen ja riippumattoman toimielimen valvomaan unionin asevientisäädöksiä.

Hänen mielestään myös EU:n asevientisäädösten tulkinta ja asevientiraportointi kaipaavat yhtenäistämistä koko EU:n sisällä.

Nykyisessä tilanteessa EU:n vientisäädökset sitovat jäsenmaita juridisesti, mutta jäsenmaiden tekemiä vientipäätöksiä ei käytännössä valvo kukaan.

Ihmiset Heidi Hautala
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (40)

Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tekopyhää puppua!!!

Hautala pitäisi karkottaa maasta. Miksi Suomi pelaa itsensä pois näistä vientikaupoista? Eipä ole omantunnon tuskia esim itäisellä naapurillamme viedä aseita minne vain.
Kyllä me ollaan tyhm 11.10.2011 10:02

Anonyymi
Heh - jos on kehitysministeri, niin eikö juuri silloin pidä katsoa, ettei yhdellä kädellä tehdä yhtä ja toisella toista? Musta toi on harvinaisen vastuullinen kommentti. Eikä siinä ole kyse teollisuuden toimintaedellytysten rapauttamisesta -Hautalahan vaatii nimenomaan yhteisiä sääntöjä.


Yhteiset säännöt kelpaa, mutta se että Suomi alkaisi yksin noudattamaan jotain erityisiä rajoituksia, on aika tyhmää. Jos kaikki saadaan pelaamaan samojen sääntöjen mukaan, niin hyvä mutta jos ei saada, niin ei Suomen pidä alkaa asettamaan itselleen erityisiä rajoituksia.
Nimetön 11.10.2011 10:08

Anonyymi
Tekopyhää puppua!!!

Hautala pitäisi karkottaa maasta. Miksi Suomi pelaa itsensä pois näistä vientikaupoista? Eipä ole omantunnon tuskia esim itäisellä naapurillamme viedä aseita minne vain.


Hautala kuvittelee että maailman on jotenkin parempi paikka jos Suomi ei vie muutamaa kymmenät Pasia johonkin maahan vaan ne toimittaa joku toinen maa Suomen sijasta.
Nimetön 11.10.2011 10:10

Anonyymi
Naapurimaamme Venäjä ja Ruotsi vievät aseita moninverroin. Suomessa pitäisi edistää vientiteollisuuttaa eikä "tappaa" terveitä yrityksiä. Mistä tällaisia poliittisia broilereita tulee, jotka eivät päivääkään ole tehnyt rehellistä työtä.
Pentti 11.10.2011 10:14

Anonyymi
Mikä takia Suomen teollisuuden vientiä pitää ruveta rajoittamaan? Jos Suomi ei myy niitä aseita, niin muut myy kyllä. Jopa naapurimaamme Ruotsi tekee niin. Löytyykö tästä maailmasta enää suurempaa jeesustelijoiden maata kuin tämä. Suomi keikkuu uuden laman kynnyksellä ja Hautala haluaa rajoittaa Suomen vientiä juuri kuin sitä tarvitaan??
Voi tätä surkeaa jee 11.10.2011 10:21

Anonyymi
tuhotkaa tämäkin teollisuudenhaara. Kysykää vielä ruotsalaisilta jos hekin tulisivat mukaan parantamaan maailmaa...
jati matic 11.10.2011 10:51

Anonyymi
Enempihän noita kannattaisi myydä!

Järjetöntä omiin saappaisiin pissimistä.

Suomessa kannattaisi nimenomaan panostaa aseteknologian ja aseteollisuuden kehittämiseen, valmistamiseen ja myyntiin. Bisnes se on siinä missä mikä tahansa muukin. Suomen hyvinvointi nyt vaan pitäisi jollain turvata. No annetaan ne bisnekset muille, ihan niinkuin luovutaan kaikesta muustakin. Olemme me kumma kansa. Tällä saa vieraiden valtioiden joukkiot ryöstää maaperämme (kaivosteollisuus) täältä kannattaa ajaa ulos kaikki perusteollisuus - se kun on niin kauheaa.

Hautala - emmekö voisi perustaa käpykomppanioita keräämään käpyjä ja lisää partureita katkomaan toistemme hiuksia, lisää kaikenkarvaisia palveluita.

Jostain se rahakin vaan pitäisi synnyttää.

Mikä on tämä köyhä kyykyssä selin seisova kansa joka ei pidä missään puoliaan. Joku itsekkyyskin olisi hyvä olla - valitettavasti muuten jää toisten tallomaksi ja tönimäksi.

Mutta ei se mitään Dalai Lama varmaan ruokkii meidät...
PLAN 11.10.2011 11:10

Anonyymi
Kyllä lyöpä aseen löytää, sanotaan. Jos ei Suomi, niin muut kyllä myyvät ja korjaavat voitot ja työllisyyshyödyt.
Vielä mitä 11.10.2011 12:16

Anonyymi
Eikö tällaista poliittista korruptiota saada millään kuriin?

Yksittäiset politikot tekevät kaikenlaista kansantaloudellista haittaa ihan vaan lobatakseen itseään suurempiin kansainvälisiin tehtäviin. Halonen, Biaudet ja Hautala hyvinä esimerkkeinä.
Tälle toiminnalle oikein naureskeli muuan tohtoritasoinen lehtori venäjän valta-asetelmia kommentoidessaan, että kuvitellaan että itse luopumalla maamiinoista muutkin tekee niin.
yhdenlaista vihapuhe 12.10.2011 0:48

Anonyymi
Mitenkä se nyt everstin tytär on noin armeijan vastainen. Tunsin hänen isänsä.
Vaari 13.10.2011 21:41
Sivut:1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä