Urpilainen haluaa IMF:lle vahvemman roolin talouskriisin hoidossa

Suomen vaatima vakuusratkaisu ei ole hidastanut Kreikan toisen tukipaketin valmisteluja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoo. Hänen mukaansa neuvottelujen eteneminen on kiinni useista muista seikoista, avoinna on esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n rooli sekä monet sijoittajavastuuseen liittyvät kysymykset.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Martina Ahola
5.10.2011 13:37
Kommentit 24

– Ei pidä paikkaansa, että vakuuskysymys olisi hidastanut toisen lainaohjelman käsittelyä. Se on yksi asia, joka on ollut auki, mutta niitä on paljon muita. Sitä kautta myös aikataulu on vielä auki, Jutta Urpilainen sanoi tänään valtiovarainministeriön tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Takaraja on suunnilleen helmikuussa, jolloin Kreikan rahat loppuvat.

– Kreikalla erääntyy lainat kuun vaihteessa ja joulukuussa. Alunperin ajateltiin, että Kreikka palaa markkinaehtoiseen rahoitukseen vuodenvaihteessa, ja ensimmäinen lainaohjelma riittää suunnilleen helmikuulle. Se on aikataulullinen takaraja, silloin viimeistään pitää olla uusi ohjelma hyväksytty, Urpilainen sanoi.

Sijoittajavastuuta
voidaan kasvattaa

Urpilaisen mukaan Suomi on koko ajan korostanut IMF:n roolia talouskriisin hoidossa.

– On tärkeää, että IMF on mukana Kreikan toisessa lainaohjelmassa. Yleensäkin IMF:n roolia Euroopan talouskriisin hoidossa pitää hallituksen mielestä vahvistaa, Urpilainen linjaa.

Hän kuitenkin torjuu puheet siitä, että IMF olisi voinut hoitaa Kreikan kriisin yksinään.

– Se ei käytännössä olisi ollut mahdollista, koska jo nyt se osuus, jolla IMF on mukana Kreikan talouskriisin hoitamisessa on poikkeuksellisen suuri. Täytyy muistaa, että IMF on maailmanlaajuinen organisaatio. On oma asiansa kuinka paljon [järjestön] hallinnossa on ymmärrystä siihen, että IMF on näin merkittävällä panoksella mukana Euroopassa.

Toinen keskeinen Kreikan toiseen lainaohjelmaan liittyvä kysymys koskee sijoittajavastuuta.

– Sijoittajavastuun toteuttaminen on meille hyvin tärkeä periaate. Ei voida ajatella, että lasku euroalueen velkakriisistä laitetaan eri maiden veronmaksajien maksettavaksi, myös pankkien ja sijoittajien pitää kantaa oma osuutensa, Urpilainen sanoo.

Heinäkuun 21. päivän huippukokouksessa sovittiin mallista, jolla sijoittajat osallistuisivat Kreikan uuteen lainaohjelmaan. Siinä sijoittajavastuu toteutettaisiin käytännössä leikkaamalla velkapääomista 21 prosenttia. Urpilainen odottaa sijoittajavastuusta käytävän keskustelun jatkuvan euroryhmässä.

– Jälkeenpäin on herätty siihen, että se on ehkä riittämätön ja sijoittajien kannalta aika edullinen lopputulos. Euromaiden kesken on käyty keskusteluja siitä, pitäisikö asiaa arvioida uudelleen. Tämä on varmasti asia, johon myös hallituksen piirissä täytyy ottaa kantaa lähitulevaisuudessa.

Takausvastuita
ei nosteta

Suomen eduskunta hyväksyi viime viikolla Euroopan väliaikaisen kriisirahaston vahvistamisen. Perjantaina hyväksytyllä puitesopimuksen muutoksella takausten kokonaismäärä korotettiin 440 miljardista eurosta 780 miljardiin euroon. Suomen osuus takauksista nousee noin 7,9 miljardista eurosta noin 13,9 miljardiin euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Taustalla on viime maaliskuussa tehty päätös, että 440 miljardia euroa pitää olla todellisuudessa mekanismin käytettävissä. Tästä syystä kokonaiskapasiteetti piti nostaa yli 700 miljardiin euroon.

Viime aikoina on kuitenkin käyty keskustelua siitä, onko 440 miljardia euroa riittävästi, jos kriisi leviää.

Urpilaisen mukaan Suomen hallituksen lähtökohta on ollut se, että Suomen takausvastuita ei nosteta.

– Emme ole valmiita siihen, että takausvastuita lähdetään kasvattamaan. Niiden takausvastuiden, jotka hyväksyttiin viime viikolla eduskunnassa, pitää Suomen osalta riittää.

Näin ollen vakausrahaston kapasiteettia tai tehokkuutta täytyy kasvattaa muilla tavoin.

– Mitä ne tavat ovat, siitä käydään tällä hetkellä euromaiden kesken keskustelua. Asiasta keskusteltiin myös maanantaina euroryhmässä, mutta minkäänlaisia päätöksiä mahdollisesta mallista olla ei ole tehty.

Lisää Aiheesta
UutinenIMF: Nyt on aika huolestua (5.10.2011 16:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
Blal blaa blaa, Juttahan on kuin Olli vastuu siirtyy kuulijalle.
ite
IMF on ollut kaikissa kriiseissä se kaikista pahin rikollisjärjestö. Brasilian se meinasi ajaa konkurssiin ja pyysi Amazonin suistoa lainan takuudeksi. Että sellasta touhua, siinä paljastui Jurpilaisen "työnantaja".
Mikko1976
Huono 5
Jutta ota johtajuus ja tee EU:lle suunnitelma seuraavaksi 20 - 80 vuodeksi.
Suomen hallituksen ministereitä yhdistää ainakin yksi asia kaikkiin maailman muihin poliitikkoihin.

Kaikki odottelevat jotain jeesusta talouden tervehdyttämiseksi.
Huono 0
Nyt saa lenita airisto sitä millä ilkkui tv:ssä chileä.

Tulee HIT-manit joita tiiliskiviksi kutsutaan ja pistää teidän velkaluusereiden talouden kirkumaan.
Ei tiedä vm mistä puhuu sillä nyt kurjuus koittaa teidän lintukodon.

Shokki doktiini
Eikö meillä todellakaan ole mitään järkeä kenet näitä kaikkein tärkeimpiä asioita laitetaan hoitelemaan?

Tuntuu aivan hullulta, että olen lukenut 6 vuotta kansantaloutta ulkomaila ja näperrän tänä päivänä pikku kirjanpitoja!

Suomesta on kadonnut tolkku ja järki jo aikaa sitten.
MM
Eurofanaatikoilta on järki sumentunut lopullisesti. Toivottavasti protestit kansalaisten taholta alkavat pian sillä tälle järjettömyydelle on tultava loppu!

Uudet vaalit kehiin ja nämä Urpilaiset ja Kataiset ulos. He eivät ole Suomen asialla, päin vastoin.
europonzille loppu!!!
minä olisin kyllä nyt Jurpilaisena ihan hiljaa hetken aikaa, sen verran pahasti tuli ryssittyä veronmaksajien rahaa taas...
Vastuuta Tekemisistä kiitos.
Huono 0
IMF on Max Keiseria lainaillen international mafia fund jonka tehtävä on pistää tuore ruumis lihoiksi haaskalinnuille.
Suomi tarvitsee oman tiukkaan kontrolloidun( kultakanta) keskuspankin valtiovarainministeriön valvontaan. Ei mitään bankstereiden keskuspankkia Brysseliin tai keikautusrahastoa Luxemburgiin.
da daa
Katainen, Urpilainen, O Rehn ja Kiviniemi, tulevat syytetyt EU syyllisyys tuomioistuimeen!
Maanpetos on vakava rikos.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949