"Nyt ei pidä korottaa veroja"
Keskuskauppakamarin ja Perheyritysten liiton mielestä hallituksen tulisi lykätä veronkorotuksia ja nopeuttaa julkisen talouden säästöohjelmia. Myös yritysten mahdollisuuksia saada oman pääoman ehtoista rahoitusta pitäisi myös parantaa
Järjestöt toteavat kannanotossaan, että ehdotetut toimet eivät vaadi hallitusohjelman avaamista ja ovat siksi suhteellisen helposti toteutettavissa.
Maailmantalouden lyhyt nousukausi on vaihtunut epävarmuudeksi, joka vaikuttaa sekä suomalaiseen vientiin että kotimarkkinoiden käyttäytymiseen. Keskuskauppakamarin ja Perheyritysten liiton mielestä valtion toimintamahdollisuudet eivät ole suuret, mutta vakauden lisäämiseksi valtio voi vaikuttaa yleisiin toimintaedellytyksiin sekä Euroopassa että kansallisesti.
– Luottamus Suomen taloutta kohtaan vahvistuu, kun valtio huolehtii pitkäjänteisesti ja uskottavasti julkisen talouden kestävyydestä. Myös parhaasta mahdollisesta luottoluokituksesta huolehtiminen luo yrityksille hyvän taustan, järjestöt toteavat.
Ne korostavat yritysten rahoituksen saatavuudesta huolehtimista ja vetoavat hallitukseen, jotta se lykkäisi suunnitelmiaan eri pääomatulojen verotuksen kiristämisestä. Järjestöt huomauttavat, että yritykset tarvitsevat omaa pääomaa myös velkarahan vastineena.
Keskuskauppakamari ja Perheyritysten liitto odottavat, että hallitusohjelmassa sovittu yhteisöveron alennus tulee voimaan heti ensi vuoden alussa. Niiden mielestä veron alentaminen hallitusohjelmassa sovittua enemmän lisäisi kasvua, rahoitusmahdollisuuksia ja luottamusta.
– Mitä aiemmin ja uskottavammin kriisin hoitostrategiasta päätetään, sitä luottavaisemmin sekä kotitaloudet että yritykset suhtautuvat tilanteeseen.
Jos päätökset lykkääntyvät tai jos ratkaisut eivät tunnu haasteisiin nähden riittäviltä, myöhemmin tulevien paniikkiratkaisujen riski kasvaa. Järjestöjen mukaan ne romahduttaisivat luottamuksen.

















Kommentit (38)
Esim. asunnon myynti paniikissa ? Sehän on jo alkanut, kun katsoo mitä tahtia myytävää tulee tarjolle. Mutta älkää pelätkö, toisin kuin pankki yrittää uskotella, halventuva asuminen on oikeasti kiva ja hyvä juttu meille kaikille!
Noh siltä tuo näyttää...
Muuten suomi polo on konkassa ennen pitkää,vai taitaa olla jo nyt.
En usko, että voi tästä enää vahvistua.
Tehostamista myös kaikessa esim tietoteknisisssä ratkaisuissa vai onko joku kanta-arkisto sähköinen reseptissä mieltä joka on jo maksanut veronmaksajille 500 miljonaa euroa ja 10 vuotta?
Eikä valmista vieläkään...
Valtion yhteishankintayhtiö Hansel on kilpailuttanut teknisen it-konsultoinnin tarjoajat ja valinnut kesäkuussa puitesopimuksille uudet toimittajat.
Toimialapäällikkö Sasu Laitinen Hanselista arvioi, että yhdeksän eri osa-alueen kokonaiskilpailutuksen arvo koko neljän vuoden sopimuskaudelta on yhteensä noin 150 miljoonaa euroa.
Teknisen it-konsultoinnin kilpailutuksessa parhaiten menestyivät suuret it-palvelutalot Tieto ja Logica sekä Proactumin ja MSG Softwaren yhdessä muodostama ryhmittymä Priorite
Näin kirjoitti tämän päivän Helsingin sanomat