Kirjaudu ▼
 

"Euron isä" tyrmää eurobondit

Adam Berry/Bloomberg News
"Euron isä" tyrmää eurobondit
EU:n kriisirahastoille heinäkuussa suunnitellut valtuudet yhdistävät Eurooppaa – mutta yhdistämisestä on demokratia kaukana. Eurobondeilla maiden väliset vaurauserot tasoittuisivat ilman veronmaksajien suostumusta. Näin kirjoittaa EKP:n entinen pääekonomisti Otmar Issing Financial Timesissa.
Taloussanomat
9.8.2011 10:47 (päivitetty 11:13)
71

Euroopan keskuspankin (EKP) entinen pääekonomisti, saksalainen Otmar Issing kritisoi voimakkaasti EU-päättäjien toimia velkakriisin taltuttamiseksi Financial Times -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa. Arvostelun tulilinjalle joutuu erityisesti ajatus eurobondien käyttöönotosta.

Euron isäksikin kutsuttu Issing ottaa tähtäimeensä erityisesti EU-johtajien heinäkuisen kriisikokouksen päätökset. EU-johtajat muun muassa kasvattivat EU:n kriisirahastojen valtaa siten, että väliaikainen vakausväline ERVV saa jatkossa oikeuden ostaa kriisimaiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta.

Issingin mukaan kyse ei ole siirtymisestä kohti todellista talouspoliittista liittovaltiota, kuten monet ovat arvioineet: Liittovaltiossa toiminta perustuisi demokratiaan, hän vihjaa.

Eurobondeilla Suomenkin
korot nousuun


Kritiikkinsä Issing kohdistaa ennen muuta niin sanottuihin eurobondeihin, eli euroalueelle visioituihin alueen yhteisiin joukkovelkakirjoihin. Issing näkee heinäkuun kokouksen päätökset askeleena kohti niiden käyttöön ottoa.

Issingin mukaan eurobondit tarkoittaisivat korkeampia lainakorkoja niille maille, jotka ovat hoitaneet taloutensa mallikkaasti ja matalampia niille, jotka ovat lyöneet laimin yhteisiä pelisääntöjä. Näihin talouden mallimaihin kuuluisi oletettavasti myös Suomi.

– Ne, jotka väittävät vaikutuksen olevan pieni, antautuvat illuusioille tai tietoisesti aliarvioivat riskit, hän kirjoittaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sen lisäksi eurobondien kautta veronmaksajien rahaa liikuteltaisiin ilman kansallisten parlamenttien hyväksyntää, hän painottaa.

– [Tämä] loukkaa selvästi perustavaa demokraattista periaatetta "ei verotusta ilman edustusta".

Issingin mukaan rahaliitto voi selvitä vain, jos euron vakautta ja keskuspankin itsenäisyyttä kunnioitetaan täysin. Euroopan keskuspankin EKP:n tulisi hänen mukaansa pidättäytyä tukemasta kriisivaltioita, kuten se on tehnyt Euroopan velkakriisin aikana.

Se, että vastuun kanatavat valtiot, siis niin sanotun no-bail-out-periaatteen murtuminen, ei Issingin mukaan ole silti askel kohti kohti demokraattisesti entistä legitiimimpää poliittista unionia. Tähän saakka EU:n periaatteisiin on kuulunut, ettei unioni ja jäsenvaltio eivät ole vastuussa eivätkä ota vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumuksista.

– Se on liukas tie kohti järjestelmää, jossa vallitsee verotuksellisen kurittomuus ja jonka myötä tähän saakka vakaat maat hukkuvat ylivelkaantumisen suohon, hän kirjoittaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (71)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Alkaa lähteä homma lapasesta.
Nimetön 9.8.2011 10:52

Anonyymi
KRITIIKKI
"eurobondeihin, eli euroalueelle visioituihin alueen yhteisiin joukkovelkakirjoihin..."

Onko Suomi tässä bondijutussa mukana?

007 JAMES BOND
Nimetön 9.8.2011 10:52

Anonyymi
Onhan edustus Suomalainen eläkeläinen/turisti on aika ajoin Kreikassa, espanjassa,portugalissa, italiassa. Toki se että täällä verotetaan ja rahat menee tonne on hauska ellei jopa irvokas ajatus mutta Suomen eu myölnteisen hallituksen varmasti eräs linjaus
Eurossa ollaan makso 9.8.2011 10:57

Anonyymi
Hää... äijä höpisee.
Nyt on vastuullista antaa rahaa kaikille ja sehän käy takausten muodossa, ERM:n tai ERVV:n tai IMF:n tai EKP:n.
Kysykää vaikka Jyrkiltä.
pelottaa 9.8.2011 10:57

Anonyymi
Onko tämä se "Euro Hitleri" joka pääarkkitehtina tumppasi euron väkisin eurooppaan lähes jokaisen median voimalla.
Kova ukko, vaikka näyttäisi olevan jo pehmenemään päin.
Valokuva kertoo enem 9.8.2011 10:58

Anonyymi
EKP:n tekemät ostot maanantaina ovat jo verattavissa eurobondeihin, veronmaksajat vastaavat EKP:n pääomista täysimääräisesti. Mikäli EKP ei saa lainaamiansa rahoja takaisin on veronmaksajat maksumiehinä 100%, eli se siitä sijoittajavastuusta.
Nimetön 9.8.2011 10:59

Anonyymi
Varokaa vaan, kohta astuu Olli Rehn näyttämölle ja julistaa että herra Issing on täysin väärässä.

Päälle tulee vielä kova saarna siitä, kuinka tällaiset asiattomat lehtijutut pitäisi kerta kaikkiaan lopettaa, sillä tämäntyyppinen kirjoittelu on täysin vastuutonta ja lietsoo vain turhia pelkoja...
Lassi 9.8.2011 11:01

Anonyymi
Yhteisvaluutta alue ?uro jossa pantataan velkaa velkarahalla, miten maksat sen pois kun ei eurooppalainen ostaa velkabondisi?
Hidas älyisyys on la 9.8.2011 11:02

Anonyymi
Ukko taisi viimein ymmärtää katsoa peilistä omaa kuvaansa ja totesi sitten: euro ei ollutkaan niin hyvä idea kuin luulin ja sain muut uskomaan siihen.
peilin totuus 9.8.2011 11:02

Anonyymi
Luulisi Ollia myös koskevan maanpetos lait.
Nimetön 9.8.2011 11:03
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä