Kirjaudu ▼
 

Van Rompuy: Kreikan tukipaketti valmis kesäkuun loppuun mennessä

Euroopan unionin (EU) presidentti Herman Van Rompuy sanoo luottavansa siihen, että Kreikalle laadittava uusi tukipaketti valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.
10.6.2011 14:53
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

– Olemme valmistelemassa Kreikalle uutta rahoitustukea ja sopu asiasta saavutetaan kesäkuun loppuun mennessä, Van Rompuy sanoi Venäjän ja EU:n välisessä tapaamisessa Nizhni-Novgorodissa tänään.

Kreikan pääministeri George Papandreou ja EU-johtajat ovat todenneet, että Kreikka ei pysty nykyisen suunnitelman mukaisesti palaamaan rahoitusmarkkinoille vielä ensi vuonna. Sen tähden maa tarvitsee uutta hätärahoitusta.

– Työskentelemme myös sen puolesta, että yksityinen sektori jollain tavalla on mukana tukipaketissa, Van Rompuy sanoi.

Uutistoimistolähteet kertoivat eilen, että EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF voivat lainata Kreikalle lisää aina 45 miljardiin euroon asti seuraavan kolmen vuoden aikana.

∇ Mainos ∇
10.6.2011 14:53
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (25)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mielestäni pysyvä vakausrahasto voisi olla eräänlainen joulupukkirahasto. J.Käteinen ja Stubb voisi aina kerran viikossa jakaa miljardin pari haluamilleen maille.

Uskon että he mielellään leikkisivät joulupukkia Suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Anonyymi: Se olisi vastuullist 10.6.2011 15:09

Anonyymi
Jim Rogersilla wsj isossa haastellussa.
Kehtui Suomen tapaa nousta lamasta ja samalla tukipakettien toimivuuden.
http://online.wsj.com/video/rogers-only-a-crisis-can-fix-us-debt-problem/7B14FAAB-F745-4ECA-ADB4-F8D5BD0A2C96.html
Anonyymi: No more money printi 10.6.2011 15:12

Anonyymi
Rikas väestön osa voi turvallisin mielin survoa omaisuutensa Kreikkalaisille lainaksi ja kääriä kepeää 15% korkotuottoa. Köyhä kansa takaa, että mahdollisista tappioista ei tarvitse kantaa huolta, sillä takauksista on huolehdittu.

Jykä et kumppanit siellä jo kutovatkin turvaverkon vaatimaa lisärahoitus suunnitelmaa. ALV + 5%, kunnallisvero + 5%, verovähennykset veks, toimeentulotuki - 10%, eläkkeet + 5v. ja lista jatkuu.
Anonyymi: Mikko1976 10.6.2011 15:18

Anonyymi
Tästähän tietysti pitää äänestää eduskunnassa.
Anonyymi: Ai ei vai? 10.6.2011 15:20

Anonyymi
Von Romppeli on kavereineen täysin oman ahneutensa sokaisema. Samaan aikaan kun kansalaisia rokotetaan kuplaan puhaltamisesta johtuvalla inflaatiolla, irtisanomisilla ja ryöstöverotuksella, nostaa tuo roistoeliitti omia palkkojaan.
Konkkamaa Iso-Britannia ja pari muuta maata vastustaa EU:n budjetin kasvattamista yli inflaatioprosentin, mutta suuri osa mepeistä haluaa EU:n tuhlauksen kasvavan (ja tietysti omien etujensa) yli tuon inf. prosentin.

Täysi sokeus on vallannut EU:n ja sen suojeleman banksteriporukan.
Tämä tulee päättymään verenvuodatukseen.
Anonyymi: kansalaisia ei voi s 10.6.2011 15:22

Anonyymi
Kyllähän tuhlarit tuhlausbudjetteja äkkiä luovat. Eri asia on, jos joutuu huolehtimaan tulopuolestakin.
Anonyymi: Nimetön 10.6.2011 15:23

Anonyymi
17.5.2011

- Irlannille ja Portugalille annettujen takauksien yhteissumma on 1,9 miljardia euroa. Lisää vastuita ei voi tulla, koska emme jatkossa edes harkitse lainatakuiden myöntämistä ilman täysimääräisiä vakuuksia, Katainen toteaa tiedotteessa.



uusisuomi.fi/kotimaa/112210-katainen-sopi-takauksille-katon-%E2%80%9Dmuistakaa-tama-luku%E2%80%9D
Anonyymi: Mites vakuudet 10.6.2011 15:26

Anonyymi
kataisen apulaiset kantavat rahat kreikkaan paavo eero jutta anni säkki olalle ja menoksi tai lennätte pihalle jyrisee teflon naama
onkohan jyrki saanut uudet rauhoittavat lääkkeet kun niin kaulaili juttaa
Anonyymi: Nimetön 10.6.2011 15:30

Anonyymi
sdp-kokoomus-keskusta-vasemisto liitto kyllä tukevat kreikkaa takit on käännetty ja hameet päälle vedetty
Anonyymi: Nimetön 10.6.2011 15:32

Anonyymi
MIksei tällaista sijoitusta voisi tarjota yksityiselle kansalaiselle niin että suomen valtio takaa sijoituksen ja henkilö saa siitä sen n. 10 % koprkotuoton ja pääomankin takaisi kreikalta tai suomen valtiolta vuoden tai kahden päästä.

Lähtisin heti mukaan.
Anonyymi: Se aito Sorbus 10.6.2011 15:33
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

07:35 Digitoday Yle Areenalle kolme uutta sovellusta – kaikki sisältö ei enää näy Windows Phonessa
07:01 Kolumni Tosi firma ei veroja maksa
06:01 Näinkö vaikeutuu firmojen verokikkailu? EU yrittää
11.2. Ollila: Ottakaa mallia 1990-luvun Nokiasta
11.2. Video Jorma Ollila: Näen kriisin päivän lähestyvän
11.2. Digitoday Apple saattaa rikkoa lakia Suomessa: "Pitäisi olla perusteltu syy"
11.2. Soros: Venäjä on ajautumassa ensi vuonna konkurssiin
11.2. Rapa roiskui pörsseissä: "Voi johtaa samanlaiseen kriisiin kuin vuonna 2008"
11.2. "Kemin biodieseltehtaassa kolme riskiä"
11.2. Digitoday Microsoft yhteistyöhön kymmenien Android-valmistajien kanssa
11.2. Lagarde ei saanut haastajia – jatkaa IMF:n johdossa
11.2. Kelan asumistuen saajia oli viime vuonna enemmän kuin koskaan
11.2. Uutiskommentti "Tyytymättömyys räjähtää" – Applen ohjelmistojen laatu romahtaa?
11.2. Alkot auki klo 21 asti? Näin reagoivat kauppiaat
11.2. Kullan vuosi +16 %: "Eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat"
11.2. Lidl pidentää viikonlopun aukioloaikoja
11.2. Yksi pankki uskoo konttoreihin – "Ei siksi, että siellä kävisi lisää asiakkaita"
11.2. Lehti: Asukas aiheutti sietämättömän hajun – harvinainen riita ratkesi hovioikeudessa
11.2. Sähköautovalmistaja Tesla lupaa kääntyä voitolliseksi – osake ponkaisi ylös
11.2. Digitoday "Oli odotettavissa, ettei Nokia kommentoi näkymiään"
11.2. S-ryhmä: Säästöt ja "halpuutus" tukivat tulosta
11.2. Helsingin pörssin laskuvauhti hieman tasoittunut
11.2. Pian Alko voi olla auki pidempään: "Kaupan kanssa samalle viivalle"
11.2. Indonesia avaa talouttaan ulkomaisille sijoittajille
11.2. Naton ex-johtaja varoittaa venäläisestä kaasusta – "Kyse ei ole vain hinnasta"
11.2. Suomi pohti uhkia: Kantaverkko kaatuu, kyberhyökkäys, taudit...
11.2. Analyytikko: Outokummun lupaamat säästöt tukevat osaketta
11.2. Nyt se tapahtui oikeasti: Suomi on velkaa yli 100 miljardia euroa
11.2. Ifo-kysely talousodotuksista: Suomi euroalueen hännillä
11.2. Digitoday Google taipumassa: Näin ihmisiä jätetään kohta hakutuloksista pois
Asiakastieto

Yhteistyössä