Ylen hallitusneuvottelulähde: Talouspaketti valmiiksi maanantaina tai tiistaina
Ensi viikon tiistaita on pidetty henkisenä takarajana hallitusneuvotteluille.
Neuvottelut jatkuvat lauantaina yhdeksättä päivää. Osa neuvotteluryhmistä pitää tänään taukoa ja jatkaa töitä saatuaan tuloksia talousryhmästä.
Ylen uutisten lähteen mukaan talousryhmän neuvotteluja on vaikeuttanut se, että sen on pitänyt sopia samanaikaisesti budjettivarojen uudelleenkohdistamisista ja uusista leikkauskohteista.
Lauantaina on keskusteltu myös vaalilaista. Väistyvän hallituksen laatima vaalilaki on lepäämässä, eli odottamassa uuden eduskunnan lopullista hyväksyntää.
päivitetty klo 16.32
Hallitustunnustelija Jyrki Katainen kielsi työryhmäkohtaisten talousraamien asettamisen lauantai-iltapäivän tiedotustilaisuudessa.
Vaitonaista linjaansa jatkava Katainen ei halunnut arvioida tulevia aikatauluja.
Mikäli neuvottelut venyvät vielä yli viikon, koulujen päättäjäisviikonloppu pidetään kuitenkin taukoa.













