Kirjaudu ▼
 

Professori: D-markka takaisin – Saksa pois eurosta

Lehtikuva
Professori: D-markka takaisin – Saksa pois eurosta
Saksan markka jäi historiaan, kun euro tuli käyttöön käteisvaluuttana 2002.
Kreikkalaisprofessorin mukaan Saksan pitäisi erota eurosta. Siitä olisi hänen mukaansa paljon enemmän hyötyä kuin Kreikan tai Portugalin potkimisesta pois eurosta. Valuuttaunionin ongelmat kun johtuvat enemmän Saksan vahvuudesta kuin muiden heikkoudesta.
Taloussanomat
19.5.2011 14:07
71

Brittiläisen Leicesterin yliopiston taloustieteen professori Panicos Demetriades ehdottaa Financial Times -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, että Saksan pitäisi erota yhteisvaluutta eurosta.

Kreikkalaisprofessorin mukaan Kreikan ja Portugalin luopuminen eurosta ei ratkaisisi valuuttaunionin ongelmia. Sen sijaan hän pitää Saksan D-markan paluuta paljon järkevämpänä vaihtoehtona.

– Ei ole epäilystäkään, Kreikka ja Portugal tarvitsevat devalvaatiota saadakseen taloutensa takaisin kasvuun. mutta niin tarvitsevat myös muut reunavaltiot, Demetriades kirjoittaa FT:ssä.

Hänen mukaansa valuuttayhteisön ongelmien suurimpana syynä ei niinkään ole reuna-alueiden heikkous vaan Saksan talouden vahvuus.

Jos Saksa ei kuuluisi euroalueeseen, yhteisvaluutan arvo voisi laskea nopeasti sellaiselle tasolle, joka palauttaisi reunamaiden kilpailukyvyn. Talouskasvun elpyessä myös luottamus paranisi ja reunamaiden valtionlainojen korot laskisivat, hän arvioi. Tämän kehityksen myötä velkaantuneisuus palaisi kestävälle tasolle.

Demetriadesin C-suunnitelmaksi nimeämä ehdotus olisi myös Saksan etujen mukainen. Hän uskoo, että D-markasta voisi tulla nopeasti Yhdysvaltain dollarin veroinen reservivaluutta.Tätä tukee Saksan keskuspankin Bundesbankin asema tiukimmin inflaatiota vahtivana keskuspankkina.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Vaikka saksalaisista tuotteista tulisi vähemmän kilpailukykyisempiä D-markan vahvistuessa, muun Euroopan talouskasvun vahvistuminen tekisi niistä pian edullisempia, hän kirjoittaa.

D-markan paluulla voitaisiin Demetriadesin mukaan välttää reunamaiden kallis velkasaneeraus, mikä pelastaisi sekä pankkeja että satoja miljardeja euroja veronmaksajien rahaa.

Kreikkalaisprofessori uskoo myös, että ilman Saksan vastarintaa myös veroliiton mahdollisuudet parantuisivat, mikä on hänen mukaansa tärkeää euroalueen säilymiselle pitkällä aikavälillä.

– Jäljellä on kuitenkin yksi kysymys eli mitä tapahtuu Itävallalle, Suomelle ja Hollannille. Kestävätkö ne reunamaille maksettavien tukien kasvun, mitä veroliiton syntyminen edellyttää ja pysyvät osana euroaluetta? Vai muodostavatko ne mieluummin Saksan kanssa toisen rahaliiton?

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (71)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Jopas jopas.
Tämä Euroalue on keinotekoisesti kokoon kyhätty vähän niinkuin oli Neuvostoliitto alusmaineen.
Loppuhan tästäkin tulee, mutta urvelot poliitikot koittavat pitkittää väistämätöntä tosiasiaa!
Miten tuo keinottelijoiden ja poliitikkojen symbioosissa luoma valhellinen velaksi elämisen tuoma talosukasvu voi jatkua aina vaan - ei mitenkään!
Veronmaksaja 19.5.2011 14:17

Anonyymi
Saksan, niin kuin muidenkin euromaiden tulisi luopua eurosta, koska tulevaisuus euron kanssa ei voi johtaa mihinkään hyvään.

Päättäjät, jotka Suomenkin aikanaan EU:hun ajoivat olivat todella sinisilmäisiä oman edun tavoittelijoita.

Ajatuskin siitä, että niinkin erilaiset euroopan maat saataisiin puhaltamaan kaikissa olennaisissa asioissa samaan hiileen on todella utopistinen.

Kehitys liittovaltioksi alkaa Eurokriisin myötä myös rakoilla.
Euron loppu alkaa hä 19.5.2011 14:17

Anonyymi
Ilmoittakaa kun alkaa tapahtumaan, niin otan rahat ja muutan Saksaan.
Tai ehkä tuo pitäisi tehdä samantien.. varmuuden vuoksi.
Saksa 19.5.2011 14:18

Anonyymi
Kreikkalaisprofessorin mukaan Kreikan ja Portugalin luopuminen eurosta ei ratkaisisi valuuttaunionin ongelmia. Sen sijaan hän pitää Saksan D-markan paluuta paljon järkevämpänä vaihtoehtona.


Euroon otettiin mukaan kahden kulttuurin väkeä. Pohjoisen kurinalaisen talouden ja vakaan valuutan kansoja ja etelän kuitittomaan inflaatiotalouteen oppineiden aurinkomaiden kansoja. Viisaampaa olisi jakaa euro kahdeksi valuutaksi. Etelä ottaisi WeakEuron ja pohjola StrongEuron.

Portugali ei muuten ole köyhä maa vaan sillä on maailman 14 suurimmat kultavarannot. Myöskään Kreikka kansakuntana ei ole köyhä vaan siellä on köyhä valtio mutta rikas kansa. Molemmat maat pystyisivät ratkaisemaan velkaongelmansa omin voimin, mutta halvemmaksi tulee vaatia muilta apua.
Poliitikkojen osaama 19.5.2011 14:21

Anonyymi
Eurosta tulee etelän maiden rupuvaluutta? Kai Suomikin tuossa tilanteessa ymmärtäisi ottaa hatkat vai vieläkö Jykä jatkaisi vastuullista tukipolitiikkaa?
Nimetön 19.5.2011 14:21

Anonyymi
Miksei hämmennettäisi vähän lisää? Voitaisiin luoda uusi valuutta Deuro, joka olisi Saksan Euro. Toki se ei olisi Saksan ainoa valuutta, vaan rinnakkainen peruseurolle.
Talousnero 19.5.2011 14:22

Anonyymi
Suomi oli ennen lähes velaton maa. Euroon meno on Suomen historian surkein teko.Kilpailukyvytön valuutta tuo vain lisää velkaa kunnes.......
tuontiyritystenkö 90 19.5.2011 14:23

Anonyymi
Taas näitä todella fiksuja "proffia".
Hyvä veli, minustaki 19.5.2011 14:23

Anonyymi
ja minun pitäisi pierasta jostain muutama euro,että saldo ei mene miinukselle.
döötiituu 19.5.2011 14:27

Anonyymi
tämä on ihan oikeasti aika järkevä ajatus

Saksa ulos eurosta ja euro alas

kiinalainen tuonti pois ja rajatullit

olemme pian leipäjonossa kaikki, jos annamme myydä täällä Ikeaa ja muuta roskaa ja samalla suomalainen teollisuus on kuin viimeisiä hengenvetoja vetävä asunnoton kadulla

sinnekö meidän kaikkien pitäisi päätyä? Kadulle?

kuka tämän hulluuden lopettaa?
onko täällä enää mie 19.5.2011 14:28
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä