Tutkija: Nyt Suomi saa toimivan hallituksen

Lehtikuva
Tutkija: Nyt Suomi saa toimivan hallituksen
Perussuomalaisten päätös jättäytyä oppositioon tarkoittaa, että Suomeen saadaan toimintakykyinen hallitus. Näin arvioi politiikan tutkija Ville Pernaa. Hänen mukaansa perussuomalaisten jättäytyminen oppositioon voi johtaa kannatuksen kasvuun tai hiljaiseen unohdukseen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
12.5.2011 13:00
Kommentit 109

Perussuomalaisten päätös jättäytyä kokonaan hallituksen ulkopuolelle johtaa siihen, että Suomi saa sisäisesti yhtenäisen ja toimintakykyisen hallituksen. Näin arvioi politiikan tutkija Ville Pernaa Taloussanomille.

– Hallituksesta tulee sisäisesti yhteneväisempi, kun perussuomalaiset eivät ole mukana. On kuitenkin todennäköistä, että hallitukseen tulevia puolueita on tarpeeksi. Tuleva hallitus toimii todennäköisesti koko vaalikauden, hän sanoo.

– Vaalitulos olisi huomioitu, jos perussuomalaiset olisivat tulleet hallitukseen. Silti hallituksen sisäinen toimintakyky ja yhtenäisyys olisivat olleet jatkuvan huomion kohteena.

Pernaan mielestä vaalituloksen voimakkain viesti jää nyt toteutumatta.

– Toisaalta he tekivät sen itse. 39 paikan varaan ei voi perustaa hallitusta.

Suomi saa häviäjien hallituksen. Ainoastaan perussuomalaiset onnistuivat voittamaan eduskunnasta lisäpaikkoja huhtikuun vaaleissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Vaaleissa ilmeni vahva muutostahto ja protesti, joka ilmeni voimakkaana äänestämisenä. Tätä tahtoa ei nyt hallitusratkaisussa näy. Jos muutostahto kanavoituu jatkossakin äänestämisenä, niin kyllä voi ajatella, että se motivoi perussuomalaisia entisestään, Pernaa sanoo.

Pernaa uskoo, että puolueen puheenjohtajalla Timo Soinilla on hyvät mahdollisuudet menestyä presidentinvaaleissa 2012. Tämä tosin edellyttää, että kansalaisten protestimieliala säilyy.

– Onhan siinä aina fiiliksen ja innostuksen hiipumisen tai menettämisen riski on olemassa.

Lisää Aiheesta
UutinenSoini: Emme lähde hallitukseen (12.5.2011 11:34)
UutinenYle: Nyt alkavat hallitusneuvottelut (12.5.2011 09:16)
UutinenPerussuomalaiset noussee hallitukseen (17.4.2011 23:55)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (109)

Huono 0
Epäilen vahvasti, vaikka PS ilmoitti jäävänsä oppositioon, että suomeen tulee "vahva" hallitus.

Tulee olemaan vaikeat 4 vuotta "vahvalle" hallitukselle.
Ennusteet hallituksen ennenaikaisesta hajoamisesta vieläkin voimas
EU:n tukipaketit ja Kok+Sdp:n rahanjako itsensä suohon ajaneille maille pitää siitä huolen että 4 vuoden kuluttua suomi on köyhempi mutta arvotietoisempi. Ja onneksi on vahva arvopuolue jo olemassa. Parempi oppositio kun kaikkinielevä hallituspaikka
Toisilla arvot toisilla omat edut
Kysyy kovaa ryhmäkuria kun alkaa Espanjan ja Italian tukeminen. saako kok ja sdp pidettyä omiensa kädet napilla hyväksymässä lisäalinat suomen veronmaksajille?
voi tulla loikkauksia ja enemmistö loppui
Jos katotaan historiaa, niin eihän Hitlerkaan voittanut ensim. vaaleja ;) Soinilla kannattaisi hakea presidentin paikka. Sen jälkeen hän voisi hajottaa hallituksen ja Suomessa olisi vaan yksi PS puolue.
mä vaan
"..voi johtaa kannatuksen kasvuun tai hiljaiseen unohdukseen"

öö.. ja muita vaihtoehtoja jää jäljelle?
AsiantuntiJa
Perussuomalaisilta ainoa oikea päätös: tulokset nähdään vuoden-parin sisällä, viimeistään v 2013 Saksan vaalien ja pysyvän tukipaketin myötä. Tällöin kaatuvan sinipunahallituksen tilalle nimitettävä uusi, perussuomalaisetkin huomioiva hallitus saa tuhannen taalan (eurosta ei silloin enää puhuta...!) paikan muokata EU-yhteistyötä mieleisekseen, ja jos se siinä onnistuu, ei mikään estä puolueen voittokulkua seuraavissakin vaaleissa.
Soinin & co päätös on/oli ainoa oikea ja äänestäjiä kunnioittava; se on kuitenkin samalla suuri häpeä Suomen näennäisdemokratialle vaalien ainoan voittajan jäädessä hallituksen ulkopuolelle...
Reijo
Kok+SDP+Vas+Vihr+RKP... Muuta en osaa sanoa kuin että kalliiksi käyvän hallituksen maa ainakin saa.
Juu, saamme toimivan hallituksen? Se sitten jatkuu ALV:n korotukset ja energialla rokottaminen. Pitäkää pienituloiset hatuistanne kiinni, alkaa kova tuuli!!! Pienituloiset siirtykää vapaaehtoisesti kurjaliston tittelin alle!!!!
Voihan kurja!!!!
Jyrkiboy vetää apinalaumaa. Seuraavaksi 2-5 uutta maata käsiojossa. Jykä antaa lisää rahaa avokätisesti 6 matikalla miljarditkaan ei tunnu niin suurilta.

Lopuksi kun ollaan aivan rappiolla Jykä kylmän viileenä: "ei koske suomea".
klus
Vaan mitä tekee hallitus sitten, jos EU ei hyväksy Suomen ehtoja väliaikaiselle tai pysyvälle mekanismille? Kelpaako käännetty takki Jutalle edelleen vai hajoitetaanko hallitus. Entä paljonko Jutta on valmis lahjoittamaan Kreikalle lisärahoitusta?
Kriisi ei jää Portugaliin
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 11 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
New York
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 23
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

20:00OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949