Wikileaks: USA huomautti Suomea Vaisalan Iran-kaupoista
Wikileaksin julkaisemat Yhdysvaltojen ulkoasiainhallinnon salaiset viestit kertovat Yhdysvaltojen olleen huolissaan suomalaisyritys Vaisalan kaupoista Iraniin. Vaisala valmistaa ja myy säähavaintolaitteita, joita voidaan käyttää mm. miehittämättömien ilma-alusten (UAV) käytön yhteydessä.
Yhdysvallat epäili vuosina 2006 ja 2007, että Vaisala olisi ollut myymässä säähavaintolaitetta iranilaiselle Fan Pardazan -yhtiölle. Fan Pardazanin Yhdysvallat taas epäili toimivan yhteydessä Qods Aviation -yhtiön kanssa, joka on tunnettu yhteyksistään Iranin armeijaan.
YK:n turvallisuusneuvosto listasi Qodsin vuonna 2007 päätöslausemassaan Iranin vallankumouskaartin yhteydessä toimivaksi yhtiöksi.
Useita yhteydenottoja
Yhdysvalloilta
Yhdysvallat lähestyi asiassa Suomen ulkoministeriötä ensimmäisen kerran vuonna 2006 (sähke 06HELSINKI117). Wikileaksin julkaisemasta vastauksesta käy ilmi, että ulkoministeriö ja sen asevalvontayksikön silloinen päällikkö Laura Kansikas-Debrais eivät olleet löytäneet todisteita suomalaisyhtiöiden ja Qodsin yhteistoiminnasta.
Vuonna 2007 yhdysvaltalaiset saivat tietoonsa, että Vaisala oli kauppaamassa MAWS100-säähavaintolaitteita iranilaiselle Fan Pardazanille. Tiedon välittänyttä sähkettä ei löydy Wikileaks-aineistosta, mutta siihen viitataan vuodelta 2008 peräisin olevassa sähkeessä (08STATE67404). Sähkeen mukaan suomalaisviranomaiset eivät pitäneet epäilyä tarpeeksi perusteellisena tutkinnan aloittamiseksi.
Samasta sähkeestä käy ilmi, että alkuvuodesta 2008 yhdysvaltalaiset olivat saaneet käsiinsä uutta informaatiota. Vaisalan väitetty kumppaniyritys Fan Pardazan jakoi saman postitusosoitteen Teheranissa YK:n listalla oleva Qods Aviationin kanssa. Yhdysvallat varoitti Suomea, että Vaisalan säälaitteita oli menossa Iranin vallankumouskaartiin yhdistetylle aseyhtiölle.
Tässä 23. kesäkuuta 2008 päivätyssä viestissä Yhdysvaltojen ulkoministeriö pyytääkin Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystöä välittämään uuden tiedon ulkoministeriöön ja Suomen hallitukselle ja toivoo kuulevansa jatkotutkimusten tuloksista.
Se, aloitettiinko Vaisalan toimista tutkintaa tai mitä suomalaiset vastasivat, jää Wikileaks-dokumenttien pohjalta mysteeriksi, koska Vaisalaa koskevia muita sähkeitä ei löydy tähän asti julkaistujen sähkeiden joukosta. Kysymysmerkki on myös päätyikö suomalaista sääteknologiaa Iranin UAV-lentokoneille?
Kauppoja ei
koskaan syntynyt
Vastausta on kysyttävä Vaisalasta. Johtaja Kai Konola vahvistaa Wikileaks-dokumenttien yksilöimän tapauksen. Vaisala oli myymässä tuotteitaan Fan Pardazan -yhtiölle.
– Tässä nimenomaisessa tapauksessa oli tullut ensin tarjouspyyntö, sen jälkeen tehty sopimukset ja valmistettu tavarat, Konola sanoo Taloussanomille.
Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt. Yhtiö tekee uusille asiakkaille erityisesti epäilyttävissä maissa loppukäyttäjäselvityksen, jolla pyritään selvittämään, kuka on lopullinen asiakas ja mikä on tuotteen lopullinen käyttö.
– Nyt kyseessä olevassa tapauksessa sieltä tuli vastaus joka ei mennyt meidän omista seuloista läpi.
Wikileaks-dokumentit sanovat, että tuotteet oli tarkoitettu UAV-koneisiin.
– Olisiko siinä sanottu, että tv-autoihin tai sellaiseen oli tarkoitettu, Konola kertoo.
Konolan mukaan tapauksesta ei oltu yhteydessä ulkoministeriöön. Yhtiö raportoi toteutuneista kaupoistaan esimerkiksi Iranin ilmatieteenlaitoksen kanssa ministeriön vientivalvontayksikköön.
– Sellaista mekanismia ei ole, että mihin nämä toteutumattomat kaupat raportoitaisiin.

















Kommentit (22)
Harmillista kun yhdysvallat puuttuu kauppoihin joilla on työllistävä vaikutus.
Meinaan kaikki uutiset mitä sen julkaisemista "salaisista tiedostoista" on tehty on aina tyyliin. "USA kysyi Ahtisaarelta Iranin neuvottelujen tuloksia"
"USA Tutki Vaisalan Iran kauppoja, montako kuppia myitte?"
"Ahtisaarella oli neuvottelu Irakissa"
Siis aivan turhaa skeidaa ja tietoa, jolla 99% maailman ihmisistä ei tee yhtään mitään!
Menettää uskottavuuttaan koko Wikileaks.
Ei ketään kohta kiinnosta enää yhtään mitä ne julkaisee...
Jenkit siis epäilivät, että Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto, joka näitä veneitä Suomesta osteli, saattaisi käyttää niitä amerikkalaisten vakoiluun. Mauno Koivisto ja Suomen telakkateollisuus katsoivat parhaaksi noudattaa USA:n tahtoa, kuten tapahtuu siis yhä edelleen tosin nyt kepulien ja kokoomuksen tahdosta.
..Siis aivan turhaa skeidaa ja tietoa, jolla 99% maailman ihmisistä ei tee yhtään mitään!
Menettää uskottavuuttaan koko Wikileaks.
Ei ketään kohta kiinnosta enää yhtään mitä ne julkaisee...
Puhu vain omasta puolestasi. Jos wikileaks ei kiinnosta, voi lukea vaikkapa sarjakuvia..
Niin, olikohan Rauma-Repolan sukellusveneitä. Sellaisia, jollaisella myös Putin kävi Baikal-järven pohjassa. Kyllä häpeällisesti on Suomi aina ollut rähmällään jenkkeihin päin, eikä juurikaan Venäjälle, vaikka toisin väitetään.
Hornetin vastakaupat olivat kanssa farssi, johon liittyi suomalaista sukellusveneosaamista. CIA pisti jonnekin tyynen valtameren saarista jonkun firman pystyyn, joka oli muka ostamassa sightseeing-sukellusveneitä. Ei koskaan tietty toteutunut. Suuri kusetus. Ei koskaan kannata käydä jenkkien kanssa asekauppoihin, siellä on maailman suurimmat huijarit kaupoista sopimassa. Ryssät nyt edes jotenkin saa pysymään sovitussa.
www . tekniikkatalous . fi/metalli/metallitekniikka/article143471.ece
Katsokaa netista esimerkiksi mitä Halliburton yms amerikkalaiset firmat toimittavat Iraniin ja firmoille siellä, joita hallinnoivat Iranin pappiskaarti tai armeija.
Persian lahdella on Iranille kuuluva "vapaakauppa-alue", Qeshmin saari (Kish jne), josta näitä diilejä hoidellaan. Halliburtonin suuromistajia ovat mm Bush ja Dick Cheney, entinen USAn presidentii ja tämän neuvonantaja.
Se siitä bisnesetiikasta. Ja se tästä suomalaisen lehdistön oleellisen tiedon välittämisestä. Ei olla suomalaiset siis aivan lapsellisia.
Taas kerran siis yksi kauppa jonka tämä imperialistinen murhavalta on Suomelta torpannut, sen lisäksi että se härii murha - ja ryöstötoimissaan pitkin maailmaa.
Sanoinkuvaamattoman törkeää.