"Perussuomalaisten EU on paha -jankutus ei enää päde"
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sanoo, että niin Eurooppaa koskevissa kysymyksissä kuin muissakin asioissa perussuomalaiset joutuu täsmentämään tonttiaan aika tavalla.
Tiilikaisen mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sanonut, että kun on vuosikymmenet kysynyt, on mukava päästä vastaamaan.
– Tässä vastaaminen tarkoittaa tässä aikamoista vastuuta, Tiilikainen sanoo.
Hän muistuttaa, että perussuomalaiset on tottunut olemaan pieni ja loppusuoralla kasvava oppositiovoima, jonka rooli on melko vapaa.
Tässä asemassa puolue on voinut asettaa tavoitteensa aika löysin rantein ja pyrkinyt tulemaan esille vaihtoehtona asiassa kuin asiassa. Ohjelmaan sisältyy kaikkea mahdollista moderniin taiteeseen liittyvistä kannanotoista lähtien.
Perussuomalaisten täsmällinen kanta asiakysymyksiiin ja sen eroaminen muiden puolueiden kannasta on Tiilikaisen mukaan vähän arvoitus.
– Perussuomalaiset on käynyt vaaleja akselilla EU on paha. Tästä eteenpäin se ei pure joka asiaan, vaan he joutuvat ottamaan haltuunsa EU:n maatalouspolitiikan ja sisämarkkinat ja keskustelemaan niihin liittyvistä kysymyksistä.
Perussuomalaiset
joutuvat mukautumaan
Perussuomalaiset nousi sunnuntain vaaleissa Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja he saivat 39 eduskuntapaikkaa. Heitä ei käytännössä voi jättää pois hallitusneuvotteluista.
Tiilikaisen mukaan suuri kysymys on kuitenkin se, löytävätkö perussuomalaiset, 44 paikkaa saanut kokoomus ja 42 paikkaa voittanut Sdp yhteisen sävelen.
Hän huomauttaa, että tällä kokoonpanolla hallituksessa olisi vahva EU-myönteinen enemmistö. Se tarkoittaa, että äärimmäisissä tavoitteissaan perussuomalaiset joutuvat mukautumaan muiden politiikkaan.
– He eivät voi ajaa Suomen eroa EU:sta tai eurosta.
Onko Portugali-tuki
kynnyskysymys?
Hallitusneuvotteluissa perussuomalaiset joutuvat lyömään pöytään kynnyskysymyksensä, joista puolue ei anna periksi. Tiilikainen muistuttaa, että esimerkiksi EU:n vakausmekanismin suhteen puolueet olivat vaalitaistelun loppusuoralla aika eri kannoilla.
– Voidaanko juu – ei -asetelmassa ylipäätään löytää kompromissia? hän kysyy.
Hallitusneuvotteluista on tulossa vaikeat, mutta Tiilikaisen mukaan aikaa ei ole hukattavissa. Toukokuun puolivälissä on Euroopan valtiovarainministerien Ecofin-kokous, jossa on määrä ottaa kantaa Portugalin tukipaketin kohtaloon.
– Jos tältä pohjalta mennään hallitusneuvotteluihin, Portugali on varmasti suuri kysymys. Sosiaalidemokraatit ja perussuomalaiset ovat samalla kannalla. Toisaalta kokoomus on koko vaalikampanjansa ajan ajanut paketin hyväksymistä ja vakauttamistoimia, Tiilikainen sanoo.
EU-politiikasta
vähemmän rakentavaa
Tiilikainen odottaa, että vaalitulos muuttaa Suomen Eurooppa-politiikkaa. Suomea on hänen mukaansa luonnehdittu rakentavaksi osapuoleksi, joka tulee neuvotteluihin etsimään kompromisseja.
– Ovatpa perussuomalaiset hallituksessa tai oppositiossa, Eurooppa-politiikan sävy muuttuu ainakin piirun verran kriittisempään ja vähemmän rakentavaan suuntaan.
Yhteiskunnan jakautumista EU-myönteisiin ja sitä vastustaviin voimiin on nähty jo Hollannissa, Ruotsissa, Britanniassa ja Ranskassa. Kuten Suomessakin tämä liittyy usein populismiin ja kansainvälisen kehityksen vastustamiseen.
Tiilikainen ennakoi, että perussuomalaisten hyvä vaalimenestys antaa taustatukea vastaaville voimille muissakin maissa.
Uusi eduskunta
täynnä untuvikkoja
Eduskunta sai 87 uutta kansanedustajaa. Perussuomalaisista 34 on uusia. Mikäli puolue on hallituksessa, joku tai jotkut tuoreista kansanedustajista voi nousta ministeriksi.
Tiilikaisen mukaan esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston dosentin Jussi Niinistön on väläytelty sopivan puolustusministeriksi. Tiilikainen muistuttaa, että viimeisessä vaalitentissä Soini piti nykyisestä puolustusopista kiinni samaan aikaan, kun muut hakivat leikkauskohteita.
Soinia voisi hänen omien puheidensa perusteella kiinnostaa myös sisä- ja oikeusministerin salkku.
Kun eduskuntaan tulee paljon uutta ajattelua, voimme Tiilikaisen mielestä olla iloisia, että meillä on viimeiseen asti hiottu järjestelmä, jossa on mekanismit parlamentaariseen vuorovaikutukseen. Järjestelmässämme eduskunta on vahvasti mukana ja ministerit käyvät sen tentattavana.
– Politiikan tutkijana olen iloinen, että vaalit puhuttelivat ja kansa lähti liikkeelle ja äänestysaktiivisuus nousi yli 70 prosentin. Nyt on pohdittava, minkä suunnan Suomi ottaa.



















Kommentit (214)
Jakomäki on saatu motivoitua äänestämään PS hallitukseen. Nyt on aika tuoda ministerit "eduskunnan ulkopuolelta" (Soini) ja ryhtyä muodostamaan todellisia kantoja päivänpolttaviin kysymyksiin.
Mihinkäs nyt on konventin tulokset, läheisyysperiaate ja jokaisen maan oma vastuu unohtunut?
Perussuomalaiset 39
Vasemmisto 14
KD 6
101 paikkaa
Oppositioon loput puolueet.
Näin paikat 125 vastaan 75.