Euro lähti laskuun Suomen vaalituloksesta

Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
Euro lähti laskuun Suomen vaalituloksesta
Yhteisvaluutta euron kurssi on heikentynyt hieman suhteessa dollariin Aasian valuuttamarkkinoilla tänään. Huolta sijoittajissa aiheuttaa edelleen Kreikan kyky selvitä veloistaan. Myös Suomen eduskuntavaalien tulos on luonut painetta yhteisvaluutan kurssiin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
18.4.2011 08:29
Kommentit 74

EU-kriittiset perussuomalaiset ottivat vaaleissa suurvoiton ja nousivat eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Yleinen arvio on, että poliittisia voimasuhteita dramaattisesti muuttanut vaalitulos tekee tulevista hallitusneuvotteluista erittäin vaikeat. Yksi iso jakolinja on juuri Eurooppa-politiikka.

– Epävarmuutta on siitä, ketkä uuden hallituksen muodostavat ja miten hallituspuolueet suhtautuvat Euroopan velkamaiden pelastamiseen, Gareth Barry, UBS-pankin valuuttastrategi Singaporesta kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Euro noteerattiin noin kello 8.20 Suomen aikaa 1,4379 dollariin, kun päätösnoteeraus perjantaina oli 1,4430.

Euron jenikurssi oli 119,20:ssä, kun perjantai-illan noteeraus oli 119,94. Dollari oli 82,90 jenissä. Perjantaina taalasta maksettiin 83,13 jeniä.

Arvelut Kreikkaa uhkaavasta velkasaneerauksesta eli maan valtionvelan uudelleenjärjestelystä lisääntyivät markkinoilla viime viikolla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kreikan pääministeri George Papandreou toisti perjantaina hallituksen uusia säästötoimia esitellessään kantansa, jonka mukaan maan ei tarvitse velkasaneerausta.

– Kreikan ongelmia ei ratkaista järjestelemällä velkoja uusiksi, vaan järjestelemällä Kreikkaa uudelleen, hän sanoi.

Kreikka-huolten lisääntyminen näkyi perjantaina muun muassa siinä, että maan valtionlainojen luottoriskiltä suojaavien cds-johdannaisten nousi ennätystasolle.

Lisää Aiheesta
UutinenPerussuomalaiset noussee hallitukseen (17.4.2011 23:55)
mainos

Kommentit (74)

Huono 0
Sen siitä saa kun Suomesta ollaan tekemässä maksumiestä
Voisiko tämä nyt johtua jostain muusta, hallitustakaan ei ole vielä muododostettu.
PS
Kova jätkä tuo Soini kun heiluttaa valuuttakurssejakin.
Totaalikatastrofi tulee
No hyvä, saisikin €:n arvo pudota aluksi n. 40%.
mitä järkeä sitä on väkisin pitää kilpailukyvyttömänä?
Ei voi johtua muusta. Sama oli jo markka-aikaan; markka heikkeni, aina kun oli vaalit Suomessa.
Pika-analyysi
Sijoitus suositus:

- Kultaa
- säilykkeitä
- patruunoita
- passi
Sijoittaja
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Soini jättää aivan varmasti Halla-Ahon, Helsingin toiseksi suurimman ääniharavan, ulos hallituksesta.
Rakas johtaja Kim Jong Il
Nyt pääomat turvaan Ruotsiin ja Norjaan.
Se siitä työllisyydestä.
Ierikka
Tulihan sielta heti jotain hyvaakin...
Kauko Matkaaja
Hyvä! Vienti vetää!
S. Oinille kiitos
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Lontoo
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

19:54OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949