Kuudesosa yrityistuista menee suuryrityksille

Kuudesosa yrityistuista menee suuryrityksille
Työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna myöntämistä yritystuista suuri osa meni suurille yrityksille, kertoo tuore selvitys.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
1.2.2011 12:03
Kommentit 20

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalalla myönnettiin viime vuonna valtiontukia yhteensä 616 miljoonaa euroa. Tästä 97 miljoonaa euroa meni suurille eli vähintään 250 henkilöä työllistäville yrityksille, sanoo tukia arvioinut työryhmä.

Työryhmän mukaan yritystukia myönnetään Suomessa vähemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Euroopan komission vuonna 2009 julkaisemasta raportista selviää, että Suomessa teollisuudelle ja palveluille myönnetyt tuet olivat 0,47 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Koko Euroopan unionin (EU) keskiarvo oli 0,49 prosenttia ja eniten tukea maksaneissa Unkarissa, Portugalissa, Tanskassa ja Ruotsissa tuen osuus oli yli 0,8 prosenttia. bruttokansantuotteesta.

Työryhmän mukaan Suomen valtiontukijärjestelmä on EU:n ja OECD:n elinkeino-, teollisuus-, ja innovaatiopolitiikan suositusten mukainen sekä laadultaan ja vaikuttavuudeltaan hyvä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

TEM:n tammikuussa asettaman työryhmän puheenjohtajana toimi kansliapäällikkö Erkki Virtanen. Työryhmässä olivat edustettuina Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, Suomen Yrittäjät, Teknologiateollisuus ja TEM.

Sen tarkoituksena oli kartoittaa suurten yritysten yritystukien määrää ja arvioida niiden vähentämismahdollisuuksia. Työryhmän toimeksiantoon ei kuulunut tehdä listaa yritystukien leikkauksista.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin Nokiaa hyysätään Suomessa (14.9.2010 06:02)
UutinenYle: Tekes leikkaa yritysrahoitustaan (23.6.2010 09:01)
UutinenMihin valtion yritystuet menevät? (22.1.2010 16:37)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Kuudesosa yrityistuista menee suuryrityksille
Juuri siksi pienyrittäjän ei kannata äänestää Kokoomusta. Palkansaajista puhumattakaan. Katainen ja kumppanit ovat vain ja ainoastaan suuryritysten asialla. Kokoomuksen omatunto on Björn Wahlroos.
Älä äänestä Kokoomusta
Huono 4
Eilisen Kauppalehden jutussa kerrottiin, että suurille yrityksille myönnetyistä Tekesin 58 miljoonasta 57 miljoonaa kanavoitui tutkimusorganisaatioille ja pk-yrityksille. Keskimäärin vain miljoona euroa vuodessa on jäänyt suurten yritysten omiin kustannuksiin.
Huono 2
Eiköhän olisi syytä aloitaa sosialitukien leikkaus suuryrityksistä, vai mitä Jyrki poju.
Hissimies
Huono 0
Maaseudulla toimivana teollisena vientiyrittäjänä
laajensin tehdasta. Maaseutu Elinkeinokeskuksesta
luvattiin investointi tukea kustannusarviosta
60% ja lopulle valtion korkotukemaa lainaa, sanoivat ettei omaa rahaa tarvi käyttää juuri olenkaan.
Kun selvisi ettei minulla ole maataloustuloa niin
eivät voi palvella olenkaan.
Keralta olisi ollut mahdollista saada 10% toteutuneista vierailta ostetuista työpanoksista.
Näidenkin suhtautuminen 100000mk lainoihin oli
että samalla vaivalla käsitellään miljoona lainat.

Tämä tapahtui Suomen maaseudulla 80 luvulla.
Laajensin omalla ja pankkilainalla koska itse rakensimme suurimman osan.
Yrittäjä
Huono 0
Unkari kahmi kännytehtaat tuilla - Tanska ja Ruotsi ovat onnistuneet kehittämään yritystuilla osapäivä- ja pientoimintatyötä huomattavasti Suomea paremmin.

Täällä eletään vielä miesnormissa ja metalli-paperilinjalla, vaikka se oli ja meni jo 10v. sitten.
kökköpolitiikka
Nämä yritystuet menee suurille tai maatalous yrittäjille.Pienyrittäjille on varattu maksajan rooli.
Yrittäjä
Huono 0
Talouselämä-lehden mukaan maassa on satoja yrityshautomoja ja teknologiakeskuksia, joiden palveluksessa on noin 4000 työntekijää. Tämän porukan kustannukset ovat - oman arvioni mukaan - n. 300 miljoonaa euroa.

Yritystukijärjestelmä on olemassa järjestelmän vuoksi. Kukaan muu ei tästä hyödy kuin järjestelmän palveluksessa olevat.

Sama logiikka pätee osittain myös sosiaalitukiin.

Lopetetaan yritystuet ja niiden kanavointijärjestelmä. Alennetaan säästyneillä rahoilla yritysverotusta. Työpaikkoja syntyy varmasti enemmän.

Lisäksi ne 4000 nykyistä virkamiestä saadaan yksityiselle sektorille kakkua kasvattamaan.
T.J.T.V
Huono 2
PK-yritystenkin tuet menevät oikeastaan suurille pörssiyrityksille, koska yritysostojen ja alihankinnan kautta ne saavat täyden hyödyn.
kaappaus ja alistaminen
Huono 0
Nämä ovat pikkurahoja verrattuna suoraan pankeista salaa maksettaville lahjuksille.
pankkiirirosvo
Huono 0
Työryhmä vain kartoittaa, ei vähennä tukia, eli näytösluontoisesti tutkitaan muttei hutkita.
kaveri tutkii kaveria
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Lontoo
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

19:54OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949