Kreikka suivaantui – jäi pois matkamessuilta
Talouskriisin kuristamaa Kreikkaa mainostettiin Matka 2011 -messujen paluumuuttajaksi. Messujen alla pidetyn tiedotustilaisuuden lehdistömateriaalissakin mainittiin Kreikan valtion matkailutoimisto.
– Kreikka oli näköjään unohtunut ”mukana olevat maat” -listalle. Muutoin olimme jo ennakkomateriaalista poistaneet tiedon. Mukana olevat -maat lista otettiin aamulla 10.1., enkä huomannut sitä kiireessä päivittää, kun tieto Kreikan poisjäännistä tuli 10.1., tiedottaja Elise Kiviniemi selvittää.
Messut järjestettiin 20.–23.1., joten peruutus tuli vain kymmenen päivää ennen tapahtumaa.
Tiedotuspäällikkö Merja Huhtela-Sulun mukaan kyse oli Makedonian osaston sijainnista aivan Kreikan osaston lähistöllä. Näitä ei ehditty järjestellä viime tinkaan uudelleen. Kreikan mukaan entisellä Jugoslavian tasavallalla Makedonialla ei ole oikeutta Makedonian nimeen ja muihin symboleihin.
"Syyt poliittiset
– ei taloudelliset"
– Syyt olivat poliittiset. Se oli reaktiomme Skopjen (= Makedonian pääkaupunki) osastoon. Syyt eivät olleet taloudelliset, Kreikan valtion matkatoimiston edustaja Alexander Liakos sanoo.
Hänen mukaansa he olivat valmiita tulemaan messuille, koska se on ollut pitkä perinne. Liakos toivoo, että osallistuminen toteutuisi ensi vuonna.
– On kuitenkin liian varhaista puhua siitä, hän sanoo ja kertoo päätöksen tulevan aikanaan Ateenasta.
Kreikka oli poissa messuilta jo vuosi sitten, mutta silloin syyt olivat hallinnolliset. Toimiston entisen päällikön Evangelos Patouchasin mukaan Kreikalla ei ole varaa leikkiä, vaikka hän ei uskokaan, että Kreikka näillä tempauksillaan pystyy tuhoamaan matkailubisnestään.
Patouchas on siirtynyt yrittäjäksi ja pitää nykyään El Greco -nimistä ravintolaa Helsingin Töölössä.



















Kommentit (39)
Ei ihme että ovat ku..ssa.
Rahaa on maalle pumpattu yli kymmenen vuotta.
Rajariitoja on, vaikka sovinto on ehto jäsenyydelle.
EU hoitaa kreikan velat kaiken avun lisäksi.
EU:n parhaat hoitaa asioita ja tulos on surkea.
Onneksi on vaalit ja saadaan typerykset pois.