Yle: Vihreät huolissaan Suomen matkailumaineesta
– Huonot ydinvoimalapäätökset ovat nyt saamassa erittäin ikävää jatkoa uraanikaivoksista. Tälle hullutukselle täytyy kertakaikkiaan panna piste, vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen sanoo Yle Uutisten mukaan.
Uraanin louhimiseen tarvitaan tällä hetkellä hallituksen lupa, mutta valmisteilla oleva uudistus antaisi vihreiden mukaan myös kunnanvaltuustoille valtuuden torpata kaivoslupa. Vihreät aikovat Yle Uutisten mukaan taistella uraanikaivoksia vastaan valtuustoissa.
Suomessa on muutamia uraanivaltauksia Pohjois- ja Itä-Suomessa.

















Kommentit (58)
Mutta vihreille työttömät ei merkitse mitään
liito-oravat tärkeintä heille maailmassa.
vihreiden rakastamia tuulivoimaloita olisi pitäjät niin täynnä, ettei liikkumaan mahtuisi
Siis en vain voi.
Kaikesta nämä piiperöt jaksavat valittaa, sekä työpaikkoja karsia + vaikeutaa taloudellista asemaa entisestään + jatkaa/Lisätä kansan kuoliaaksi verotusta + Hamstrata lisää Kulttuuririkastajia joista ei ole kuin kustannuksia...
Mutta mitään järkevää nämä viherpiiperöt eivät saa aikaan!
KUKA NOI TUONNE ÄÄNESTI? Ketä tunnustaa vaikka tällä palstalla ja kertoo syyn miksi äänesti juuri vihreitä, sekä minkä herran tähden!?
Ei voi samaan aikaan vastustaa ja kannattaa jotain asiaa. Pitää selkeästi valita puoli, ja sitten toimia sen mukaan.
Suomen tilanne turistikohteena olisi loistava jos maamme olisi puhdas näistä tekijöistä. Koko läntinen Eurooppa kärsii tästä epäonnistuneesta politiikasta ja varakkaita tulijoita olisi jos Suomi edustaisi vain suomalaisuutta.
puupohjaiset, ei voisi käyttää vihreiden
mielestä, mutta päästöoikeuksia pitäisi ostaa
kiinasta lisää.
Toiset päästelee myö maksellaa se on vihreää
aatetta.
vihreiden rakastamia tuulivoimaloita olisi pitäjät niin täynnä, ettei liikkumaan mahtuisi
Lisäksi veroja olisi ilmaston ja ympäristön suojelun nimissä korotettu niin paljon, että kaikkein pienituloisimmillakin olisi tuloveroprosentti 50. Enemmän tienaavat tietysti maksaisivat vielä enemmän. Ja tähän päälle tulisi luonnollisesti erittäin korkea energiavero, minkä johdosta kansalaisten kokonaisveroaste huitelisi tuolla 95 prosentin tietämillä.