Kreikka sai selville virkamiestensä määrän
Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston pelastuspaketissa oli Kreikalle sellainen ehto, että Kreikan hallituksen on selvitettävä valtion työntekijöiden määrä.
Kreikan tilastokeskus ilmoitti perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan, että 768 000 valtion palkkalistoilla olevaa oli ilmoittautunut uuteen tietokantaan. Määrä vastaa 17,5 prosenttia kaikista työikäisistä. Kaikkiaan kreikkalaisia työikäisiä on 4,4 miljoonaa.
Kun Kreikan 110 miljardin euron pelastuspaketista neuvoteltiin, maan edustajat joutuivat myöntämään, että he eivät tiedä valtion työntekijöiden tarkkaa määrää.
Valtiovarainministeri George Papaconstantinou sanoi, että hallitus perustaa nyt yhden palkkatoimiston koko virkamieskuntaa varten.
Virkamiehiä epäillään
krakkeroinnista
Osa virkamiehistä vastusti laskentaa, koska he pelkäsivät, että saatuja tietoja käytetään heidän palkkojensa alentamiseen. Jotkut työntekijät vastustivat laskentaa uskonnollisista syistä.
Sisäministeriön edustajat sanoivat, että jotkut tyytymättömät virkamiehet saattavat olla laskentasysteemiin tehtyjen murtautumisyritysten takana.
Hallitus uhkasi, että ne virkamiehet, jotka eivät rekisteröidy, menettävät palkkansa.
Kreikan laskentaan sisältyivät valtion ja kuntien palveluksessa olevat työntekijät, mutta eivät valtiollisten yritysten työntekijät.
























Kommentit (81)
Meillä perustettu ns- yhtiöitä jotka valtion ja kunnan omistuksessa edelleen kun palveluja ostetaan itseltään niin samaa julkistasektoria se on.
Kyllä Suomi vahvasti kreikan mallia seuraa.
2 678 000 työikäistä väkeä, joista 32.7% työskentelee julkisella sektorilla eli 875 706 henkilöä saa palkkansa verorahoista sisältäen valtion ja kuntien väen.
Krakkerointi, onko se öljynjalostusta vai?
Tarvittaisiko talkoisiin hetero yrittäjää ikäänsä nähden kunnossa oleva mies.
Koko väestöä on reilu 10 miljoona, ett jos sillä 4,4 tarkoitettiin tätä, niin on se sen verran paha moka, ett toivottavasti tän "kirjoittajan" juttuja ei enään tarvitse lukea!
Kyllä kreikkalaisia on jonkin verran enemmän kuin mitä tekstissä kerrotaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikka