Näin Suomi hassasi rahaa "tietoyhteiskuntaan"

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Näin Suomi hassasi rahaa "tietoyhteiskuntaan"
Laajakaista kaikille näyttää sentään onnistuvan.
Hallituksen ponnistelut tietoyhteiskunnan rakentamiseksi ovat pitkälti epäonnistuneet, Valtiontalouden tarkastusvirasto haukkuu. Satoja tuhansia paloi projektiin, jossa "seilailtiin Ruotsin ja Viron lautoilla".
Tuomas Linnake
12.6.2010 10:00
Kommentit 112

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallitus on ollut tehoton suomalaisen tietoyhteiskunnan pystyttämisessä, Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) harmittelee uudessa seurantaraportissaan.

VTV lyttäsi tietoyhteiskuntakehityksen vuonna 2008 ja tarkasteli nyt, onko parannusta tapahtunut. Eipä juuri ole, on lohduton lopputulema. Moitteita satelee eri suuntiin, kuten liikenne- ja viestintäministeriöön, valtiovarainministeriöön, Hanseliin ja Tekesiin.

Missä
kengät?

Liikenne- ja viestintäministeriön Arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelma on jäänyt tuloksiltaan vaatimattomaksi, ja merkittävä osa tietoyhteiskunnan kehittämistoimista olisi viraston mukaan tehty ilman toimintaohjelmaakin.

– Toimintaohjelman koordinointiin perustettu viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) johtama Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on muodostunut keskustelufoorumiksi, jolla ei ole ollut merkitystä kehittämistoimenpiteiden toteutuksen edistäjänä, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee neuvottelukunnan verkkosivut, joita on hänestä päivitetty laiskasti. Viimeisin blogimerkintä on joulukuulta.

– Puhutaan siitä, että virkamiesten pitäisi olla verkossa, mutta näyttää siltä, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

"Rahan käyttöä
ei seurata"

Esimerkiksi EU:n tukemiin alueellisiin tietoyhteiskuntahankkeisiin on viimeisen kolme vuoden aikana sidottu julkista rahaa 50 miljoonaa euroa, eikä tämän käyttöä ole Voutilaisen mukaan koordinoinut tai seurannut kukaan.

Raportissa rahan käyttöä arvostellaan näin: "Tietoyhteiskuntahankkeisiin myönnettyjen avustusten ja määrärahojen käyttöä ei ole seurattu Vanhasen II hallituksen aikana lainkaan. Vanhasen I hallituksen aikana avustusten määrästä tehtiin selvitys, ja määrärahojen käyttöä pyrittiin seuraamaan. Jälkiseurannan perusteella tilanne on siten huonontunut aiemmin vallinneeseen tilanteeseen nähden".

Tuloksetonta
seilailua

Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa. Virasto joutui huomaamaan, että sen suositukset on jätetty pitkälti huomiotta, kun julkisia palveluja on pyritty luomaan verkkoon.

Vuonna 2008 tarkastettu Jupa-hanke epäonnistui lähes täysin, VTV muistaa. Jupan jälkeen käynnistettiin uusi KuntaFenix-hanke, joka oli lähtökohdiltaan samanlainen. Vaikka VTV oli tuonut esille Jupa-hankkeen epäkohdat, niin KuntaFenix-hankkeessa ilmenivät jälleen samat ongelmat.

– Esimerkiksi yhdessä hankkeen projektissa maksettiin oppilaitosten prosessien määrittelystä konsulteille yli 300 000 euroa, ja projekti seilaili Ruotsin ja Viron lautoilla seminaareja pitämässä, tuloksellisuusjohtaja hahmottaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tavoitteena oli, että yksi kaupunki määrittelisi yleiset prosessit kouluympäristöön ja tuottaisi sähköisiä palveluita näiden perusteella.

– Kalliit prosessit saatiin, mutta palvelut jäivät odottamaan parempia aikoja.

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes toimi hankkeen rahoittajana. VTV arvostelee Tekesiä laajemminkin kunnille myönnettävistä avustuksista, joilla voi olla "negatiivisia vaikutuksia kilpailtuihin markkinoihin". Tekesin pitäisi VTV:n mielestä keskittyä yritysrahoituksen järjestämiseen.

– Julkiselle hallinnolle on olemassa muita riittäviä rahoitusmekanismeja kehittämishankkeiden toteuttamiseksi, Voutilainen katsoo.

"Epäpyhiä
sopimuksia"

Tarkastusvirasto pitää valtion yhteishankintayksikkö Hanselin toimintaa markkinoita rajoittavana. Seurantaraportin mukaan ongelmia on Hanselin asiantuntijapalveluiden ja it-konsultointien puitesopimuksissa.

VTV:n mukaan Hansel on valtiovarainministeriön aloitteesta tehnyt "epäpyhiä" puitesopimuksia it-toimittajien kanssa siten, että kilpailevat yritykset joutuvat liittoumaan keskenään tarjotakseen konsultointipalveluita valtionhallinnolle. Menettely estää käytännössä uusien yritysten mahdollisuudet tarjota palveluita valtionhallinnolle, tarkastusvirasto katsoo.

Valopilkkuna
laajakaista

VTV:n jälkiseurannan lopputulos ei ole yllätys. Tomi Voutilainen arvosteli nykyhallitusta suorin sanoin jo viime kesänä kutsuen tietoyhteiskuntakehitystä "tuloksettomaksi kautta linjan".

Seurantaraportti ei kuitenkaan ole pelkkää haukkumista. Nykyhallituksen näkyvin tietoyhteiskuntahanke, Laajakaista kaikille, saa kehuja. VTV kiittää hallitusta aikaisempaa järkevämmästä rahan käytöstä ja Viestintäviraston roolin korostamisesta laajakaistahankkeiden toteutuksessa.

It-viikko on pyytänyt eri osapuolilta vastauksia VTV:n kritiikkiin.

Lisää Aiheesta
UutinenYle: Tekes leikkaa yritysrahoitustaan (23.6.2010 09:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (112)

Huono 0
Ja "TIETO" yhtiöön on pumpattu miljoonia veronmaksajien rahoja täysin epäonnistuneisiin vuosia myöhästyneisiin hankkeisiin.
Tieto lisää veronmaksajan tuskaa
Ei ole yllätys. Mitä Suomessa ei olisi hassattu ja tyritty viimeisen 10 vuoden aikana? Ei tule heti mieleen yhtään asiaa joka olisi tehty niin kuin pitää.

Ja Vanhanen änkyttää jäähyväispuheissaan jotakin "urakka syönyt miestä" -höpinää. Mikä IHMEEN urakka? Suomen talouden ja politiikan uskottavuuden täydellinen tuhoaminen? Esimerkkinä vaikka juuri nämä tietoyhteiskuntapummaukset (nekin vain korruption ja aluepolitiikan väline).

Tätä kyvytöntä pelleä ei tule ikävä. Urakka syönyt miestä voi herranjumala sentään mikä pelle
Ainoa kysymys jää: miksi suomalaiset ovat näin tyhmiä?
Pääasia on kuitenkin et Microsoft rikastui.
Mr. Soft
Kaikkiin julkisiin rahoituksiin pitäisi liittyä tiukka henkilökohtainen talousvastuu ja tarkasti määritellyt vähimmäistavoitteet: jos tavoitteita ei saavuteta, projektissa mukana olleiden pitäisi maksaa joka euro takaisin, korkojen kera.
missä on valtakunnan unilukkari nyt?
Mitäs me edelläkävijät.. Ottaa mallia vaikka Virosta tai Tanskasta ja pyytää sieltä asiantuntija-apua jos ei itse osaa.
Näinhän näitä meillä on tapana hoidella
Aina vaaditaan tulosta ja näyttöä. Kyllähän sen pitäisi kerrankin riitää , että porukka viihtyy, on hauskaa ja palkkajuoksee.
Pikkujoulut useamman kerran vuodessa.
Kas kummaa kun ei yllätä ollenkaan.
Reiska
Ja sama juttu seilaa pitkin nettilehtiä, ilman minkäänlaista omaperäisyyttä. Aiheesta olisi pienellä toimittajantyöllä mahdollista kaivaa esiin todella karmeita esimerkkejä.

Tehkää vaikka pikku kierros valtion sivustoilla, ja katsokaa kuinka moni niistä noudattaa edes lakia. Jos tämä ei tunnu riittävän, menkää kuntien sivuille.

Tehkää muutama testi ja lähettäkää virkamiehille odf-muotoinen dokumentti, kokeilkaa, kuinka virkamiehet vastaavat sähköpostilla esitettyihin asiakirjapyyntöihin, tai yleensä sähköisiin kyselyihin. Valittakaa kokeeksi muutamasta asiasta, ja kertokaa kuinka kävi.

Kysykää virkamiehiltä miksi näin on käynyt ja julkaiskaa vastaukset netissä. Sitä kutsutaan tutkivaksi journalismiksi.
Teppo Vanamo
Kannattaisi myös tutkailla Ixonoksen tekemiä hankkeita kuntasektorille Tieto-yrityksen lisäksi..... Varmaan muitakin on. Kunta ja valtio eivät pidä kiinni sovituista asioista ja päästävät palvelun tuottajan juoksemaan pankkiin ilman mitään vastuuta tuotoksista. Myöskään huonoista tai puutteellisista tuotteista ei vaadita mitään reklamaatiota vaan maksetaan sopimuksen mukaan vaikka yritys ei tuota sovittuja palveluja tai ne ovat puutteellisia tai eivät mitenkään vastaa tilattua.
Kokemuksen rintaääni
Fantastista. Täytyyhän Tallinkkia tuota itämeren jättiläistä jotenkin tukea ettei siirrä laivojaan Suomesta ja suomi joudu entisestään sivummalle EUsta nyt kun ainut yhteys on meri/ilma yhteys manterellee eli keski Eurooppaan.

Tallink/Silja ja Viking ovat aikas avainasemassa Suomen saavuttamisessa turismin kautta. Helsinki-Vantaan siirto etelämmäksi Tallinnaan sinetöisi vielä tämän.
Suomi on sivussa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko työpaikallasi mahdollisuus koulutukseen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 17.2.2012

USA:n kuluttajahinnat tammikuulta (ennuste +0,3 % ed. kk:sta, +2,8 % ed. v:sta, ed. 0,0 % ja +3,0 %) 15:30  
USA:n pohjakuluttajahinnat tammikuulta (ennuste +0,2 % ed. kk:sta, +2,2 % ed. v:sta, ed. +0,1 % ja +2,2 %) 15:30  
USA:n ennakoiva suhdanneindeksi tammikuulta (ennuste +0,5 % ed. kk:sta, ed. +0,4 %) 15:30  
Saksan tuottajahinnat tammikuulta (ennuste +0,3 % ed. kk:sta, +3,2 % ed. v:sta, ed. -0,4 % ja +4,0 %) 09:00  
tilinpäätöksiä: Cencorp, Exel Composites (noin klo 9), HKScan (noin klo 8), Neo Industrial, Oral Hammaslääkärit, Suominen Yhtymä, Yleiselektroniikka    
 
Dilbert – 16.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949