Keskusta herätti keskustelun ympäristöministeriön kohtalosta
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila esittää Verkkoapilassa maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämistä resurssien säästämiseksi, kertoo Yle Uutiset.
Sirkka-Liisa Anttilan mukaan yhdistämisellä voitaisiin muuttaa hallintoa tarkoituksenmukaisemmaksi. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun keskustalainen ehdottaa kyseisten ministeriöiden yhdistämistä.
MTV3 kertoo vihreiden ja Sdp:n ehtineen jo torpata ajatuksen. Sdp:n varapuheenjotahja Pia Viitanen sanoo keskustan aikeiden olevan ”hämmästyttäviä tilanteessa, jossa koko ympäristöhallinto on jätetty vaille riittäviä resursseja.”
Hänen mielestään ei ole ihme, että ympäristöjärjestöt ovat moittineet nykyhallitusta historian ympäristökielteisimmäksi.
Myös vihreiden Ville Niinistö tyrmää ajatuksen blogissaan.
∇ Mainos ∇

















Kommentit (41)
Greenpeace on saanut aikaan paljon enemmän. Muiden mielestä ympäristönsuojelu haittaa rahan tekoa.
Maatalous tarvitsee tukiaisia.
Ministeri Sirkka-Liisa Sika-Anttila aiko viettää kesälomansa sikalassa possuhejen kanssa tututuen heidän elinolosuhteisiin.