Euroryhmä kiitteli rohkeita säästöponnisteluja

Kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa puhunut Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn kuitenkin muistutti, etteivät kaikki maat voi ryhtyä prikulleen samanlaisiin toimiin alijäämäisten budjettiensa korjaamiseksi.
– Kaikki eivät voi kiihdyttää vakauttaumistoimenpiteitään samaan tapaan, Rehn sanoi.
Rehnin mukaan liian samanlaiset toimenpiteet voisivat johtaa siihen, että euroalueen julkistalous kiristyisi liikaa. Tämä uhkaisi heikentää kasvua.
Kokouksessa euromaiden valtiovarainministerit vakuuttivat tukeaan yhteisvaluutalle ja näyttivät vihreää valoa Viron jäsenyydelle rahaliitossa. Viron on tarkoitus liittyä euroalueeseen ensi vuoden alusta.
Ministerit keskustelivat unionin viime viikolla esittelemän 750 miljardin euron vakautuspaketin toimeenpanosta. Järjestelmä rahoitetaan siten, että EU antaa budjetistaan 60 miljardia euroa. Euromaat antavat 440 miljardin euron lainavakuudet ja loppuosa tulee Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Vakautusjärjestelmän yksityiskohdista tihkui kuitenkin vain vähän uusia tietoja.
Euroryhmän puheenjohtaja, Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker kertoi euromaista tulevan omistajia tarkoitusta varten perustettavaan erityisrahastoyhtiöön. Junckerin mukaan mekanismi perustetaan Luxemburgin lainsäädännön alaisuuteen.
Junckerin mukaan ehdotus jäsenmaiden kansallisten budjettien tiukemmasta koordinoinnista etukäteen on askel oikeaan suuntaan. Kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan maat, joiden budjettivaje kipuaa yli kolmen prosentin bruttokansantuotteesta, voivat saada sakkoja jopa 0,5 prosentin määrän kansantuotteestaan. Euroalueen 11-vuotisen historian aikana yksikään maa ei kuitenkaan ole saanut sakkoja.
Euroopan unionin komission ehdotus laajentaisi sakkojen uhkaa myös maihin, jotka eivät pysty ohjaamaan budjettivajettaan oikeaan suuntaan ”hyvinä taloudellisina aikoina”, vaikka vaje jäisikin raja-arvoista. Rehn peräänkuulutti myös tarvetta keskeyttää unionin koheesioavustusten maksaminen löysää talouspolitiikkaa noudattaville maille.












