Vanhanen: Pankkeja ei pidä syyttää

Jussi Nukari/Lehtikuva
Vanhanen: Pankkeja ei pidä syyttää
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan pankkeja on turha syyttää Kreikan ahdingosta. Olisiko suomalaisten pankkien ja eläkerahastojen pitänyt vetää rahansa pois Kreikasta, Vanhanen kysyi eduskunnassa tänään.
Taloussanomat
12.5.2010 11:40
Kommentit 80

– Valtio, joka elää vuosikaudet yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy ei ole niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa, sanoi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tänään eduskunnan kyselytunnilla antaessaan pääministerin ilmoitusta eurooppalaisesta vakauspaketista.

Vanhasen mukaan ketään ei pelasta se, että pankkeja syytetään jonkun maan ahdingosta.

– Neuvooko joku, että suomalaisten pankkien ja eläkerahastojen olisi pitänyt vetää varansa pois ongelmamaasta? Että jokaisessa maassa tehtynä se olisi vakauttanut tilannetta, hän kysyi.

Vanhasen mukaan Kreikan lainoittamisen tai eurooppalaisen vakautuspaketin vastustaminen ei kehitä eurooppalaista rahamarkkinajärjestelmää.

Eduskunta äänestää 1,5 miljardin euron Kreikka-lainasta tänään.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTuomioja: Kreikka ei selviä (15.5.2010 11:35)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (80)

Huono 0
Ei me syytetäkkään vaan teitä umpikieroja lantasäkkejä.Oikeasti onko jokin geeni mikä selittää sen että tyhmimmät valikoituu politiikoiksi?
hämmästys on kova
Juu ei syytellä ketään, peppu systyyn vaan, rikkaat rikastaa ja köyhät köyhtyy....
ossi
Pankit saavat lainaa EKP:ltä yhden prosentin korolla ja lainasivat Kreikalle viiden prosentin korolle. Eikö pankkeja pidä syyllistää kun omalla ahneudellaan ja riskillään ottivat neljäprosettia välistä ?
Korkean tuoton vastapuolena on suurempi riski, mikä olisi nyt toteutunut. Bonuksia on mukava nostaa kun riskit on nyt ulkoistettu veronmaksajille
Kapo
Eikös ne rahalaitokset ole tehneet kaikki lamat?

JOs olen väärässä lähden Rukalle hiihtämään.
totuus tässäkin
Ei pidä syyttää ei, eikä ainakaan niitä pankkeja, joista Vanhanen on lainannut rahaa tai saanut vaalitukea. Ne ovat kyllä täysin kaiken arvostelun ulkopuolella. Ihan kuten Valiokin, joka on paljon parempi kuin kaikki muut yhteensä.
Vanhanen valehtee pitääkseen rahoittajansa tyytyväisinä
Pankit saavat lainaa EKP:ltä yhden prosentin korolla ja lainasivat Kreikalle viiden prosentin korolle. Eikö pankkeja pidä syyllistää kun omalla ahneudellaan ja riskillään ottivat neljäprosettia välistä ?Korkean tuoton vastapuolena on suurempi riski, mikä olisi nyt toteutunut. Bonuksia on mukava nostaa kun riskit on nyt ulkoistettu veronmaksajille

köyhällä on aina kovempi korko, ei taida olla omaa kokemusta, valtioilla on sama systeemi.
Ymmärsinkö siis väärin: Suomalaisia veronmaksajia ei kupatakaan enää Kreikkalaisten, Saksalaisten ja Ranskalaisten pankkien takia vaan kehittääksemme Eurooppalaista rahamarkkinajärjestelmää eli liittovaltiomallia ?
Äänestäjä äimän käkenä
Pässi!! Ei kun äimälän pässi!
Karva
Pankit saavat lainaa EKP:ltä yhden prosentin korolla ja lainasivat Kreikalle viiden prosentin korolle. Eikö pankkeja pidä syyllistää kun omalla ahneudellaan ja riskillään ottivat neljäprosettia välistä ?
Korkean tuoton vastapuolena on suurempi riski, mikä olisi nyt toteutunut. Bonuksia on mukava nostaa kun riskit on nyt ulkoistettu veronmaksajille
Ei niitä bonuksia hirveästi maksettaisi konkurssissa olevasta pankista. Mutta onneksi meidän poliitikot pelastaa pankit.

Ja tarkemmin kun ajattelee niin ne bonukset ovat ihan oikeutettuja. Kyllä minäkin maksaisin bonuksia pomoille jotka saavat jallitettua aivan järjettömät määrät rahaa veronmaksajilta ilman mitään vaikeuksia.
Hmm.
Ei me syytetäkkään vaan teitä umpikieroja lantasäkkejä.Oikeasti onko jokin geeni mikä selittää sen että tyhmimmät valikoituu politiikoiksi?
Liian viisaat ihmiset saavat huonosti vaalirahoitusta sillä he saattaisivat turvautua "populismiin" eli siihen että tehdään mitä kansa haluaa eikä mitä "asiantuntijat" "ehdottaa".
Klik Klak
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
New York
Selkeää ja poutaa 1
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

01:48OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

9,985-0,75 %-0,08

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949