Vasemmisto: Euroopan pankkijärjestelmään mallia Brasiliasta
Euron kriisissä piilee mahdollisuus muutokseen, jonka myötä Euroopan Unionista voisi kehittyä entistä vakaampi ja oikeudenmukaisempi talousliitto, Vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne katsoo.
Kreikan kriisin maksumieheksi joutuvat Kalliorinteen mukaan eurooppalaiset veronmaksajat, jotka kärsivät pankkijärjestelmän mahdollistamista riskihurjasteluista. Uutta mallia Kalliorinne hakisi Brasiliasta.
– Brasilian pankkijärjestelmää on sanottu maailman turvallisimmaksi tavallisen kaduntallaajan kannalta. Syynä tähän on se, että pankin johto suuria osakkeenomistajia myöten on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista tarvittaessa koko omaisuudellaan ja usean vuoden ajan, Kalliorinne sanoo.
Brasilian pankkijärjestelmän totaalisen vastuun periaatteesta on seurannut, että kansalaiset eivät ole vuosikymmeniin joutuneet pelastamaan pankkejaan kriisien kourista. Myöskään viimeisin finanssikriisi ei ole koskettanut Brasilian pankkeja, vaikka muutoin maailmanlaajuisen taantuman vaikutukset tuntuivat myös Etelä-Amerikassa.










