Päätös Kreikka-avusta voi tulla jo viikonloppuna
Mikäli neuvotteluissa Kreikan hallituksen, Euroopan keskuspankin, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja komission kanssa päästään tulokseen jo tänään perjantaina tai lauantaina, voi euroryhmä kokoontua jo sunnuntaina, lähde kertoo.
Komissio esittäisi kokouksessa Ateenan neuvottelujen tulokset ja antaisi suosituksensa siitä, onko apu välttämätöntä. Tämän jälkeen valtiovarainministerit voisivat aktivoida apumenettelyn.
Varsinainen avun maksupäätös on käsiteltävä vielä kansallisella tasolla. Useissa maissa tähän vaaditaan parlamentin hyväksyntä.
Euromaat ja IMF ovat sopineet yhteensä 45 miljardin euron suuruisesta tukilainapaketista, jonka käytöstä parhaillaan keskustellaan.
















Kommentit (49)
Mitä vastahakoisempia muut ovat, sen enempi pääsee Katainen tienaamaan meille kaikille.
Taas käytetään peloittelu taktiikka, että maailmanloppu tulee, jos Kreikka menee konkkaan.
Järkevintähän olisi ollut ulosliputtaa Kreikka ulos Euro-alueelta.
Tätä kannatti kyselyjen mukaan suurin osa kreikkalaisista itsestäänkin, sekä saksalaisista.
Älkää nyt vain luulko, että kreikkalainen zorbas näkee noita rahoja, kyllä ne menee suoraan suurpankeille.
Kreikka 500 miljoonaa.Kyllä tuetaan.
Mitä vastahakoisempia muut ovat, sen enempi pääsee Katainen tienaamaan meille kaikille.
Ehkä kannattaa ottaa ensin kunnon känni ja laittaa vasta sitten nimi alle... Ainakin valtion verotulot nousevat hetkellisesti.
Ei riitä. Suomen osuus Kreikan verukkeella tehtävästä tulonsiirrosta mm. sveitsiläisille pankeille on 2,5 miljadia euroa.