Rehn: Kreikan tukipaketin valmistelu päättymäisillään
– Keskustelut ovat päättymäisillään, mutta en voi kertoa yksityiskohdista tänään, Rehn sanoi toimittajille Brysselissä.
Kreikka saa hänen mukaansa rahoituspaketilla monivuotisen ohjelman, joka sisältää merkittäviä rakenteellisia korjauksia. Paketti antaa Kreikalle riittävästi liikkumavaraa rahoitusmarkkinoiden paineesta, Rehn sanoo.
– Haluan korostaa, että tätä ei tehdä pelkästään Kreikan vuoksi, vaan kaikkien euroalueen jäsenmaiden ja kansalaisten vuoksi taloudellisen vakauden turvaamiseksi Euroopassa ja muualla maailmassa, Rehn sanoi.
Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat sopineet yhteensä 45 miljardin euron suuruisesta tukilainapaketista, jonka käytöstä parhaillaan keskustellaan. Lainapaketti vaatii myös hyväksynnän muun muassa Saksan parlamentilta, joka on ollut haluton antamaan siunaustaan maalle jyvitetyn 8,4 miljardin euron suuruisen lainan antamisesta Kreikalle.
Kreikan velkakriisin pelätään leviävän muulle euroalueelle ja välittömimmin uhka koskee Espanjaa ja Portugalia, joiden lainoihin liittyvien luottoriskijohdannaisten hinnat ovat jo kallistuneet ennätyslukemiin. Myös yhteisvaluutta euro on liikkunut heikoimmilla tasoillaan vuoteen.

















Kommentit (53)
Tästä voi tehdä copy-paste lausunnon Porttugalin, Irlannin, Espanja ja Italian vastaaville "järjestelyille".
Käytännössä siis tukipaketin suuruus on vähintään 120 miljardia eli suomalaisten osuus 300 euroa per naama. Suomalaiset maksavat kreikkalaisten metsureiden ulkotyön lisät ja 80 vuotta sitten kuivuneen järven hoitoa suunnittelevan valtuuskunnan kulut.
Olen onnellinen.