Merkel asetti ehtoja Saksan Kreikka-avulle

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan Kreikan on osoitettava olevansa oikealla tiellä kohti tasapainoista budjettia. Tämä merkitsee, että Kreikan täytyy säästää enemmän ja hyväksyä "tiukkuutta" usean vuoden ajan.
Taloussanomat
26.4.2010 19:17
Kommentit 44

Merkelin mukaan Saksa on valmis auttamaan Kreikkaa, jos nämä ehdot täyttyvät. Hänen mukaansa Saksalla on suuri vastuu siitä, että euro pysyy vakaana.Vahva euro on Saksan intressissä, Merkel korosti. Hänen mukaansa tarvitaan "nopea reaktio" tuen antamiseksi eurolle, jonka kurssia Kreikan aiheuttama levottomuus on viime viikkoina heikentänyt.

Yhteisymmärrykseen pääseminen Kreikan suhteen voi viedä Saksassa muutamia päiviä, Merkel arveli. Tätä ennen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n on vielä päästävä sopimukseen avun ehdoista.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (44)

Huono 0
Hyvä Saksa, lainaa voidaan antaa Kreikalle vain tiukoin ehdoin!
Makroekonomisti
Kreikkalaiset ryijykädet selvittäkööt ongelmansa itse ja erotkoon Euroopan rahaliitosta. Kyllä riepoo nuo huijarit!
Ridge Forrester
Turismitulot laskevat jatkuvasti Kreikassa ja juuri muita ei taida olla, niin millä krekut maksavat lainojaan? Uusillako?
Talonmies
Laina ei tule antaa lainkaan. Kirjoittakaa sähköposti kansanedustajallenne.

Pelleily seis.
Velkajärjestely. NYT.
Turismitulot laskevat jatkuvasti Kreikassa ja juuri muita ei taida olla, niin millä krekut maksavat lainojaan? Uusillako?

Vanhat lainat maksetaan tietenkin uusilla, eikä tässä ole periaatteessa kovin suurta ongelmaa. Kreikan pääongelma on siinä, että vanhojen lainojen uudistamisen lisäksi se tarvitsee tänäkin vuonna kymmeniä miljardeja uutta lainaa paikatakseen valtion budjettia.

Kun koko velkapotti jatkaa vain kasvuaan, eikä talouden tasapainottuminen ole edes näköpiirissä, markkinat ovat alkaneet vaatia yhä suurempaa riskilisää. Niinpä myös vanhojen lainojen uudistaminen tulee Kreikalle kalliiksi.

Tilanne tuskin paranee olennaisesti ennen kuin Kreikka saa valtiontaloutensa ylijäämäiseksi. Sitä ennen Kreikalle on hyödytöntä syytää rahaa varsinkaan alehinnalla.
Tiukka linja
Kaadetaan lainarahaa kaivoon, josta sitä ei saada ikinä takaisin. Se on hyvä bisnes.
Goverment of Winland
Toki lainaa voidaan myöntää mutta takuita vastaan.
Näinhän meilläkin toimitaan kreikka on meren rannalla rantatontit ja kiinteistöt kiinnostaa.
Yrittäjä
Huono 1
Kreikka laina on vuoden tekohengitys, tällä koitetaan saada lainahanat auki eli lisää velka ongelmia luvassa vuoden päästä.
Ei velka ole ongelma sanoo velka papit.
Hukutte velkoihinne.
Ensin Kreikka, sitten Portugal, vai ehtiikö irlanti ensin?

Espanjan mukana romahtaa euro.
Markoennustaja
Huono 0
Bank of Ireland seeks to raise €3.4bn

Taitaa olla Irlanti ennen Portugalia.
Jibiiii EU:lle
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 18
Oulu
Selkeää ja poutaa 12
Milano
Selkeää ja poutaa 23
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949