Ylen rahoituksesta ei sopua eduskunnassa

EI SAA KÄYTTÄÄ! Aleksi Kinnunen
Ylen rahoituksesta ei sopua eduskunnassa
Eduskuntaryhmät eivät tänään päässeet sopuun Yleisradion rahoituksen uudistamisesta. Asian valmistelua jatketaan seuraavalla vaalikaudella eli vasta ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen, Ylen uutiset kertoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
23.3.2010 14:40
Kommentit 35

Sovun kariutuminen merkitsee sitä, että mediamaksu on nyt haudattu Ylen rahoitusmallina. Ylen rahoitus jatkuu siten nykykonstein eli tv-lupamaksuilla.

Yleisradion uuden hallinto- ja rahoitusmallin ympärillä on nähty monenlaista käännettä viime aikoina. Kaikki alkoi siitä, kun kokoomuslainen viestintäministeri Suvi Linden toissa viikolla päätti yllättäen siirtää Yle-uudistuksen seuraavan hallituksen huoleksi. Hänen mukaansa uudistuksella ei ollut riittävää parlamentaarista tukea.

Lindenin mukaan oikeudenmukaisinta olisi kattaa Ylen rahoitus valtion budjettivaroista. Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) vetämä parlamentaarinen työryhmä esitti viime keväänä Ylen rahoituspohjan muuttamista niin, että tv-maksun tilalle tulisi asuntokohtainen Yle-maksu.

Ristivetoa puolueiden välillä on aiheuttanut myös ehdotus julkisen palvelun arviointineuvoston perustamisesta. Sen tehtävänä olisi valvoa media-alan kilpailua. Lintilän ryhmä ei tällaista neuvostoa esittänyt.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenLindén väläytti Yle-lain jatkoa (16.3.2010 09:05)
UutinenLindén lyttäsi Yle-maksun (11.3.2010 14:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
eli lindén oli kuin olikin oikeassa siinä, ettei riittävää parlamentaarista tukea ollut!
laittaisin tuon n500milj työllisyyteen tulisi takas aika nopeasti. Yle kiinni määrä ajaksi tai mainos vetoiseksi mot ohjelman voi säilyttää. Junkkeri jätti uppoavan laivan.
lissu
Vaalit lähellä. Kohta kaikki edustajat ovat m@mu vastaisia, mistään ei voida sopia, ja kaikille luvataan kaikkea.
Nähty on
Huono 6
Yle maksut valtion kassasta.Pääoma veroon pieni korotus niin sillä sen rahoitus on hoidettu.
Kupla uuno.
Huono 2
Yle maksut valtion kassasta.Pääoma veroon pieni korotus niin sillä sen rahoitus on hoidettu.
Miksi ei mennä tällä nykyisellä mallilla,mikä on todellakin kaikkein oikeudenmukaisi käyttäjälle,parkki-pirkot/paavothan vois hoitaa siinäsivussa tv-lupakyttäys virkaa,kun ovat muutenkin jo riitävän epäsosiaalisia,otetaas tähän vähän asiaa:Jos 3500 yleläistä"palvelee" 5miljoonaa suomalaista niin eikös se tee åbaut 15 tuhatta per/nuppi.
on se vaan niin tyhmää maksaa..........
Hyvä näin. Jonkin palvelun velvoittaminen pakko-ostokseksi, ei kyllä ole tältä planeetalta!
Sivistys palasi.
"...niin, että tv-maksun tilalle tulisi asuntokohtainen Yle-maksu"

Eikö samalla saisi...
- asuntokohtaisen maanpuolustusmaksun
- asuntokohtaisen ambulanssimaksun
- asuntokohtaisen hätänumeromaksun
- asuntokohtaisen poliisipäivystysmaksun
- asuntokohtaisen katuvalaistusmaksun
- asuntokohtaisen ilmanlaadun valvontamaksun
- asuntokohtaisen sähkölaitteiden testaus ja valvontamaksun
- asuntokohtaisen maatalous pinta-alan käyttömaksun (maksetaan viljelijöille)
- asuntokohtaisen palokuntamaksun

ja kahden pisteen kysymys. Mikä ylläolevista on todennäköisimmin toteutettava uudistus?
samaan aikaan Hölmölässä
Huono 0
"Lindenin mukaan oikeudenmukaisinta olisi kattaa Ylen rahoitus valtion budjettivaroista"

Kuitenkin Linden nyt sanoo valmistelevansa seuraavalle hallitukselle esityksen Mediamaksu II:ksi.

Sisältö lienee kutakuinkin sama yksineläjien "päävero" kuin nyt torjuttu.
Vain vaatimalla valittavilta edustajilta v. 2011 vaaleissa lupaus budjettirahoituksesta, voidaan uusi Ylemaksu estää.
Maksukorttihan ei käy Ylelle, halutun suuruinen rahansaanti ei olisi turvattu.
Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Lindenin uusin esitys henkiveroksi
Kokoomukselle ei vaan sovi SDP:n ehdottama Ylen rahoitus valtion budjetin kautta joka suosisi KÖYHIÄ eli lapsiperheitä, varattomia ja eläkeläisiä sillä Kokoomus haluaa että köyhät ja rikkaat maksavat samansuuruisen Yle-maksun.
Buhahhah
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tukholma
Selkeää ja poutaa 16
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

22:42OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949