Ahtaajat töihin, mars – lakko loppui
Valtakunnansovittelija Esa Lonkan mukaan syntynyt sopimus on kaksivuotinen, ja ahtaajat palaavat töihin niin pian kuin mahdollista, viimeistään tiistaina työvuorojen mukaan.
Sopimukseen tuli pieniä tarkennuksia irtisanomisaikoihin, mutta ei irtisanomisrahaa. Myös palkankorotuksista sovittiin.
Sopimus tuo pelisäännöt sille, miten kaksi vuotta sitten sovittua muutosturvarahastoa käytetään. Kaksi vuotta sitten säännöistä ei päästy sopuun.
– Se on osittain toisenlainen järjestelmä kuin aiemmin sovitut. Osin parempi ja osittain huonompi kuin kahden vuoden takainen, arvioi AKT:n puheenjohtaja Timo Räty.
Satamaoperaattoreiden Juha Mutru arvioi, että yritykset pystyvät elämään sopimuksen kanssa.
– Sopimusehdotus ei sisällä vaadittua erorahaa eikä sellaista voida missään työehtosopimuksessa hyväksyä jatkossakaan, sanoo EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.
Lonkan mukaan kiistanalainen muutosturva rakentuu osin edellisen työehtosopimuksen pohjalle. Molemmat osapuolet hyväksyivät tämän.
Sääntöjen mukaan muutosturvarahastoa käytetään jos paikallisissa sopeuttamisneuvotteluissa päästään yhteisymmärrykseen tarvittavista toimenpiteistä. Työnantaja voi hakea rahastosta vakuudetonta ja korotonta lainaa työllistämishankkeisiin.
Jos paikallisissa neuvotteluissa ei päästä sopuun työllistävistä toimista, sopimus tuo irtisanomisaikoihin pidennyksen, joka voi olla kahdesta viikosta kahteen kuukauteen.
Lonkan mukaan sopimus ei tuo automaattista irtisanomisrahaa, vaan järjestely riippuu paikallisista neuvotteluista ja mitä yrityskohtaisesti sovitaan.
– Joissain tapauksissa voi tulla pieni irtisanomisajan pidennys. Asia jäi pitkälle paikallisesti sovittavaksi, Lonka sanoo.
Mutru pitää positiivisena, että muutosturvasta sovitaan paikallisesti, ja että siinä keskitytään työllistäviin ratkaisuihin. – Siinä on erilaisia elementtejä, molemmat osapuolet osallistuvat aktiivisesti. Lisäksi on muutosturvarahasto ja erilaisia paikallisia vaihtoehtoja, mikä tehostaa työllistymistä, Mutru arvioi.
Esimerkkeinä Mutru mainitsi paikallisella tasolla sovittavan kouluttautumisen, yrityksen perustamiseen annettavan tuen, muuton avustamisen, työvoimakoulutuksen ja pidennetyt irtisanomisajat.
Palkankorotukset
autoliikenteen tasoa
Myös palkankorotuksista päästiin sopuun, ja ne noudattelevat Lonkan mukaan autoliikenteen sopimuskorotuksia.
Palkkoja korotetaan huhtikuun alusta 0,6 prosentilla, lokakuun alussa 0,7 prosentilla ja ensi vuoden huhtikuussa 0,6 prosentilla.
Lonka sanoo, että keskusjärjestöjen mukaan tulosta oli apua riidan sovittelussa.
Ratkaisua kiistaan on haettu viime päivinä ahkerasti.
Lonka jätti varhain perjantaiaamuna sovintoesityksen ahtaajien kaksi viikkoa jatkuneen lakon lopettamiseksi. Osapuolet saivat vastausaikaa tänään kello 13 saakka.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n hallitus käsitteli asiaa perjantaina aamulla kello 10 alkavassa kokouksessaan. Myös työnantajapuolen edustaja, Satamaoperaattorit käsitteli esitystä hallituksessaan tänään.
Noin 3 000
lakkolaista
Lakossa oli noin 3 000 ahtaajaa. Keskeinen kiistanaihe neuvotteluissa on ollut irtisanottavien ahtaajien muutosturva eli irtisanomisen yhteydessä maksettava korvaus.
Satamalakko haittasi etenkin metsäteollisuutta, joka joutui sulkeman tehtaitaan rankalla kädellä. Paperitehtaiden tuotannosta on pysähtynyt noin 60 prosenttia.
Perjantaina sekä Stora Enso että UPM sanoivat Taloussanomille, että ne alkavat käynnistellä koneitaan heti ahtaajalakon päättyessä.
UPM:n mukaan varastotilanne vaikuttaa siihen, missä aikataulussa konelinjoja voidaan ajaa ylös.
Stora Enso puolestaan vakuutteli, että paperikoneet voidaan saada käyntiin jopa vuorokaudessa.

















Kommentit (213)
Varsin harmittavaa siis, että te ette ole diktaattori