Valtionyhtiöt eivät antaneet merkittävää vaalitukea
Valtion määräysvallassa olevat yhtiöt ja liikelaitokset eivät ole antaneet merkittävästi vaali- ja puoluerahoitusta. Asiaa selvittäneen Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tuki oli yhteensä vain reilut 100 000 euroa.
Noin puolet valtionyhtiökonserneista ei antanut ollenkaan vaali- eikä puoluerahoitusta vuoden 2006 alun ja vuoden 2009 heinäkuun välillä.
Tarkastusviraston mukaan yhtiöt ja liikelaitokset eivät ole antaneet vaali- ja puoluerahoitusta siinä määrin, että rahoituksen suuruus olisi edellyttänyt valtio-omistajan antamaa ohjeistusta. Virasto kuitenkin suosittaa, että ohjeistus laadittaisiin nyt muun muassa yrityksissä valtaa käyttävien poliitikkojen riippumattomuuteen liittyvien vaatimusten takia.
Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkasti yli 200 valtion määräysvallassa olevaa yksittäistä yhtiötä ja 5 valtion liikelaitosta, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2008 oli noin 31 miljardia euroa.
∇ Mainos ∇











