Niinistö ei edes halunnut enää puhemieheksi
Ylen uutisten tietojen mukaan Sauli Niinistö otti yhteyttä puolueensa eduskuntaryhmän johtoon ennen äänestystä. Niinistö ilmoitti viikko sitten kokoomusryhmän puheenjohtajalle Pekka Raville ja varapuheenjohtaja Ben Zyskowiczille, että hän ei enää halua jatkaa puhemiehenä.
Pekka Ravi sanoo vedonneensa Niinistöön voimakkaasti, koska kokoomuksella ei ollut varasuunnitelmaa. Lopulta Niinistö lupautui asettumaan ehdokkaaksi.
– Hän sanoi, että tehtävä on työläs, ja ettei hän ole saanut riittävän nopeasti aikaan tyydyttäviä tuloksia esimerkiksi eduskunnan hallinnonuudistuksessa, Ravi kertoo Ylen uutisille Niinistön syiksi olla asettumatta ehdolle.

















Kommentit (30)
Meillä päin tuollaista kutsutaan tuuliviiriksi.