Finanssikriisi vapauttaa Suomen lamahäpeästä
Lähes koko maailmaa ravisteleva talouskaaos on luonut uutta näkökulmaa myös pankkikriisiin, joka koetteli Pohjoismaita 1990-luvun alussa. Uusia näkemyksiä käsiteltiin perjantaina pankkikriisin yhteiskunnallisia vaikutuksia käsitelleessä seminaarissa Helsingissä.
Pankkikriisejä pidettiin pitkään yksittäistapauksina, jotka johtuivat huonosta valvonnasta tai kehnosta pankkitoiminnasta. Nyt näyttää pikemminkin siltä, että pankkikriisit kuuluvat olennaisena osana vapaaseen markkinatalouteen.
Nykyisestä kriisistä on opittu muun muassa se, että suuriin maihin iskevät kriisit leviävät kaikkialle, Palkansaajien tutkimuslaitosta PT:tä johtava Jaakko Kiander sanoi. Talouksien integraatio eli yhdentyminen ei alkuperäisten ajatusten mukaan hillitsekään, vaan päinvastoin lisää kriisiherkkyyttä.
Hänen sanoi nykykaaoksen osoittavan myös, että hyväksikään uskottu viranomaisvalvonta ei pysty estämään kriisejä.
Kiander muistutti, että pankkikriisejä on koettu maailmalla jo kymmeniä. Kriisien loppulasku veromaksajille on ollut 5–50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kalleimmaksi kävi Chilen 1983 kriisi, jonka laskettiin maksaneen 50 prosenttia bkt:sta.
Suomen pankkikriisin loppulasku oli kahdeksan prosenttia bkt:sta, jota Kiander piti "pikkurahana kansainvälisessä vertailussa". Kriisi ei myöskään enää näytä niin ainutlaatuiselta kuin 1990-luvun alussa.
– Suomessa ei tarvitse tuntea häpeän tunteita, kun tällaista näyttää sattuvan paremmissakin piireissä, hän sanoi.
Pienille talouksille keppiä,
USA:lle porkkanaa
Ennen Yhdysvaltain finanssikriisiä pankkikriisejä pidettiin pienten maiden omina munauksina. Rikkaimmissa länsimaissa kriiseihin suhtauduttiin rikos ja rangaistus -mallilla.
Kriisiin ajautuneet maat pakotettiin kireään raha- ja finanssipolitiikkaan, eli nostamaan korkotasoa ja leikkaamaan julkisia menoja. Tällaisiin "nälkäkuureihin" painosti etenkin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Suomessa rikos ja rangaistus -mentaliteetti näkyi siinä, kun pankinjohtajilta yritettiin oikeusteitse periä vahingonkorvauksia. Palkansaajien tutkimuslaitosta johtava Jaakko Kiander muistutti kuitenkin, että suurin osa ongelmista ei johtunut rikollisesta toiminnasta vaan uskosta virallisiin vakuutteluihin, joiden mukaan Suomi ei lipsu valitulta talouslinjalta.
Valtiovarainministeri Iiro Viinanenhan (kok.) vakuutteli viimeiseen asti, että Suomi ei devalvoi. Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston päällikön toimesta eläkkeelle jäänyt Heikki Koskenkylä sanoi perjantaina, että kaksi kolmasosaa tai jopa kolme neljäsosaa 1990-luvun alun luottotappioista aiheutui juuri valuuttaluotoista.
Nyt kun pankkikriisi iski markkinatalouden ytimeen eli Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, rikos ja rangaistus -mallia ei enää sovelleta, vaan rangaistusten sijaan suositaan hoivaa, Kiander sanoi.
Lamaa hoidetaan nyt hyvin alhaisella korolla, setelirahoituksella ja julkisten menojen valtavalla lisäyksellä. Aiemmissa kriiseissä nämä keinot torjuttiin.
1990-luvulla vallinnut talouspoliittinen ortodoksia (puhdasoppisuus) väistyy, ja tilalle tulee käytännöllisempää, esimerkiksi keynesiläistä politiikkaa, Kiander sanoi. Keynesiläisyys tarkoittaa muun muassa sitä, että yksityisen taloudellisen toimeliaisuuden pienentyessä taantumaa torjutaan lisäämällä julkisia menoja.
Kapitalismi
kuin villi ori
Heikki Koskenkylän mukaan pankkikriisien takana olevien syiden listalla velkaantuneisuus ei enää ole ykkösenä.
– Markkinatalouden ylilyönnit ovat toistuvia ja kuplat yleisiä. Kapitalismi on tehokas, mutta epävakaa järjestelmä, hän sanoi.
– Vapaa markkinatalous on kuin villi ori, jota kukaan ei ole onnistunut kesyttämään.
Koskenkylä peräänkuulutti etenkin "markkinakurin" merkitystä; jos pankitkin voisivat mennä konkurssiin ilman talletussuojaa, tallettajat katsoisivat nykyistä tarkemmin, mihin rahansa laittaisivat.
PT:n Jaakko Kianderin mukaan nykyinen pankkikriisi horjuttaa myös uskoa rahamarkkinoiden, pankkien ja asikkaiden järkiperäiseen käyttäytymiseen.
– Ne maat vahvistuvat, jotka eivät lähteneet mukaan markkinaliberalismifuulaan.
Etenkin Kiinan merkitys kasvaa, ja maan malli saa seuraajia kehitysmaista.
Tapiolan pääjohtaja Asmo Kalpala nosti 1990-luvun laman tärkeimmäksi seuraukseksi syrjäytymisen kasvun. Suuria yksiköitä ja huippuja on painotettu taloudessa liikaa, ja syrjäytymiseen on kiinnitetty liian vähän huomiota.
Kalpalan mukaan syrjäytymisasteen merkitys Suomen menestykselle on pitkällä aikajänteellä suurempi kuin vaikka Nokian vaikutus.













